Vuokon päivän ajatuksia

Minun on mahdoton totella käskyjä, kieltoja, kehotuksia, suostutteluja tai vaatimuksia ja pakotteita toisten taholta. Jos ne ovat vastoin omia tarpeitani, tunteitani, kokemuksiani ja ajatuksiani eli vastoin minun totuuttani, niin en pysty uskomaan niitä minun totuudekseni. Saatan joskus epävarmana ja hämmentyneenä tai hienotunteisuudesta olla uskovinani, että nuo sadut, joita minulle tarjoillaan, ovat oikeita. Mutta pajunköysi on pajunköyttä. Valheita on eri lajia. On herttaisia ja viattomia ja on julmia ja sadistisia ja kaikkea siltä väliltä.

Jumalalla ja Jeesuksella ja Pyhällä Hengellä ja Raamatulla ja uskolla perustellaan kaikenlaisia tekoja ja hierarkioita ja alistamisia ja ylistämisiä ja tunteita, rooleja ja näytelmiä ja filmaamista. Ja paitsi kristinusko ja juutalaisuus on mahdottomasti muita uskontoja.

Aistini välittävät minulle tietoa. Seinälläni olevasta kalenterista näen, että sen ajanlaskun mukaan on 2.5.2000. Tiistai ja Vuokon päivä. Maljakossa on vanha sininen vappuviuhka. Kirjoitan tätä mekaanisella kirjoituskoneella. Sormenpäät tuntevat kirjainnäppäimet painaessani. Miettiessäni, miten jatkan, nostan käden tukemaan leukaa. Se ja poski on lämmin. Näen myös banaanin pöydällä. Muistan banaanien makean pehmeän maun. Tiedän biologisen ikäni ja vuosikerrokset yhdistyvät kokonaiseksi minäksi. Tiedostan itseni. Jossain mielessäni uskon itseeni, tietoihini, aisteihini ja elämänkokemuksiini. Olen ihminen, nainen ja sinkku tässä hetkessä ja tällä paikalla.

Olo tuntuu kuitenkin ilmavalta ja avoimelta. Olen yksilö ja haluan kyllä toteuttaa itseäni, mutta olen halukas yhteistyöhön ja ottamaan huomioon toisetkin. Luonnon huomioonottaminen on minulle myös tärkeää eikä vain hyväksikäyttömielessä. Toivon harmoniaa luonnon ja ihmisten kesken. Yhteiskunnalliset, sosiaaliset, taloudelliset, kulttuuriset ja uskonnolliset rakenteet eivät voi olla itsetarkoitus, vaikka ne paljolti näyttävät jauhavan ihmisiä rattaissaan olemattomiin. Sademetsistä, makeasta vedestä ja otsonista ja monista muista asioista puhumattakaan.

Uskon pieneen mäntypuistikkoon ikkunamaisemassani. Uskon, että kirjoituskone tekee tekstistäni helpposelkoista. Arvelen, että syksyksi saan puhtaaksikirjoitettua romaanini, jonka työnimi on "Wiinerimuistelmat" ja että kuuden vuoden kuluttua väitöskirjani on valmis ja minusta tulee tohtori. Väitöskirjaa teen suomen kielestä teemana erikoisten ihmisten noteeraaminen puheessa, tekstissä. Niin sanottujen kahjojen ja niin sanottujen fiksujen kielellisen vuorovaikutuksen tai -vaikutuksettomuuden analyysi ja synteesi. Minun johtopäätökseni elämästä. Mutta näistä minun totuuksistani ei ole uskonnoksi eikä ole tarkoituskaan. Tietoni, hankkeeni ja päätelmäni hengittävät ja ovat avoimia elämään päin.

Korvani aistivat kirjoituskoneen rätinän. Ulkoa kuuluu raollaan olevasta ikkunasta lintujen ääntelyä. Kirjoitan viimeisen lauseeni tähän kokonaisuuteen lopettaen pieneen pisteeseen.

Mirjami Jussila

Seuraava juttu: Kristinuskoa koulussa