Sodat oli sodittu, valtakunta palasi rauhan tilaan. Ajanjakso oli rauhaton, ja suuria muutoksiakin olisi voinut tapahtua moneen suuntaan. Vapaa-ajattelivat luulivat hetkensä tulleen, mutta pettyivät. Kirkon ja valtion suhde jäi ennalleen.
"Niissä oloissa, joissa nykyisin elämme, on epäkiitollista laatia toimintasuunnitelmia edes lähimmän ajan toimintaa ajatellen." Vuoden 1947 toimintasuunnitelman aloittava lause sopii kuvaamaan ainakin aikaa sodan päättymisestä vuoteen 1948. Silloin mm. käsiteltiin asekätkentää, sotasyyllisyys-oikeudenkäynti oli kesken ja sotakorvausten ensimmäiset osat lähtivät Neuvostoliittoon. Tilanne vakautui 1947 Pariisin rauhan-sopimuksen ja 1948 YYA-sopimuksen myötä.
Kirkosta eroamisen kannalta aika oli suotuista: eroaminen kasvoi joka vuosi ja huippuvuonna 1949 erosi jo 15000 suomalaista. Kehitys näkyi Tampereellakin: Vuodesta 1945 alkaen siviilirekisteriin kuuluvien osuus prosentteina oli 5.4, 5.5, 5.7, 6.5 ja 1949 jo 7.7. Va-liiton toiminta laajeni, uusia yhdistyksiä syntyi jatkuvasti eri puolilla maata.
Kun vuosi 1946 alkoi, oli Tampereen Vapaa-ajattelijat perustettu paria kuukautta aiemmin. Jäseniä oli vuodenvaihteessa jo 170, mutta toiminta oli vielä ollut vain sisäistä järjestelyä.
Julkinen esiinmarssi tapahtui 17.2.1946, jolloin kaupungintalon juhlasalissa oli yleinen kokous. Juhlapaikkakin kertoo aikojen muutoksesta: ennen sotia tuskin olisi julkista tilaa tarkoitukseen saatu. Tästä toiminta jatkui tasaisesti, jäsenistön sisäisiä kokouksia oli vuosittain useita, samoin erilaisia yleisötilaisuuksia. Juhlapuheita pidettiin vuosien 46-48 aikana yhteensä 8 häissä ja 22 hautajaisissa. Jäsenmäärä kasvoi, vuonna 1946 jäseniä oli 320 ja vuotta myöhemmin jo 400. Toimitilaakin oli saatu, tosin vain vuokrattua kahdesti kuukaudessa.
Erittäin suosittuja olivat keskustelut vasta-puolen kanssa: vuonna 1947 neljä vapaa-ajattelijaa väitteli neljää pappia vastaan ja keskustelua kuunteli 450 ihmistä; vuonna 48 adventistin kanssa väittely keräsi peräti yli 750 ihmistä ja kaikki eivät mahtuneet tilaisuutta varten varattuun tilaan! Yhdistyksen kokouksiinkin osallistui keskimäärin 50-60 henkeä, kun nykyään jo 20 ihmistä on hyvä tulos vuosikokouksen osallistujiksi. Toki tämä kertoo paitsi kiinnostuksesta vapaa-ajatteluun, myös ajasta ennen televisioita yleensäkin.
Aktiivisin henkilö vaikuttaa ehdottomasti olleen Paavo Lehtelä, joka oli puheenjohtajana vuoden 1948 loppuun ja piti esimerkiksi yksinään enemmän juhlapuheita kuin muut yhteensä. Toinen ydinhenkilö on ilmeisesti ollut sihteeri Heikki Mäkinen. Puheenjohtaja sai jatkaa yksimielisesti, mutta johtokunnasta ollaan joka kerta äänestetty, tosin nimet eivät kovin paljon vaihtuneet. Valitettavasti ei ole tietoa siitä, mistä asioista oikeastaan on äänestetty kun johtokuntaa on valittu.
Talous pohjautui jäsenmaksuihin ja tilaisuuksien voittoon. Kun yhdistys piti keskustelutilaisuuksia, oli niissä pääsymaksu. Vuonna 1947 juhlatilin voitto oli puolet jäsenmaksujen määrästä, vuonna 1948 ilmeisesti 750 henkeä keränneen tilaisuuden johdosta jo hiukan enemmän kuin jäsen-maksut. Omaisuus vuoden 1948 lopussa oli noin 28000 markkaa (nykyrahassa noin tuhat euroa).
Vielä 1945 oli SKDL:n ministeri vaatinut kirkon ja valtion eroa. Paria vuotta myöhemmin SKDL tarkisti kantaansa ja erityisesti Hertta Kuusisen - joka itse oli selkeä ateisti ja jota 1945 oli kaavailtu liittohallituksen jäseneksikin - vaatimuksesta SKDL:n kulttuuriohjelmaan tuli vain vaatimus uskontotuntien vähentämisestä ja siveysopin tekemisestä "todella vaihtoehtoiseksi" uskonnon kanssa. Liian suuri osa kansasta kuului kirkkoon, eikä SKDL ottanut riskiä heidän ääntensä menetyksestä. Yhdistyksemme vuoden 1948 toimintakertomus viitannee tähän todetessaan "Korkeat aatteet ja vankkumattomat katsomukset - - eivät olleet kyllin korkeita ja vankkumattomia pystyäkseen lentämään kirkon harjan yli."
Muutoinkin kirkon ja valtion suhteet hukkuivat muiden kysymysten alle, mikään puolue ei niistä enää kiinnostunut. Taas toiminta-kertomusta lainaten: "Ja me huomasimme jälleen olevamme yksin."
"Kun Tampereen Vapaa-ajattelijain puolesta ei ole kuluvan vuoden kuluessa tullut - - edes tavanmukaista ilmoitusta toimihenkilöistä vuosikokouksen jälkeen, niin rohkenemme tiedustella, onko yhdistyksellämme ollut kuluvan vuoden aikana toimintaa?" Liiton sihteerin kirje oli päivätty 19/11 1950, ja kertoo toiminnan lopahtamisesta vuosina 1949 ja 1950.
Mikä sitten aiheutti taantuman? Kirkosta eroaminen oli huippulukemissa, liitto toimi ja ainakaan vertailu Helsingin yhdistyksen historiikkiin ei paljasta mitään erityistä. Ainoaksi selitykseksi jää se, että puheenjohtaja Lehtelä joutui muuttamaan työn perässä. Kuten niin monta kertaa muuallakin, oli tässäkin yhdistyksessä toiminta pitkälle yhden ihmisen varassa.
Vuosien 1949 ja 1950 puheenjohtajat viihtyivät virassaan kumpikin vain vuoden. Toiminta pysyi kyllä muodollisesti hengissä ja viralliset kokoukset pidettiin, mutta mitään näkyvää ei saatu aikaan. Uusi nousu onneksi alkoi vuonna 1951. Siitä lisää seuraavassa numerossa.
Seuraava juttu: Runo: Tule vesilätäkköön hyppimään