Jokaisen perusoikeuksiin kuuluu oikeus omaan maailmankatsomukseen ja oikeus ilmaista mielipiteensä vapaasti. Mutta jopa nykypäivän Suomessa monet joutuvat salaamaan mielipiteitään uskonasioista, koska muuten voisi tulla ongelmia yksityiselämässä tai joillakin työpaikoilla. Jos asioista keskustellaan, niin miksi usein vain toinen näkökanta on hyväksyttyä? Tosiuskovaiset uskokoot, ei siinä mitään. Mutta on väärin, että on ihmisiä jotka ajattelevat yhtä, mutta julkisesti joutuvat sanomaan toista.
Myös yhteiskunnan huipulla (liike-elämä, politiikka, armeija) on paljon ihmisiä, jotka eivät uskalla kertoa omaa kantaansa. Luterilainen kirkko on saavuttanut instituution aseman ja kukaan menestystä haluava päivänpoliitikko ei uskalla ehdottaa valtiokirkon asemaa muutettavaksi. Vaikka nykyään ei uskonnottomuudesta tai kirkon arvostelusta joudu vankilaan eikä edes kirkonkiroukseen, niin seurausten pelko vaikuttaa liian moneen muuten avoimeen ihmiseen.
Mielestäni kannanotto uskontoihin on samanlainen kuin muihinkin asioihin, ei siinä ole mitään eroa. Mutta joidenkin mielestä kirkko ja uskovaiset ovat liian pelottava, vahva ja perinteikäs vastustaja eikä sitä uskalleta arvostella. Vanhat uskonnot ovat yhteis-kunnallisesti sallittuja, mutta uusia muotoja (esim. uususkonnot) ei jostain syystä hyväksytä. Jos asia ja uskomus on vanha, niin se ei todellakaan tarkoita että se olisi totta. Enkä ymmärrä miten kukaan voi sietää valtio-kirkkoon laitettujen verovarojen ja resurssien tuhlausta, rahoille olisi varmasti oikeaakin käyttöä.
Tutkija sanoo, että pseudotieteet ovat huuhaata, mutta uskoon en ota kantaa. Taikuri sanoo, että yliluonnollista ei ole ja temput ovat huijausta, mutta Jumalaan en ota kantaa, koska se on uskon asia. Tiedemies sanoo että uskontoja ei voi tutkia, joten se on uskon asia. Skepsis ry ei ota kantaa uskontoihin, vaikka kaikkea muuta huuhaata arvostelee. On ymmärrettävää, ettei esim. arabimaissa skeptikko tai tiedemies uskalla arvostella uskontoja, mutta miksi Suomessakin? Jotkut sanovat, että "Kun kirkko ei väitä levittämiään uskomuksia tieteellisiksi, niin Skepsis ei voi ottaa tieteellisenä yhdistyksenä niihin kantaa. Vapaa-ajattelijat ovat taas aatteellinen yhdistys, joten se voi ottaa kantaa uskomuksiin". Tuo ei ole pätevä selitys, ainoastaan huono tekosyy välttää keskustelua aiheesta.
Uskovainen tiedemies on mielestäni mieletön käsite, uskonnolla ja tieteellä ei ole mitään tekemistä keskenään. Lähinnä uskonto on jarruttanut tieteen kehitystä, tapauksia tunnetaan historiassa riittävästi. Tieteen tehtävä on kertoa, kuinka asiat ovat, ei kuinka niiden haluttaisiin olevan. Tämä on ollut selvää jo viimeistään 1700-luvun valistusajasta lähtien. Uskonnot ovat ideologioita, joissa uskotaan johonkin sellaiseen "yliluonnolliseen", jota tiede ei lainkaan tunne. Miten tiedemies voi sitten sokeasti uskoa johonkin vanhaan kirjaan ja oppiin? Miten ihmeessä ammattietiikka kestää sen?
Uskontoon liittyvässä tiedon vääristelyssä voi olla kyseessä kaksi erityyppistä asiaa:
1. Levitetään vääräksi osoitettua tietoa oikeaksi todistettuna (kirkko, joka kertoo Jumalasta)
2. Pimitetään jotain oikeaksi todistettua tietoa (tiedemies, joka ei uskalla kritisoida uskontoja).
Nämä molemmat ovat yhtä väärin ja moraalittomia. Jotkut käyttävät uskovaisista tiedemiehistä nimitystä lappusilmä, eli henkilö joka on tunnelikatseinen tai älyllisesti epärehellinen. Henkilö, joka uskoo sokeasti ja kritiikittömästi johonkin uskomattomaan, vaikka muuten on (tai väittää olevansa) täysin tieteellinen.
Valitettavan harva uskaltaa arvostella vallitsevaa järjestelmää silloin kun itse haluaa kuulua siihen. Politiikassa kannattaa aina valita puolensa ja tiedeyhteisön sekä liike-elämän huipulla pätevät samat lainalaisuudet. Uskonnon arvostelu voisi vaikuttaa akateemiseen ja poliittiseen uraan, joten ne jätetään rauhaan. Kun näyttäytyy kirkossa ja hyväntekeväisyysjuhlissa, niin saa hyvän ihmisen maineen. Tekopyhyys on kunniassa, mutta eikö tuollainen valehtelu tuo sisäistä ahdistusta ja jatkuvaa varuillaan oloa?
Uskonto on varmasti monille tärkeää ja ei sillä ole väliä uskotko vai et. Jokainen eläköön miten haluaa, mutta pidä aina vakaumuksesi yhden-mukaisena, älä muuta sitä tilanteen mukaan. Mutta jos uskot, älä väitä itseäsi tieteelliseksi. Joillekin työura ja sosiaalinen arvostus on niin tärkeää, että ei uskalla sanoa rehellisesti omaa mielipidettään. Monet tuntemani ihmiset toimivat sekä skepsiksessä että vapaa-ajattelijoissa, mutta he eriyttävät toiminnan ja siitä kertomisen. Kyllä ne ovat pohjimmiltaan samanlaisia, vaikka keskittyvät eri asioihin. Minä en pysty sanomaan julkisesti, että en ota kantaa uskontoihin täällä, mutta toisessa järjestössä kyllä. Eikä minulla ole tarvetta miellyttää väkisin muita ihmisiä, vaan elän tyytyväisenä oman vakaumukseni kanssa. Onneksi tilanne on muutenkin Suomessa muuttumassa ja myös monet yhteiskunnalliset vaikuttajat ja tiedemiehet uskaltavat olla julkisesti uskonnottomia. Parempaan päin ollaan menossa ja toivottavasti kehitys jatkuu samanlaisena.
Seuraava juttu: Historiaa - osa 6: Vuodet 1951-1957