Meni voudille mun uusi Lada,
mut ei sentään kämppään sada.
Luojaani mä siksi luotan,
iloa myös hälle tuotan
koska vältän napinaa,
kaikenlaista kapinaa.
Istun toimistolla, pureskelen kynää ja vilkuilen kelloa. Pakanasanomien deadline lähestyy uhkaavasti ja Laura on sanonut säälimättömään vartionjohtajan tapaansa ettei siitä tällä kertaa lipsuta. Minulla ei vain tunnu olevan ihmiskunnalle mitään merkittävää sanomaa, joten ei auta muu kuin antaa tajunnan virrata...
Meille hoetaan että syyskuun yhdennentoista tapahtumat olivat ainutlaatuiset ja ettei maailma ole enää sama kuin ennen. Tämä hokema menee minun pienen ymmärrykseni yli. Tajunnastani virtaa toinen maailmansota joka päättyi vähän ennen syntymääni. Ollessani neljän kuukauden ikäinen pudotettiin Japaniin pari pientä atomipommia. Nürnbergissä käytiin oikeutta ja saksalaisia syytettiin muun ohessa siitä että he olivat yksipuolisesti päättäneet ettei Geneven sopimus koske neuvostoliittolaisia sotavankeja. Neljätoistavuotiaana katselin keskitysleiridokumentteja ja tiedän miltä näyttää juutalaisen nahasta tehty lampunvarjostin. Myöhemmin näin dokumenttifilmejä, joissa entiset natsit taistelivat uljaasti kommunismia vastaan Kongossa. Kommunismin vastaista valistustyötä tehtiin siten että maahan iskettiin lyhyitä keppejä, kylän naiset sidottiin niihin käsistään ja jaloistaan jonka jälkeen heidän rintansa leikattiin irti viidakkoveitsillä. Lasten sallittiin sentään olla äitien "kuolinvuoteiden" vierellä, ja siinä he parkuivatkin ja katselivat kuinka äidit kuolivat hitaasti verenhukkaan. Oli Algerian sotaa ynnä muuta ynnä muuta ja sitten tietysti Vietnam. Tällä kertaa demokraattista arvomaailmaa opetettiin lahjoittamalla nälkäisille vietnamilaislapsille appelsiineja. Niiden sisään oli kuitenkin piilotettu partakoneenteriä, jotta länsimainen hyvä sanoma menisi varmasti perille. Alastomat, napalmin polttamat lapset juoksivat kujilla ja salamavalot välähtelivät. Yksitoikkoisiin uutiskuviin saatiin toki myös vaihtelua, kun keskellä Pariisia joku budhalaismunkki tai nunna valeli itsensä bensiinillä, sytytti tulitikun ja paloi poroksi kauhistuneiden suurkaupunkilaisten silmien edessä. Muistan Biafran nälänhädän, vainoja, verta ja kauhua milloin missäkin. Kaksikymmentä vuotta sitten hyökkäsivät israelilaismieliset kristityt libanonilaisjoukot, (joita US tietenkin kovasti kannusti,) palestiinalaisten pakolaisleireille ja murhasivat kylmäverisesti satoja, joidenkin lähteiden mukaan jopa tuhansia ihmisiä. Asuin silloin Lahdessa, ja perustimme muutamia kummirinkejä orpolasten auttamiseksi. Katselin eilen syyrialaisesta orpokodista otettuja valokuvia, joissa kovia kokeneet lapset ja nuoret katsovat kameraan suuret silmät totisina ja tutkimattomina. Yhdellä tytöistä on lahjoittamani Kalevala-koru kaulassa. Mietin mitä heille mahtaa tällä hetkellä kuulua. Toivon koko sydämestäni, että he olisivat elossa ja onnellisia, mutta minua ei lainkaan hämmästyttäisi vaikka joku heistä olisi tehnyt jopa itsemurhaiskun. Jotkut heistä ovat myös saattaneet kuolla israelilaisten epähuomiossa ampumiin luoteihin tai jäädä sortuneiden rakennusten alle. Jotkut heistä ehkä pakenivat Yhdysvaltoihin, jossa saattoivat jopa kuolla WTC:n iskussa, jossa todella kuoli tuhat viisisataa muslimia. Maailma on kuin lohikäärmeen pää. Ihmiskunnalla ei ole historiaa, vaan ainoastaan pitkä, pitkä rikosrekisteri.
