Va-yhdistyksiä syntyy ja kuolee. Vaikka Tampereella ei toiminta ole kokonaan keskeytynyt, on täälläkin aktiivisuus vaihdellut. Ehkä paljonkaan ei olisi tarvittu, että toiminta olisi lopahtanut 50-luvulla.
Sotien jälkeen nousseet kirkostaeroamisluvut pysyivät korkealla koko 1950-luvun. Huippuvuonna 1958 eronneiden osuus oli peräti 5.6 promillea väkiluvusta, ennätys joka rikottiin vasta laman aikaan 1992. Toisaalta kirkkoon kuuluvien osuus oli 50-luvulla edelleen yli 95%.
Lähes koko vuosikymmen suunniteltiin nykyiseen ennakkoverotukseen siirtymistä. Vapaa-ajattelijat huomasivat vaaran joka piili kirkollisveron siirtymisessä ennakkoperintään, ja liiton papereissa asia esiintyy usein. Ehdotettiinpa jopa, että ennakkoperittäisiin kirkollisvero kaikilta ja palautettaisiin kirkkoon kuulumattomille seuraavana vuonna. Tämä saatiin, vuoden 1952 toimintakertomuksen mukaan tamperelaisten ansiosta, sentään estettyä. Ennakkoperintä tuli lopulta vuoden 1960 alusta, ja kirkosta eroaminen putosikin heti alle puoleen.
Kuten viime numerossa kerroin, olivat vuodet 1945-48 erittäin aktiivisia, mutta vuodet 1949-50 taantumaa. Vuonna 1951 toiminta virkosi, ja yhdistys mm. järjesti va-liiton retkeilypäivät, joista "sateli kiitoksia joka puolelta". Vuonna 1954 kirjoitti liiton puheenjohtaja "Tampere, joka aikoinaan oli koko liikkeen pääpaikkana, on sittemmin kasvanut alaspäin kuin lehmänhäntä", mutta jo saman vuoden toimintakertomus näyttää toiminnan taas aktivoituneen.
Maksaneiden jäsenten määräkin notkahti pahasti. Vuonna 1948 oli jäseniä 214, josta se laski kunnes 1952 oli enää 86, ilmeisesti kaikkien aikojen pienin määrä. Seuraavana vuonna se nousi vähän, ja vuonna 1954 yli kaksinkertaistui. 1955 jäseniä oli 216, siis enemmän kuin vuonna 1948.
Koko liitossa notkahdusta ei tapahtunut, esim. 5100 jäsentä vuonna 1951 olikin yli 8000 jäsentä vuonna 1956. Paitsi yhdistysten jäsen-määrä kasvoi, myös aivan uusia yhdistyksiä syntyi.
Mistä sitten Tampereen heittely johtuu? Ilmeisesti sekä vuosien 51-53 puheenjohtaja Hannes Pekonen että vuosien 54-57 puheen-johtaja Sulo Koponen olivat hyvin aktiivisia ihmisiä. Kuitenkin vuonna 53 tapahtui nuukahdus, joten ilmeisesti Pekoselta väheni aika tai innostus. Eräs syy on mahdollisesti jäsen-maksujen kangertelu: jäseniä oli muodollisesti yli 200 silloinkin, kun mainittu 86 maksoi maksunsa. Jäsenmaksujen puute tarkoitti rahan puutetta, ja se toiminnan vähyyttä.
Liitossa oli tapana pitää joka kesä retkeily-päivät. Vuonna 1951 puheenjohtajan nuijaan tarttunut Hannes Pekonen otti kunnian Tampereelle. Tulos oli loistava: vieraita oli 240, paikallista väkeä 600, ja kehuja saapui ympäri maata. Menoja päivistä oli noin 100 000 markkaa, tuloa noin 140 000 markkaa. Erotus on nykyrahassa suunnilleen tuhat euroa. Retkeilypäivien pääjuhlaan ei kytketty sähköä ajoissa. Eräs pöytäkirja selostaa tapauksen tarkasti: sähkölaitoksella oli vastattu ettei päivystäjä ole paikalla eikä työmääräystäkään sähkön kytkemisestä ole. Uhkaus valituksella sähkölaitoksen johtokunnalle avasi oven päivystäjän huoneeseen. Sieltä löytyi sekä päivystäjä että työmääräys hänen pöydältään. Sähköt saatiin. Enempää tapauksesta ei selviä - onkohan tarkoitus tahallaan estää toimintaa?
"Myös Tampereelle on saatava vapaa-ajattelijoille oma hautausmaa. Jos ei muun, niin senkin vuoksi, etteivät ne, jotka kuulemma sieltä mullan alta nousevat joskus ylös, häiritsisi kolinallaan niitä jotka eivät mihinkään enää lähde." Jäsenkirje on vuodelta 1954, ja virallinen aloite kunnallisen hautaustoimen puolesta lähti 1957. Sitä edelsi kyselykierros niille sisaryhdistyksille joilla hautausmaa oli, ja aloitetta tuettiin vielä kirjeillä valtuusto-ryhmille. Tulos on tunnettu, hautausmaata ei saatu.
Erilaisia esitelmätilaisuuksia yhdistys järjesti melko säännöllisesti pari vuodessa. Tansseja pidettiin ainakin 1954 ja 1955 pari kertaa. Yhdistyksen kymmenvuotista toimintaa juhlittiin 1955, mutta tämän ohjelmaan ja järjestelyihin ei oltu tyytyväisiä. Johtokunta kokousti vaihdellen kymmenkunta kertaa vuodessa, yleisiä kokouksia oli neljä tai viisi vuosittain. Sisaryhdistyksiä yritettiin perustaa Nokialle ja Valkeakoskelle, joista ensimmäisessä onnistuttiinkin.
Vuosien 1956 ja 1957 aikana oltiin ainakin mukana retkeilypäivillä. Paljon muuta ei toiminnasta olekaan tiedossa, sillä sekä pöytäkirjat että toimintakertomukset ovat kadonneet. Ainakaan toimintakertomus 1958 ei viittaa aiempiin vuosiin mitenkään, joten ilmeisesti toiminta on jatkunut vakaana.
Lopuksi kerrottakoon tapaus Helsingistä vuodelta 1952. Liikennemainos Oy:n kanssa tehtiin sopimus mainostilan vuokraamisesta 120 raitiovaunun kyljestä kahdeksi viikoksi. Mainostekstit hiottiin kuntoon, jonka jälkeen Helsingin liikennelaitoksen päällikkö kielsi mainosten laittamisen. Kuullostaako tutulta?
Seuraava juttu: Yksilöllisyys vai yhteisöllisyys?