Jo pitkään oli koulumme, Mäntän Lukion, uskonnottomien opiskelijoiden joukossa kertynyt paheksuntaa seurakunnan päivänavauksia kohtaan, jotka tuntuivat kehittyvän naurettavammiksi viikko viikolta. Kyseiset päivänavaukset tulevat säännöllisesti tiistaisin ja keskiviikkoisin, mutta myös muita uskonnollisia päivänavauksia pidetään silloin tällöin, jos opettajan tai oppilaiden viikottaisen päivänavauksen pitäjäksi sattuu vahvasti teistinen henkilö. Tunsimme oikeutemme olla osallistumatta nähin päivänavauksiin, jotka poikkeuksetta avasivat päivän pilaamalla sen. Ongelmana oli kuitenkin se, että ko. päivänavaukset lähetettiin koulumme keskusradion kautta kaikkialle kouluun, jolloin ainoat vaihtoehtomme olivat joko juosta ulos tai laittaa sormet korviin ja humista lujaa. Aluksi jatkoimme päivänavausten kuuntelua, koska ne joskus olivat aivan ensiluokkaista huumoria, vaikka niiden pitäjät olivat poikkeuksetta kovin tosissaan. Lopulta lokakuun puolivälin tienoilla 2001 säälin ja inhon sekainen tunne kuitenkin voitti huvittuneisuuden, ja päätimme, että asialle on tehtävä jotain.
Päätimme kerätä addressin, jossa vaadimme omaa turvapaikkaa nojaten perustuslakiin. Kirjoitin addressimme aika hätäisesti, jonka vuoksi sinne muun muassa sattui sanamuodoltaan vanhentunut perustuslain pätkä, mikä ei sinänsään vaikuta mitään, mutta rehtorimme kyllä kiiruhti huomauttamaan siitä. Laitoimme addressin kiertämään mahdollisimman pian. Opiskelijatoverimme yllättivät meidät - positiivisessa mielessä. Yleisesti ottaen lähes kaikki olivat samaa mieltä kanssamme, myös muutamat uskonnolliset henkilötkin. No, vaatimuksemme ei kuitenkaan olleet kohtuuttomia, ja täysin uskonnonvapauden periaatteen mukaisia. Keräsimme addressin 67 nimeä, joka oli yli 90% niistä, joille yleensä ehdimme näyttää addressin. Tämän jälkeen päätimme palauttaa sen, koska allekirjoituksille varaamamme tila oli täynnä. Eikä tarkoituksenamme ollutkaan kerätä kaikkien samaa mieltä olevien nimiä paperiin, tarkoitus oli vain saada hieman näyttöä siitä, että tämä ei ole vain pienen porukan pakanallinen pakkomielle. Rehtorimme on uskonnollinen, mutta aavistelimme, että näinkin monta nimeä saa oikeudenmukaisuuden voittamaan henkilökohtaiset näkökulmat.
Addressimme meni läpi, ainakin osittain. Saimme vastauksen muutaman päivän sisällä, tosin emme kirjallisesti, kuten oli addressissa pyydetty. Ensimmäistä vaatimustamme, että koulun käytävän keskusradiot suljettaisiin uskonnollisilta päivänavauksilta, ei rehtorimme mukaan voitu toteuttaa teknisistä syistä. Kuitenkin hän tarjoutui antamaan meille koulun kirjaston turvapaikaksi. Tämä ei mielestäni ollut kovin hyvä ratkaisu, koska kirjastossa viettää aikaansa myös muita opiskelijoita, joista osa haluaisi kovin mielellään kokea hartaat päivänavauksensa. Toinen vaatimuksemme oli, että normaalien seurakuntavuorojen lisäksi mahdollisesti tulevien uskonnollisten päivänavausten alussa tulee ilmoittaa niiden luonne, jotta me uskonnottomat voimme poistua turvasatamaamme häiritsemättä muita. Tätä rehtori ei aluksi edes kommentoinut, mutta paria kuukautta myöhemmin lupasi että asia järjestetään.
Rehtori ei kuitenkaan jättänyt rankaisematta tätä hänen arvovaltansa kyseenalaistamista. Virnuillen että "kun nyt tässä aletaan lain kirjainta tarkastelemaan niin tehdään sitten kunnolla..." hän vaati koulumme kaikkia uskonnonopetuksesta vapautettuja hankkimaan todistuksen henkikirjoittajalta siitä, että emme kuulu mihinkään uskontokuntaan. Kaikki uskonnon opetuksesta vapautettavat täyttävät kuitenkin lukukauden alussa lomakkeen, jossa heidän huoltajansa vakuuttaa allekirjoituksellaan että opiskelijan tiedot löytyvät siviilirekisteristä ja että hän osallistuu elämänkatsomustiedon opetukseen. Ehkä rehtorimme luuli, että olimme salaa liittyneet takaisin kirkkoon lukuvuoden aikana? Lähdimme kuitenkin hakemaan todistusta henkikirjoittajalta. Perillä saimme tietää, että kyseinen todistus, kuten kaikki väestörekisteriotteet, on maksullinen. Maksu ei ollut suuri, 20 mk, mutta kuitenkin katsoimme, että tämä oli väärin, etenkin kun rehtorillamme ei ollut mitään todellistä syytä olettaa, että olisimme sala-evankelisluterilaisia. Oletusarvona kaikki tietenkin ovat kunnes toisin todistetaan.
