Trapetsitaiteilija

Erään trapetsitaitelijan tarina, jonka kuulin samaan sirkusseurueeseen kuuluneelta klovnilta, saa minut vieläkin miettimään ihmiskohtaloiden suurta julmuutta ja naurettavuutta, ja sitä vähäistä eroa, joka näiden kahden välillä usein vallitsee, tässä pimeässä ja tarkoituksettomalta vaikuttavassa maailmassa. Toisinaan tulen hyvin surulliseksi kun mietin, kuinka arvaamattomasti ja vailla sääliä kohtalo meitä heittelee, toisinaan hymyssä suin ajattelen, kuinka pieni ja mitätön hetki voi sinetöidä kaiken - koko loppuelämän. Ja kukapa sen olisi kertonut paremmin kuin klovni, hän, jonka tehtävänä on hauskuttaa, mutta joka todellisuudessa onkin ihmisistä surumielisin.

* * *

Näin hän kertoi:

Sirkus oli tullut pikkukaupunkiin. Selvästikin koko tienoo heräsi eloon sinä päivänä, jolloin mahtava näytös hämmästyttävine numeroineen ja taitoa vaativine temppuineen oli tarkoitus järjestää: ilma suorastaan kihisi malttamattomasta odotuksesta, ja pojanviikarit, jotka arvatenkin julisteiden houkuttelemina olivat juosseet paikalle, yrittivät urkkia aidan takaa, kun vielä teimme viime hetken valmisteluja illan ohjelmaa varten. Jopa leijonat astelivat tavallista rauhattomammin häkeissään. Iloisen puheensorinan täyttäessä harjoitukset jonglöörit, taikurit ja tulennielijät esittelivät ylpeinä taitojaan ja salaa koettivat tehdä vaikutuksen veljiinsä; käärmenainen säteili salaperäistä lumovoimaansa, jota kaikki palvoivat, ja vahvin heistä, voimamies, olisi kevyesti nostanut ilmaan jokaisen.

Vain trapetsitaiteilija vaikutti jotenkin poissaolevalta, mikä muiden mieliä hiukan askarruttikin, mutta joka nopeasti sivuutettiin olankohautuksin.

Koska sää oli jo kauan ollut tyyni ja pilvetön, sirkustirehtööri, välttääkseen teltan työlään pystyttämisen, oli vuokrannut kaupungin laidalta amfiteatterin sirkusta varten. Toden totta, ilma oli näytös-iltanakin moitteeton. Majesteettinen Linnunrata erottui selvästi taivaankannen halki vyöryvänä siltana, ja myöhäiskesän miellyttävä tuulenvire hiveli kasvoja aina välillä. Kulhomaisen teatterin ylimpien istuinrivien tuntumasta viritettiin paikan ylle vaijeri, jonka päällä oli tarkoitus suorittaa yksi ohjelman kohokohdista.

Kuten mainittu, trapetsitaiteilijamme oli vaipunut omiin aatoksiinsa. Hän käyskenteli ympäriinsä, venytteli, tähyili ylös, tarkisti vielä kerran vaijerin kireyden, mittaili käsissään aputankoa. Hän oli sonnustautunut esiintymisasuun, joka muistutti suuresti esi-isiensä aikoinaan käyttämiä perinteisiä sirkusvaatteita. Maineikkaan trapetsitaiteilijasuvun jälkeläisenä hän ei ollut perinyt ainoastaan ammattitaitoa vaan myös pukeutumistyylin, johon kuului mustat housut ja musta silkkipaita, sekä juhlallisena vivahteena värikkäin kudelmin koristellut liivit. Ja kohta hänkin olisi taas se tumma etäinen hahmo kaikkien yläpuolella, jonka tasapainottelua seurataan ihastellen ja henkeä pidellen.

Viimein sirkuksen ovet avautuivat. Suureksi jonoksi järjestäytynyt kaupungin väki toivotettiin tervetulleeksi kohtuullista maksua vastaan ulkoilmateatteriin, jossa harvoin ennen oli kuultu posetiivin soittoa. Kaikki oli nyt valmista tirehtöörin avauspuhetta varten. Ihmiset asettuivat istumaan näyttämön ympärille, ja kun viimeisetkin olivat löytäneet paikkansa, sammutettiin voimakkaat valonheittimet, jolloin pimeyden myötä tuli myös hiljaisuus yleisön joukkoon. Nyt jännitys tiivistyi käsin kosketeltavaksi.

