Nyt se on todistettu ja tekijänä on ollut Mel Gibson. Nimittäin Jeesus-nimisessä mielikuvitusolennossa on ollut verta ämpärikaupalla. Passion of the Christ -elokuvassa tavaraa lentää siihen malliin, että ei ihme, kun sitä riittää nykypäivänäkin ehtoollisilla käyvien vampyyrien juotavaksi. Aikuisen tavalliset viisi litraa olisivat tuossa touhussa maiskis vain.
Suuret kiitokset Melille erinomaisesta esimerkistä, miten fyffeä voi tehdä pilvin pimein. No tärkeintä, että hän saa tuotoksensa ansiosta rutkasti rahaa, sillä ihminen ei elä pelkästään kehuvista sanoista, vaan tarvitaan siihen lisäksi kassakoneiden runsasta näpelöintiä. Aivan tässä runolliseksi puhkean ma: Kun veri ilmassa ihanasti vilahtaa, silloin euroset läpi kiirastulen tuottajan tilille kilahtaa.
Joidenkin niin sanottujen uskovaisten mielestä Gibsonin elokuva on passeli muistutus siitä, että Jeesus sovitti ihmiskunnan synnit osakseen koituneella roolillaan. Mikäs se sitä syntiä onkaan?
Okei, myönnän tehneeni syntiä: en ole vuorisaarnannut kotikaupunkini torilla suureen enkä pienempäänkään ääneen, en ole muuttanut saviruukuissa olevaa klooritonta vettä viiniksi enkä kaljaksikaan, en ole jakanut ilmatteeksi enkä maksustakaan kahta kalakukkoa pientalolähiön 5000 ihmiselle, en ole kävellyt vetten päällä, en ole koskaan ihmeparantanut ketään sairasta ja vakuutan, etten ole ikinä herättänyt ketään kuolleista.
Kuitenkin on kummallista, että joku muka piti kitutappaa syntieni vuoksi jo parituhatta vuotta sitten eli paljon ennen syntymääni. Aivan turhaan kitutapettiin, sillä saatan ehkä jonakin tulevana päivänä parantaa ainakin tapani!
Toisaalta eihän tuota kuvitteellista Jeesus-ukonkäppänää ikinä oikeasti tapettu, koska hänhän mukamas heräsi pari päivää myöhemmin ja kulki kaduilla Mustanaamion tapaan kuin kuka tahansa meistä, joten koko touhu olikin silkkaa huiputusta alusta loppuun. Jeesus ei kuollutkaan minun syntieni vuoksi. On tämä kamalaa! Ei hirvitys tätä tuskaa! Miten saatan tämän kestää? Mitä minä nyt teen? Pitääkö minun tehdä lisää syntiä, jotta joku kitutapetaan niiden vuoksi niin perusteellisesti, ettei taatusti tule enää tallustelemaan tänne näin meidän keskellemme?
Oli miten oli, aikuisten sadut ovat tärkeintä. Ne antavat yhä leivän tuhansille henkilöille, jotka osaavat niistää sopivalla tavalla sopivaa yleisöä. Passion of the Christ -elokuva on sekin työllistänyt melkoisen joukon ihmisiä.
Lukeminen kuulemma kannattaa aina. Rahastaminen kannattaa vielä paremmin.
Seuraava juttu: Pro-Seremoniat Tampereelle