Tarve juhlistaa arkea ei ole sidoksissa uskontoon, vaan se on yleisinhimillistä alkuperää. Kaikissa kulttuureissa juhlitaan tai järjestetään erilaisia seremonioita suurin piirtein samojen elämän taitekohtien kunniaksi.Jo ennen kristinuskon invaasiota oli suomalaisilla monia seremonioita, jotka kuuluivat ihmisen elämän eri taitekohtiin, mm. avioliitto oli tuttu esikristillisille suomalaisille. Kristillisen yhtenäiskulttuurin aikana juhlilla tai seremonioilla ei voinut olla kuin kristillinen merkitys. Kristinusko hävitti erittäin tehokkaasti ne seremoniat, jotka se koki vaaralliseksi ja uudelleennimesi ja antoi kristillisen sisällön niille juhlille ja seremonioille, joista se toivoi hyötyvänsä. Uskonnonvapauden myötä on koittanut vapauden aika, eikä kaikkia juhlia ja seremonioita tarvitse pukea kristilliseen kaapuun.
Uskonnottomuus on Suomessa viime vuosikymmeninä lisääntynyt merkittävästi. Uskonnoton tarvitsee juhlia elämänsä taitekohdissa siinä kuin uskovakin. Tämä on luonut tarpeet kehittää uskonnottomille omat siirtymäseremoniat. Suomeen onkin muodostunut muutama uskonnotonta tapakulttuuria eteenpäin vievä palveluorganisaatio. Pro-Seremoniat ja Prometheus-leirin tuki ry ovat merkittävimmät toimijat tällä saralla.
Yksilön elämänkaaren kannalta tärkeimmät taitekohdat ovat nimenantaminen, aikuistuminen, naimisiinmeno ja hautaaminen. Uskonnottomuus on saavuttanut vahvimman aseman avioliittoon vihkimisessä. Nykyisin noin kolmannes tulevista aviopareista valitsee siviilivihkimisen. Heikoimmin uskonnottomuus on levinnyt hautaukseen, mikä johtuu suurimmalta osin kirkon lähes täydellisestä monopolista hautaustoimeen.
Suomessa uskonnottomuus alkoi levitä laajemmin vasta 1970-luvulla. Ihmiset ovat vieläkin kiinni perinteessä ja valitsevat seremoniansa puhtaan tottumuksen mukaan. Tutkimuksen (Gallup Ecclesiastica 1999) mukaan kahdeksan kymmenestä kirkon jäsenestä pitää kirkollisia seremonioita melko tai hyvin tärkeänä syynä kuulua kirkkoon. Vapaa-ajattelijoilla on vielä paljon tekemistä, jotta he saisivat uskonnottomat juhlat sille suosion tasolle, mitä tutkimukset antavat ymmärtää. Uskonnottomien juhlien ja seremonioiden suosion lisääntymisellä on suora vaikutus kirkosta eroamiseen. Tilanteesta antaa vielä huonomman kuvan se tieto, että ahkerimmat kirkkoon liittyjät ovat 15-vuotiaat (rippikoulu) ja 25 -30-vuotiaat (naimisiinmeno).
Vaikka uskonnottomuuden lisääntyminen on ollut todella vauhdikasta Suomessa, niin uskonnottomassa tapakulttuurissa olemme monessa asiassa pahasti jäljessä muista Euroopan maista. Osaselitys tälle on varmaakin ev.lut. kirkon poikkeuksellisen vahva asema Suomessa suhteessa esimerkiksi Keski-Euroopan kirkkoihin.
Lapselle on Suomen lain mukaan annettava nimi kahden kuukauden kuluttua syntymästä. Nimenanto tapahtuu täyttämällä maistraatin lähettämä rekisteröitymislomake. Vaikka molemmat lapsen vanhemmat kuuluisivat kirkkoon, ei lasta ole pakko kastaa kirkollisin menoin. Kirkko ei nykyään voi millään keinolla pakkokastaa lasta, jos vanhemmat eivät sitä hyväksy. Nykyisin noin 12% lapsista saa nimensä uskonnottomasti. Perinteeseen sitoutuneisuus näkyy voimakkaimmin nimenannon yhteydessä. Muutos uskonnottomuuteen on ollut varsin hidasta, vain 6% siirtymä kolmessakymmenessä vuodessa. Olisi hyvä, jos mahdollisimman moni vanhempi ymmärtäisi, että on lapsen edun mukaista antaa hänen itse valita katsomuksensa, kun on siihen riittävän vanha.
Uskonnoton nimenantoseremonia on nimiäiset. Nimiäisten suosio on lisääntynyt merkittävästi uskonnottomien joukossa. Nimiäisillä ei ole mitään määrämuotoista mallia, vaan sen voi toteuttaa oman mielen mukaan.
Aikuistumisriitillä ei ole mitään lainopillista perustelua, kuten nimenannolla tai naimisiinmenolla. Lähes kaikissa kulttuureissa on kuitenkin tapa juhlia lapsen aikuistumista. Nykyään lapsen oikeudellinen ja yhteiskunnallinen status ei ole kiinni aikuistumisriitistä, vaan oikeudet ja velvollisuudet lisääntyvät iän mukana automaattisesti.
Kirkon järjestämällä rippileirillä on erittäin vahva asema aikuistumisriitin järjestäjänä. Vain noin 10% ikäryhmästä välttää rippileirin. Uskonnotonta aikuistumiskoulutusta antaa Prometheus-leiri. Sille osallistuu noin 1% ikäluokasta. Vaikka Protun (Prometheus-leirin tuki ry) toiminta on viimevuosina kasvanut merkittävästi, on se pahasti jäljessä mm. Norjan Human-Etisk Forbundin toiminnasta. Kyseisen yhdistyksen järjestämille aikuistumiskursseille osallistui vuonna 2001 noin 16% 14-15-vuotiaista norjalaisnuorista.
Suomessa voi valita siviilivihkimisen tai kirkollisen vihkimisen. Suomi on varsin poikkeuksellinen maa verrattuna muuhun Eurooppaan, koska meillä uskonnollisilla yhteisöillä kuten ev.lut. kirkolla on oikeus vihkiä avioliittoon. Euroopassa on yleisesti tapana, että tuleva aviopari varsinaisesti vihitään maistraatissa ja he voivat niin halutessaan ottaa liitolleen kirkollisen siunauksen. Uskonnottomista seremonioista siviilivihkiminen on kasvattanut eniten suosiotaan. Viimeisen viidentoista vuoden aikana siviilivihkiminen on lisännyt suosiotaan kokonaista viisitoista prosenttia.
Hautajaiset ovat lähes poikkeuksetta vielä nykyäänkin kirkollisia. Tällä alueella on vaikea saada aikaan kunnollista kehitystä ennen kuin kirkon määräävä markkina-asema puretaan.
Uskonnottomuus tulee tulevaisuudessa lisääntymään kiihtyvää tahtia. Kehitys olisi varmasti vieläkin nopeampaa, jos suomalaiset ymmärtäisivät, että juhlia voi myös ilman kirkon valvovaa silmää. Uskonnottomat juhlat antavat paljon enemmän tilaa omalle mielikuvitukselle kuin kirkon määrämuotoiset toimitukset. Luulisi olevan modernille nykyihmiselle huomattavasti mielekkäämpää toteuttaa omaa yksilöllisyyttään myös juhliessa kuin vaipua vanhoihin kankeisiin kaavoihin.
Seuraava juttu: Miksi se on niin vaikeaa