Joskus kokee todella suuren hyvänolon tunteen, kun vierailee evankelis-luterilaisen kirkon sivuilla. Tämän kertaisen riemastuksen aiheen antoi kirkon raportti, jossa kerrottiin ateistiksi itsensä määrittävien määrän nelinkertaistuneen kahdeksassa vuodessa. Kun vuonna 1996 vain 3% ilmoitti olevansa ateisti, niin vuonna 2003 vastaavassa kyselyssä ateistiksi itsensä määrittäviä oli jo 12%. Ateismin hyväksyttävyys korostuu nuoressa sukupolvessa eli 18 -25 vuotiaista 16 % määrittää itsensä ateistiksi.
Kysely kuvaa mielestäni laajemminkin Suomessa tapahtunutta asenneilmapiirin muutosta. Medioita seuraamalla voi helposti huomata, että nykyisin uskalletaan huomattavasti helpommin määrittää itsensä johonkin maailmankatsomusryhmään. Mieleenpainuvin esimerkki tästä on Heikki Harman eli Hectorin peräkkäisinä päivinä TV:stä tulleet haastattelut. Ensin hän Ruben & Joonas -ohjelmassa toteaa olevansa agnostikko ja heti seuraavana aamuna Lauantaivekkarissa kertoo tieteellisestä maailmankuvasta, että eihän se täydellinen ole, mutta kuitenkin paras maailmanselitys.
Me ateistit ja agnostikot emme ole mitään sarvipäisiä pirulaisia, vaan aivan tavallisia ihmisiä, joilta vain puuttuu tarve uskoa kaiken maailman jumaliin ja muihin poppamiehiin.Seuraava juttu: Vältä veroa - eroa kirkosta