Ei maailma ehkä sittenkään ole aivan sama kuin ennen. Minun lapsuudessani saksalaiset olivat entinen herrakansa eikä seuraajia oltu vielä valittu. Silloin uskallettiin amerikkalaisillekin jopa nauraa. Opettaja kertoi meille tositapauksen rikkaasta amerikkalaisesta liikemiehestä, joka osti ranskalaiselta huijarilta Eiffel-tornin. Tämä oli hänen mukaansa kuvaava esimerkki amerikkalaisten herkkäuskoisuudesta ja typeryydestä. Muistan kysyneeni opettajalta, eikö ole vielä paljon herkkäuskoisempaa ja typerämpää antaa jonkun myydä itselleen kuolemattomuutta ja iankaikkista elämää. Opettaja ei vastannut mitään, mutta hymytyttöpatsas meni sinäkin vuonna sivu suuni.
Sikäli maailma on samanlainen kuin aina, että joulunpyhät olivat pitkät ja ikävät. Tein aikaa tappaakseni steinerilaisia hengentieteellisiä harjoituksia, koska ajatus selvänäköisestä tietoisuudesta houkuttelee minua yhä. Nopein tie selvänäkijäksi on Rudolfin mukaan hyvin yksinkertainen: sulje silmäsi ja keskity! Palauta mieleesi hetki jolloin otit ensimmäiset askeleesi! Heti kun pystyt elävästi muistamaan miltä tuntui ja mitä mietit kävelemään oppiessasi, saat käyttöösi eetteriruumiistasi tuolloin vapautuneen ylijääneen eetterienergian, ja selvänäköinen tietoisuus on sinun. Steinerilta kysyttiin joskus miksei kukaan ole vielä onnistunut tässä hänen helpoksi kehumassaan hommassa, ja Rudolf vastasi yksikantaan vain ettei kukaan ole yrittänyt tarpeeksi tosissaan. Minä olen kuitenkin yrittänyt niin tosissani, että pään verisuonet ovat olleet katkeamispisteessä, mutta eetteriruumiin ylijäämäenergioista ei ole tietoakaan, selvänäköisyydestä puhumattakaan.
Onneksi osuin joulun alla luennolle, jossa sain muunlaista esoteerista tietoa. Vapaamuurarit, Ruusuristiläiset tai jotkut sen tapaiset ovat pantanneet itsellään tähän päivään asti varsinaista uutispommia. Jeesusta ei koskaan naulittukaan ristille! Hänen sijastaan teloitettiin aivan väärä mies, koska Jeesus oli kaukaa viisas ja pakeni Maria Magdaleenan kanssa jonnekin, en muista minne. (Pariisiin he eivät voineet paeta, koska Pariisia ei vielä ollut olemassa.) Siellä jossakin Jeesus ja Maria Magdaleena sitten saivat, kuinkas muuten, lapsen, josta jotkut Euroopan monarkit, en nyt muista ketkä, polveutuvat.
Me kaikki tiedämme, että valkoihoiset amerikkalaiset ovat alun perin eurooppalaisia. Tiedämme myös, että sellainen esoteerinen tieto, joka on tullut minun korviini, on voinut yhtä hyvin tulla myös nuoren George W. Bushin korviin. Hän on saattanut tehdä hieman sukututkimusta aina parin tuhannen vuoden taakse ja tehdä omia johtopäätöksiään. Katselkaapa vain hänen elkeitään! Eikö näytäkin siltä, että hänellä on alkuperästään jotain erinomaista esoteerista tietoa?
Seuraava juttu: Erkin elämä, osa 14: Erkki kertoo rujon totuuden