Viime viikolla aloin tuntea haimani yläpuolella, alueella jossa Omatunto tunnetusti sijaitsee, ankaria, tuskallisia pistoksia. Pistokset alkoivat kun kuulin, että meitä vapaa-ajattelijoita on jälleen kerran syytelty "hyökkäilemisestä uskontoja vastaan". Omatuntoni kuitenkin kolkuttelee lähinnä siksi, että olen kesäkuukausina laiminlyönyt tuon aina yhtä tärkeän uskontoja vastaan hyökkäilyn lähes täysin. - Olen löhöillyt ja laiskotellut, polskutellut järvissä, syönyt jäätelöä, käyskennellyt luonnossa ja hyräellyt Pyhän Fransiskus Assisilaisen säkeitä: "Terve, veljeni Aurinko, terve, sisareni Kuu!" - Todella anteeksiantamatonta hempeilyä kaltaiseltani agressiiviselta, vanhalta ateistiaktiivilta! - On siis ryhdistäydyttävä ja alettava mitä pikimmin laatia strategioita uusia, entistä tehokkaampia uskonnonvastaisia hyökkimiskampanjoita varten!
Leikki sikseen, vaikka totta vähintäänkin toinen puoli. Jotkut vapaa-ajattelijatkin ovat sitä mieltä, ettei meidän tulisi ottaa uskontoihin minkäänlaista kantaa, vaan keskittyä kansankirkkojemme julkisoikeudellisen erityisaseman poistamiseen, eli valtion ja kirkon eroon. Jäljellejäävä aika tulisi sitten käyttää uskonnottoman tapakulttuurin kehittämiseen, josta hienona esimerkkinä mainittakoon perhe Mäntysalojen kotona vietetyt iloiset kissannimiäiset.
-Meidän siis pitäisi kirjoitella valtion ja kirkon eroa vaativia adresseja sekä viettää kissannimiäisiä, mutta muuten hiiviskellä tässä yhteiskunnassa tyyliin "Huldan täytyy olla niinkuin ei Huldaa olisikaan", ettemme vaan vahingossakaan missään tapauksessa loukkaisi yhdenkään uskovaisen herkkiä tunteita.
-Kirkon erottaminen valtiosta on tärkeä tavoite, muttei toteuduttuaankaan takaa katsomusvapautta kouluissa, päiväkodeissa, sairaaloissa eikä vanhainkodeissa. Yhdysvalloissa ei ole valtionkirkkoja, mutta uskonnottomien asema on silti huono. Kirkko on yhä kaikkialla luvattoman suuri mielipidevaikuttaja, jota monet uskonnottomatkin pelkäävät ja kunnioittavat miltei tiedostamattaan, vaikkei kirkolla enää olekaan valtaa fyysiseen kidutukseen kuten jalkapuihin tai roviollapolttamisiin.
Kirkko on käyttänyt Suomessakin rajatonta valtaa vuosisatojen ajan. Se on vuodattanut verta, kiduttanut ja kiusannut ja tuhonnut lukemattomien ihmisten elämän. Kirkon rikokset ihmisyyttä vastaan ovat aiheuttaneet suomalaisille niin sanotun kollektiivisen trauman. Traumaa ei voida parantaa, ellemme uskalla tiedostaa sen syitä. Tiedostamisen ja parantumisen esteenä on meissä kaikissa yhä vielä piilevä alitajuinen pelko ja nöyristely "hengellisen säädyn" edessä. Nykyaikaiset papit ilmaisevat usein huolestuneisuutensa okkultismin, tarot-ennustelun ynnä muun huuhaan lisääntyvän suosion johdosta. Uskallammeko me silti pyytää heiltä perusteltua vastausta siihen, miksi yksi taikausko olisi muita kummempi? Monet nuoret papit ovat myös olevinaan varsinaisia suvaitsevaisuusautomaatteja, ja kokevat edistävänsä ihmisten tasa-arvoa, ja sanovat Raamatun kertomusten olevan vertauskuvallisia ja aikaansa sidottuja. Symbolista tai ei, kuitenkin nainen on miehen kylkiluusta luotu apu-ihminen, jonka ei ole sallittu opettaa ja joka pitää kivittää kuoliaaksi ellei hän omaksu miehensä uskontoa. Kristinuskon tärkeät henkiolennot ja kummitukset aina arkkienkeleitä myöten ovat miespuolisia, ja kun jumala päätti tulla ihmiseksi, näki hän tarpeelliseksi syntyä neitsyestä. Niin saastaisia olemme me tavalliset naiset ja äidit. Tätä julmaa oppia opetetaan ja pakkosyötetään meille kaikkialla, eikä se voi olla vaikuttamatta ajatteluumme ja tunne-elämäämme.
Kun papit omahyväiseen tapaansa huomauttavat, että me laumasta eksyneet lampaat olemme vain pieni vähemmistö, uskallammeko muistuttaa heitä siitä, että useimmat kristityt on liitetty seurakunnan jäseniksi noin kolmen viikon ikäisinä heidän usein hyvinkin äänekkäistä protestoinneistaan piittaamatta? Uskallammeko muistuttaa pappia siitä, että monet "kristityt" ovat kirkon jäseniä lähinnä siksi, etteivät ole saaneet kirkosta eroamista aikaiseksi?
On tärkeää erottaa kirkko valtiosta, mutta aivan yhtä tärkeää on poistaa kristinuskon erityisasema mielistämme ja oppia näkemään se uskomuksena uskomusten, taikauskona taikauskojen joukossa.
Seuraava juttu: Menneiden seurantaa