Pukuhuoneessa ilmapiiri oli kiireinen mutta tottunut. Onnentoivotuksia, riikinkukon sulkia ja sädehtiviä helmiä. Trapetsitaiteilija siveli kasvoihinsa valkoisen maalikerroksen, silmäkuopat hän väritti mustiksi.

Myöhemmin taikuri kertoi ajatuksen, jonka tämä mustavalkokasvoinen mies oli silloin esittänyt, mikä valottaa hiukan trapetsitaiteilijan ajatuksia sinä iltana. Yhtäkkiä hän alkoi kuuleman mukaan puhua hetkestä, jolloin Jumala syntyi. Ajatus oli mielenkiintoinen: Eräänä yönä ihminen makasi selällään niityllä ja uppoutui katsomaan yllä levittäytyvää tähtitaivasta, ja suorastaan humaltui siitä loputtomasta levollisuudesta, joka siinä vallitsee. Ja tiedäthän, ihmisellä on tapana tehdä kaikki kaltaisekseen? Kesken mietinnön trapetsitaiteilija oli ikään kuin havahtunut todetakseen, että hänen vuoronsa oli tullut.

HYVÄT NAISET JA HERRAT! kuulutti tirehtööri kovaääniseen. - TULETTE NÄKEMÄÄN JOTAIN MITÄ ETTE OLE KOSKAAN ENNEN NÄHNEET. TULETTE KOKEMAAN, KUINKA VAARA KIETOO TEIDÄT PAULOIHINSA. VAIN TÄNÄ ILTANA, VAIN TEIDÄN KASVOJENNE EDESSÄ, TANSSII MIES KUOLEMAN YLLÄ! OLETTEKO VALMIINA? TOIVOTTAKAA TERVETULLEEKSI...{} Yleisö pauhasi kun kirkkaat valaisimet käännettiin ylöspäin. Oli vaikeaa, tuskin mahdotonta erottaa nuoraa vasten yötaivasta. Kevyin ja varovaisin askelin trapetsitaiteilija astui sen päälle ja aloitti henkeä salpaavan numeronsa. Milloin vain hän teki jotain uskaliasta, huoahti pikkukaupungin väki haltioissaan. "Kuin hän lentäisi" kuiskuttelivat he tämän tästä.

Esitys oli loistomenestys. Jännityksen kruunasi rummutus, joka huipentui vähän väliä symbaalien iskuun. Monen pitkän minuutin jälkeen tuli viimein aika poistua nuoralta ja kiittää yleisöä. Hän katsahti ylöspäin ja tasapainoili kohti vaijerin kiinnityskohtaa.

Silloin trapetsitaiteilijan askel lipesi. Hän lysähti koko painollaan nuoraan ja oli vähällä pudota, mutta iskeytyi sen sijaan jalkoväli edellä teräsvaijeriin. Ironista kyllä, yleisö antoi hänelle myrskyisät suosionosoitukset, luullen sen kuuluvan nuorallatanssijan esitykseen. Jokainen mies voi kuvitella, miten mieletöntä ja sanoinkuvaamatonta tuskaa hän mahtoi tuntea tuolla hetkellä. Kalpeaksi valahtaneena ja hien helmeillessä kasvoilla hänen onnistui mahtavien aplodien saattelemana jotenkuten hapuilla itsensä turvaan. Me muut tiesimme toki heti, että esitys oli päättynyt kurjasti. Olimme vastassa kun hän kompuroi alas nuoralta ja talutimme nujertuneen miesparan sirkuslaisten koppiin, minne hän lopulta pyörtyi.

* * *

Tarinan päätös ei ole onnellinen. Eräänä päivänä trapetsitaiteilija löydettiin kuolleena nuoran alapuolelta. Hän oli tippunut alas, mutta jäi arvoitukseksi, oliko kyseessä itsemurha vai vahinko. Tämä tapahtui noin pari viikkoa onnettomuuden jälkeen, eikä hän enää ehtinyt esiintyä yleisön edessä. Hän jäi kuuluisan sirkussuvun viimeiseksi edustajaksi, maininta, jonka saattoi löytää jo lääkärin muistiinpanokirjaa selailemalla. Kuten klovni asian ilmaisi: "Tuntuu kuin hän olisi saanut iskun pisteeseen, jossa elämä itsessään kulminoituu; toisaalta on maailman suurin nautinto, toisaalta - maailman suurin kipu."

Antti Järvi-Laturi

Seuraava juttu: Toiminta-alue laajemmaksi