Kuupöly ja kreationistit

Avaruudessa on pölyä, jota Kuu kerää liikkuessaan. Jos Kuu olisi miljardeja vuosia vanha, pitäisi pölyä olla kymmeniä metrejä. Koska pölyä on vain ohut kerros, on kuu nuori, evoluutioteoria väärässä ja Raamattu kirjaimellisesti oikeassa. Näin ainakin kreationistit väittävät.

Väite saadaan elävämmäksi kertomalla, että NASA pelkäsi ensimmäisen kuualuksen hukkuvan kuupölyyn. Tarinan värikkäimmän version mukaan Neil Armstrong yllättyi kuuhun laskeutuessaan täysin ja huudahti "Pintahan on kiinteä!"

Mitä todella tapahtui

Avaruuspölyssä on nikkeliä. Vuonna 1959 Hans Petterson mittasi vuorenhuipulla nikkelilaskeumaa ja päätteli tästä avaruuspölyn määrän. Tuloksen mukaan maahan tulee 14 miljoonaa tonnia pölyä vuosittain. Petterson ei ollut itsekään varma tuloksista, ja sanoi oikean luvun olevan kenties vain kolmannes mainitusta. Suurin osa nikkelilaskeumasta oli peräisin maapallolta, ja lopputuloksen virhe oli useita kertaluokkia.

Ilmeisesti myös Isaac Asimov on jollain tavalla arvioinut avaruuspölyn määrää 1950-luvulla, ja esittänyt kuun pölykerroksen olevan paksuudeltaan 55 jalkaa, eli suunnilleen 20 metriä.

Vuonna 1969 Neil Armstrong käveli kuussa. Jo tätä ennen, 1966, oli kuussa ollut miehittämätön alus. Kuten tiedämme, eivät kuukävelijät hukkuneet pölyyn. Tämä ei ollut mikään yllätys, sillä 60-luvulla oli jo saatu tarkempia arvioita avaruuspölyn määrästä.

Mitä kreationistit väittivät

Kuupöly mainittiin todisteena aurinkokunnan nuoresta iästä ainakin jo 1974 kirjassa Scientific Creationism. Väite toistui tästä eteenpäin, mm. 1982 Luomisen tutkimuksen instituutin julkaisu toisti virheellisen väitteen. Vasta 1993 Creation Magazine julkaisi artikkelin, jossa todettiin, ettei kuupölyargumentti ole enää kelvollinen.

Tämä päivä

Kiinnostuin asiasta saatuani sähköpostia eräältä uskovalta. Huomasin, että kuupöly mainittiin ainakin 1998 ilmestyneessä kirjassa Taustaa - tekijänoikeudesta maailmaan. Heinäkuun lopulla löysin etsiessäni viitisentoista kreationistista WWW-sivua, joissa argumentti mainittiin sekä kymmenkunta sivua, joissa todettiin väite perättömäksi. Myöhemmin löysin vielä muutamia kreationistisivuja lisää. Joukkoon mahtui kolme suomalaistakin sivua.

Kahdella sivulla väitettiin, että Neil Armstrong sanoi heti kuuluisan Pieni askel -lauseensa jälkeen "It's solid!" eli "Kiinteä pinta!". On selvää, ettei kuupölyn puute ole voinut tulla NASAlle yllätyksenä, sillä miehittämättömiä lentoja kuuhun oli jo ollut. Tämä toisella sivulla myönnettiinkin. Joku oli sotkenut mittayksikötkin, Asimovin vanha väite 55 jalan pölykerroksesta oli muuttunut 55 metriksi.

Lähetin löytämieni kreationistisivujen ylläpitäjille sähköpostia, jossa mainitsin 1993 julkaistun kreationistien oman artikkelin, joka toteaa kuupölyargumentin virheelliseksi. Ulkomailta sain vastaukseksi vain muutaman herran siunauksen ja epämääräisiä selityksiä uusista, tulossa olevista sivuista. Suomessa sen sijaan onnistuin paremmin, yhdeltä sivulta väite poistui, toiselta sivulta se on luvattu poistaa ja kolmannenkin sivun ylläpitäjä lupasi tutkia asiaa.

Pohdintaa

Kuupölyargumentti ei oikeastaan koskaan ole ollut pätevä. Viimeistään vuoden 1993 jälkeen olisi argumentin pitänyt poistua käytöstä. Näin ei tapahtunut, eli kreationistit eivät seuraa jatkuvasti edes oman "tieteenalansa" tapahtumia.

Kreationistien teksteissä Pettersonin kommentista on unohdettu loppuosa "mahdollisesti vain kolmannes". Väite "NASA oletti kuussa olevan pölyä" on selvästi väärin, koska miehittämättömät lennot olivat jo selvittäneet tilanteen. Kuupölytarina on siis levinnyt urbaanilegendalle tyypilliseen tapaan.

Jori Mäntysalo

Linkkivinkki: Katso myös tämän tekstin lähteenä ollut Talk.origins -FAQ.

Seuraava juttu: Rukoileminen