Arvatkaapa vain, onko vaikeaa olla uskonnottoman perheen äiti! Ei niinkään sen takia, että joudun erikseen ja hyvin painokkaasti ilmoittamaan lapseni päivähoitopaikkaan, että uskontokasvatus on meidän vintiön kohdalla pannassa ja saan tai minun on pakko ihan itse suunnitella nimiäisten ohjelma. Eikä edes siksi että hyssyttelen hänet naapurin ristiäisissä hiljaiseksi kesken ihmettelyn "Eihän Jumalaa ole olemassa! Miksi nuo sanoo niin?"
Ei, vaan koska puheenjohtajammekin totesi tuossa eräänä päivänä tyttäreni tietävän evoluutioteoriasta varmasti enemmän kuin hän. Ja miksi niin ja mikä siinä on vaikeaa?
Vastaukset ovat vaikeita. Kuinka helppoa olisikaan vastata "Jumala loi ihmiset", eikä selittää etten minä eikä mummu eikä isomummukaan ollut apina, vaan tähän kaikkeen on kulunut kymmeniätuhansia vuosia. Tai miksi ihmeessä asuntomme paloi eikä vain todeta Jumalan päättäneen niin ja Herran polkujen olevan tutkimattomia. Viimeistään kuoleman kohdalla helppo selitys enkeleistä pilvenreunalla olisi houkutteleva vastaus, mutta asian tullessa puheeksi ruokapöydässä keskustellaan ravintoketjusta ja verrataan lautasella olevaan jauhelihapihviin ja sen hyötyihin pienen tytön kasvamisessa.
Uskovien ystäväperheiden tenavat tuntuvat pelkäävän kuolemaa, toisin kuin meillä. Saattaapi kyllä olla vain perintöä vanhemmiltaan. Se luterilaisten taivas taitaa kyllä olla aika kamala paikka kun sinne ei kukaan halua ...
Ja kaiken lisäksi. Tytär on juuri täyttänyt viisi. Millaisia kysymyksiä vielä onkaan edessä? Herra yksin tietää.
Seuraava juttu: Vapaa-ajattelijoiden tavoitteet