Uskonnottomat ihmiset eivät usko, että jumalia on olemassa, vaan näkevät ihmisen olevan yksin vastuussaan teoistaan ja kuoleman olevan pysyvä. He uskovat usein tieteellisiin faktoihin eli tosiasioihin, joita mm. tiede on todennut tutkimuksissa. Näin määrittelee uskonnottomuuden internetissä ylläpidettävä tieto-sanakirja Wikipedia (fi.wikipedia.org).
Määritelmä on muuten aivan osuva, mutta poistaisin siitä maininnan jumalasta. Uskon varsin monen yhtyvän Kari Enqvistin kirjassaan Kosmoksen hahmo lausumaan kommenttiin, että "todistusaineiston etsiminen jumalan puolesta tai vastaan on viime kädessä mielenkiinnotonta". Hän toteaa samaisessa kirjassa, että hänen uskonnottomuuteensa "ei liity mitään henkistä murrosta tai kriisiä, vaan uskonto minussa on vain näivettynyt pois".
Näin ajatellen uskonnottomuus ei ole mitenkään aktiivinen tila, johon liittyisi jonkinlaista pohdintaa. Uskonnottomuus määrittyykin helpoiten välinpitämättömyyden kautta, eli yksilö on menettänyt kaikenlaisen kiinnostuksen uskon asioita kohtaan. Koska uskonto on menettänyt merkityksensä yksilön elämässä, vain murto-osa uskonnottomista osaa määrittää itsensä uskonnottomiksi.
Näin määritellen uskonnottomuus aiheuttaa mielenkiintoisia kysymyksiä suomalaisten uskonnollisuudesta. Kirkko haluaa tietenkin väittää, että suomalaiset ovat hyvinkin uskonnollista kansaa. Mutta voihan olla hyvinkin niin, että valtaosa kirkkoon kuuluvista ihmisistä onkin uskonnottomia ja he kuuluvat kirkkoon vain tavan vuoksi. Tästä antaa konkreettisen esimerkin kuulemani tarina, jossa naimisiin menossa ollut mies oli toivonut, että pappi ei puhuisi "jeesusjuttuja" heidän vihkimissaarnassaan.
On tietenkin vaikea saada yksiselitteistä vastausta siihen, kumpi kertoo enemmän tämän miehen suhteesta uskontoon, kirkkohäät vai se, että hän ei halunnut kuulla niissä "jeesusjuttuja". Vastaus on hyvin voimakkaasti riippuvainen vastaajan omasta suhteesta uskontoon. Jos "jeesusjuttujen" pois jättäminen on mielestäsi tärkeämpi määrittäjä, niin olet mitä suuremmalla todennäköisyydellä myös itse uskonnoton!
Seuraava juttu: Valtionkirkko vai kansankirkko?