Pakanasanomien jokaisessa numerossa esitellään jokin sisaryhdistyksemme. Tällä kertaa vuorossa on Oulun seudun vapaa-ajattelijat ry.
Oulun seudun vapaa-ajattelijat perustettiin 1950-luvulla. Yhdistys toimi aikoinaan
aktiivisesti, mutta jostain syystä 1970-luvulle tultaessa oli toiminta
loppunut kokonaan. 1990-luvun alkupuolella löytyi sitten taas ihmisiä,
jotka olivat kiinnostuneet vapaa-ajattelusta, ja yhdistys herätettiin henkiin.
Merkittävimpänä puuhamiehenä koko tämän toisen
elämän ajan on ollut Jouko Saksio, joka pari vuotta sitten vihdoinkin
suostui myös puheenjohtajaksi. Häntä ennen pj:na toimivat 1990-luvulla
muistaakseni ainakin Vaili Jämsä, Hilkka Laronia ja minä. Eräs
logiikan "riemuvoitto" olikin, kun minut
valittiin Oulun seudun vapaa-ajattelijoiden puheenjohtajaksi, vaikka asuin tuolloin
Forssassa!
Yhdistyksen ulospäin näkyvänä toimintamuotona on ollut lähinnä erilaisten kaikille avoimien luento- ja keskustelutilaisuuksien järjestäminen. Paikkana on ollut yleensä Nuoriso- ja kulttuurikeskus NUKU, toisinaan kaupungin (pää)kirjasto tai Oulun Lyseon juhlasali.
Jossain vaiheessa pidettiin kerran kuukaudessa (paitsi kesäisin) jonkinlainen tilaisuus: jos ei ollut luentoa, niin kokoonnuttiin keskenämme. Tämä toiminta kuitenkin hiipui osanottajien vähyyteen. Nykyisin on noudatettu periaatetta, että kokoonnutaan, kun on asiaa.
Tällä hetkellä yhdistys viettää jonkinlaista hiljaiseloa, sillä oikeastaan ei pitkään aikaan ole tapahtunut mitään. En kuitenkaan ole huolissani yhdistyksen tulevaisuuden suhteen eli Oulun seudun vapaa-ajattelijoiden hautajaisia en ala järjestämään. On nimittäin ollut usein ennenkin tällaisia hiljaisia kausia, ja sitten taas välillä innostutaan touhuamaan jotain. Hautajaisista puheen ollen: kun 1990-luvulla toimintaa käynnisteltiin, oli yhtenä päätavoitteista hautausmaan saaminen Ouluun. En itse ollut mukana aivan tässä alkuvaiheessa, joten en oikeastaan sotkeentunut koko hautausmaahankkeeseen mitenkään. Kaupungin byrokraattien nuiva suhtautuminen aiheutti sen, että loppujen lopuksi hankkeen puuhamiehet kyllästyivät koko asiaan (tai kuolivat!). Kyllä kai se periaatteessa vielä tavoitteena on, mutta kukaan ei oikein jaksa enää asiaa ajaa.
Yhdistyksemme ongelmana on koko ajan ollut jäsenmäärän
pienuus: muutamassa kymmenessä ollaan jatkuvasti. Sinänsä pidän
sitä kummallisena, koska koko suuressa Oulun läänissä on
vain kaksi v-a-yhdistystä: Kainuu ja me. Toisaalta ei tuo yhdistystoiminta
tunnu olevan kovin suurta muotia Oulun seudulla muutenkaan. Paikallisen Skepsis-osaston
toimintaan olen jonkin verran osallistunut ja vähissä on väki
heidänkin kokouksissaan ollut. Humanistiyhdistyskin suurella tohinalla
perustettiin jokin aika sitten, mutta eipä tuostakaan ole sen kummempia
kuulunut. Näiden kahden järjestön kanssa viriteltiin tuossa joskus
yhteistyötäkin ja järjestettiinpä yksi tilaisuus yhteisvoimin,
pääesiintyjänä Jorma Palo. Yhteistyö sujui jotenkuten,
mutta paljon toivomisen varaa kyllä jäi.
Toiminnan yleinen aktivoituminen tietysti vaatisi, että löytyisi innokkaita
uusia jäseniä, joilla olisi ideoita siitä mitä tehdä.
Minusta tuntuu, että kyllä meillä löytyy sitten väkeä
käytännön järjestelyt hoitamaan, mutta kun se ideointi on
ollut suunnilleen yhden miehen varassa. Jos joku tietää konstin löytää
tällaisia idearikkaita tyyppejä, niin kertokaa minullekin: lakkala@jippii.fi.
Seuraava juttu: Moderni uskonnoton kansa