Valitimme tästä rehtorille, jonka jälkeen hän antoi meidän ymmärtää, että "jos hänen päätöksentekoaan näin arvostellaan, voi hänkin varmistaa, että kaikki menee kuten lakikirja sanoo." Lakikirja todellakin antoi rehtorille valtuutuksen pyytää todistusta oppilaiden uskonnottomuudesta, tosin mielestämme vanhemman allekirjoitus on aivan riittävä todiste, se kun riittää todisteeksi kaikista muistakin kouluun liittyvistä asioista. Yritimme myös vaatia maksamaamme kaksikymppistä takaisin, mutta rehtori pysyi järkähtämättömänä. Samoin perustein hän voisi vaatia meiltä vaikka ensi maanantaina uuden maksullisen todistuksen siitä, ettemme ole tässä viikonlopun aikana salaa liittyneet kirkkoon ilmoittamatta siitä kenellekään!
Itse rahamäärä ei tietenkään ollut mitään, mutta se, että rehtori voi antaa meille käytännössä katsoen sakkoja oikeuksiemme vaatimisesta on mielestäni väärin.
Jälkeenpäin olen ainakin itse käyttänyt turvapaikkaamme säännöllisesti. Monet muut pienestä joukostamme istuvat aamunsa kuunnellen päivänavauksia kuten ennenkin. Onhan se tietenkin jonkinlainen kynnys vaivautua evakkoon koulun kirjastoon, etenkin kun se merkitsee väistämätöntä parin minuutin myöhästymistä tunnilta ja usein vihamielistäkin asennetta muilta kirjastonkäyttäjiltä. Oli tämäkin tietenkin pieni voitto uskonnonvapaudelle pienessä koulussamme, ja on nostanut hieman yleistä tietoisuutta siitä, että on elämää kirkon ulkopuolella. Tietenkin kampanjoimisemme on nostanut myös vastustusta. Uskonnolliset ryhmät koulussamme ovat järjestäytyneet meitä vastaan, pitäen puheita ja kiinnittäen ilmoitustaululle pamfletteja siitä, miten "ateismi on ahdasmielisyyttä ja vain nuorison ohimenevä muotioikku". No, oikeus heilläkin on omaan mielipiteeseensä. Etenkin pitämämme päivänavaukset, joissa kritisoitiin uskonnollista maailmankuvaa humoristisesti (joskin ajoittain aika mustalla huumorilla), ovat herättäneet suurta kohua. Tämän johdosta minä ja kaksi niiden tekemiseen osallistunutta ystävääni saimme pannan astua päivänavauskoppiin. Kuulemma koulun opetustavoitteiden vastaisia. Siellä kun mainitaan "toisten mielipiteiden kunnioittaminen". Mainitaan siellä kyllä "älyllinen kriittisyys" ja "henkinen uteliaisuuskin", mutta ilmeisesti laki on sen joka sitä tulkitsee.
Tämän tarinan opetus kuitenkaan ei mielestäni ole siinä pienessä mielipiteenvapauden lisässä, jonka saimme aikaan. Niin kauan kun uskonnon ote Suomen koulutuslaitoksesta on niin pöyristyttävä kuin on, se, että muutamat lukioikäiset saavat olla kuuntelematta uskonnollista lörpötystä aamuisin, ei ole kovin merkittävä edistys. Sen opetuksen samankaltaisessa tilanteessa olevat voivat tästä tapauksesta kuitenkin saada, että asioihin todellakin voi vaikuttaa. Addressi tai avoin kirje voivat - käyttäen teististä termiä - saada ihmeitä aikaan. Uhraamalla hiukan vaivaa pieneen kampanjointiin voi hyvinkin saada korjattua sen, mikä on väärin.
Omasta puolestani voisin sanoa, että se oli sen arvoista. Ei koskaan enää muutenkin rankkaa kouluaamuani pilaa päättömät kertomukset Jeesus-sedän seikkailuista tai Jumalalle alistumisen autuudesta.
Itse addressi sekä omat päivänavauksemme ovat myös saatavilla osoitteesta http://www.mantta.fi/%7Eililka/aivopesu/
Seuraava juttu: Mies ja paperikassi