Vapaa-ajattelijat ovat asettaneet yhdeksi tavoitteekseen uskonnottomien oikeusjärjestönä toimimisen. Suomessa on kuitenkin uskonnonvapauslaki. Mihin tällaista järjestöä oikein tarvitaan?
Tälläkin hetkellä julkisuudessa vahvasti esillä oleva rukouspäiväjulistuksesta tehtävä lakiesitys osoittaa oivallisesti, ettei todellista vapautta olla uskomatta ole vielä Suomessa. Hallitus haluaa lakiin kirjattavaksi yhdeksi presidentin tehtäväksi antaa ohjeita kristilliselle kirkkoväelle, mistä satukirjan aiheesta seuraavien viikkojen saarnat on tehtävä. Hallituksen esittämä lakiesitys luo ristiriitaisen tilanteen. Käytännössä hallitus haluaa luoda presidentin virka-aseman edellytykseksi kristillisen uskon, sillä eihän tasavallan johtohenkilö voi rikkoa lakia tai antaa julistusta oman vakaumuksensa vastaisesti.
Lakiesitystä hallitus perustelee kuitenkin sillä tutulla syyllä: rukouspäiväjulistus kuuluu perinteeseen. Sivistyneessä yhteiskunnassa kuulee esimerkiksi tasa-arvokysymysten vastustajien harvemmin käyttävän samankaltaista perustelua; "naisen asema on perinteisesti nyrkin ja hellan välissä". Edes pinttynyt sovinisti ei moista lapsusta suustaan päästäisi.
Rukouspäiväjulistuksen turvaksi tehtävää lakia on perusteltu myös sillä, että presidentin tehtävien tulee perustua lakiin. Uskonnottomana ihmisenä en ymmärrä liioin tätäkään logiikkaa. Mikäli tehtävästä on laki, on ymmärrettävää, että tehtävän tekemättä jättäminen ei ole mahdollista. Lain puuttuminen ei kuitenkaan minun logiikkani mukaan estä tehtävää tekemästä. Vai onko esimerkiksi Ahtisaaren valjastamista maakuntamatkoista tehty laki suurella kiireellä..?
Tarja Halonen on profiloitunut positiivisessa merkityksessä erilaiseksi poliitikoksi, henkilöksi, jolla on suvaitsevainen näkemys asioista. Tästä esimerkkinä hänen entinen tehtävänsä SETA:n puheenjohtajana ja uskonnottomia lämmittävä tieto siitä, ettei hän kuulu kirkkoon. Sikäli siis koomista, että kirkko haluaa kirkkoon kuulumattoman henkilön antamaan rukouspäiväjulistuksen. Uskonnottomien oikeuksien kannalta on valitettavaa, ettei presidentti ole ottanut kantaa rukouspäiväjulistuksesta syntyneeseen kiistaan. Halosen olisi ollut syytä muistuttaa, ettei vastoin omaa vakaumusta annettu julistus ole hyväksi presidentin virka-asemalle eikä liioin kirkollekaan.
Hallituksen tekemä lakiesitys menee siis eduskunnan päätettäväksi. Hallituksen linja rakoiliasiasta äänestettäessä, joten pieni mahdollisuus lain kaatumiseen on vielä olemassa. Jokaisen uskonnonvapautta kannattavan tulisikin siis muistaa kansanedustajia sähköpostilla, jotta nämä ymmärtävät lain merkityksen ja uskonnottomien kannan siihen.
Seuraava juttu: Pakina: Herra, hae oluset