Suomen valtio on sitoutunut useilla kansainvälisillä sopimuksilla kunnioittamaan kansalaistensa yhdenvertaisia ihmis -ja perusoikeuksia. Osoituksena tästä sitoutumisesta on Suomessa säädetty parisuhdelaki, joka antaa homoseksuaaleille parisuhteen osalta suurinpiirtein samanlaiset oikeudet kuin heteroseksuaaleille.
Suomen valtio on kylläkin onnistunut vähentämään tuntuvasti ihmisoikeususkottavuuttaan tukemalla taloudellisesti ev.lut. kirkkoa, joka ei hyväksy samoja ihmis-oikeusperiaatteita kuin Suomen valtio.
Tähän epäkohtaan on puuttunut mm. professori Martin Scheinin kirjassa "Synti vai siunaus - homoseksuaalit, kirkko ja yhteiskunta". Scheininin mielestä "Suomen valtio ei voi uskoa julkisia tehtäviä kirkkokunnalle, jonka oppi on ristiriidassa ihmisoikeusajattelun kanssa".
Tämä epäkohta tulisi mahdollisimman nopeasti korjata. Ei ole hyvä Suomen kansainväliselle maineelle, jos syntyy kuva, että Suomessa ei aidosti olla kiinnostuneita ihmisoikeuksista. Valtion ja ev.lut. kirkon erottaminen toisistaan olisi toimivin ja oikeudenmukaisin tapa ratkaista tämä ongelma. Näin ev.lut. kirkko voisi määrittää suhteensa homoseksuaaleihin omista lähtökohdistaan eikä sen tarvitse ottaa huomioon Suomen valtion ihmisoikeus-näkemyksiä.
Nyt on politiikoilla totuuden paikka näyttää, arvostetaanko Suomessa oikeasti ihmisoikeuksia.
Seuraava juttu: Muslimit uskonnottomien apuna