Pakanasanomat 4/99 /
Tampereen Vapaa-ajattelijat ry
Elämä on keittoa
Pakanasanomien Musapalstalla analysoidaan elämää suurempia, vapaata
ajattelua puolustavia äänitteitä. Palstan pitäjän omista tulkinnoista
voi ja on suotavaa tarvittaessa käydä keskustelua.
Vapaa ajattelu vaipuu surrealistisessa maailmassamme ajoittain turhaan
synkkyyteen, joten lienee syytä esitellä rock-yhtye, joka on levyillään
löytänyt elämästä sen humoristisen puolen. Englantilainen 10cc sai
vuosina 1973-1978 aikaan hyvin ainutlaatuista musiikkia, joka
monitahoisuudellaan ja erityisesti omalaatuisella asenteellaan
pölytti tehokkaasti konservatiivisia arvoja. Yhtyeen hitit "Rubber
Bullets", "I'm Not in Love" sekä "Dreadlock Holiday" ovat taatusti
omaperäisintä taidetta, jota listoilla on nähty.
10cc:n parhaimpiin levytyksiin kuuluva "The Original Soundtrack"
(1975) osoittaa mainiosti bändin luovan hulluuden voiman. Jo levyn
nimessä on ironiaa; kyseessä ei ole minkään elokuvan teemamusiikki,
vaikka muusikot puristeen kansissa filmikameroiden keskellä
poseeraavatkin. Elämä on jo itsessään absurdia elokuvaa.
Albumi pyörähtää käyntiin 9-minuuttisella mammuttiteoksella "Une nuit
a Paris", joka polveilee herkullisesti englantilaisen turistin
kauhunkokemuksissa pariisilaisessa todellisuudessa. Piikit
sinkoilevat varsin terävinä:
"One night in Paris is like a year in any other place. One night in
Paris will wipe the smile off your pretty face. One girl in Paris is
like loving every woman. One night in Paris may be your last! (Yksi yö
Pariisissa on kuin vuosi missä muualla tahansa. Yksi yö Pariisissa
pyyhkii hymyn pois sieviltä kasvoiltasi. Yksi tyttö Pariisissa on
kuin rakastaisi kaikkia naisia. Yksi yö Pariisissa voi olla viimeisesi!)"
Oma outo viehätyksensä löytyy myös raidalta "I'm Not in Love", joka ensi
kuulemalta vaikuttaa olevan antirakkauslaulu. Syvemmältä kaivettaessa
laulun lyriikasta löytyy riipaisevia kohtia, jotka muovaavat tunnelmaa
kohti itsepetosta kiihkeässä rakkaudessa. Ihmisen ylpeys tunteissaan
on joskus hyvin koomista kerrontaa:
"I keep your picture upon the wall. It hides the nasty stain that's
lying there. So don't you ask me to give it back. I know you know it
doesn't mean that much to me. I'm not in love so don't forget it. It's
just a silly phase I'm going through. (Pidän kuvaasi seinällä, koska se
peittää ilkeän tahran. Älä siis pyydä minua antamaan kuvaa takaisin.
Tiedän sinun tietävän, ettei se merkitse minulle niin paljon. Älä
unohda, että en ole rakastunut. Tämä on vain tyhmä vaihe, jota käyn läpi.)"
10cc:n "The Original Soundtrack" sisältää niin vahvan sosiaalipoliittisen
kannanoton, että on ihme, ettei thatcherilainen konservatiivinen
valvontakoneisto yrittänyt sensuroida levyä. Ehkä se ei ymmärtänyt
ironiaa. Sävellys "Brand New Day" alkaa kuulokuvalla ihanasta aamusta,
mutta aurinkoisuus vaihtuu hiljalleen tylsän työn orjuuteen. Se laittaa
miettimään, mikä päivittäisen kärsimyksen merkitys loppujen lopuksi on.
"Here boy, there boy, the boss got you running everywhere, boy. "Ya got
no money and ya got less sense and you ain't going nowhere". But there
below your body will go. (Tänne, poika, tuonne, poika, pomo saa sinut
juoksemaan joka paikassa, poika. "Sulla ei oo rahaa eikä järkeä, eikä
susta oo mihinkään". Mutta kuitenkin kehosi jatkaa työntekoa.)"
Tämän oivaltavan äänitteen analysointi on hyvä päättää hulvattomaan
"Life Is a Minestrone" -lauluun, jossa kiteytetään elämä
vastaanpanemattoman originellilla tavalla:
"Life is a minestrone served up with parmesan cheese. Death is a cold lasagne
suspended in deep freeze. (Elämä on parmesan-juuston kanssa tarjoiltua
minestrone-keittoa. Kuolema on syväjäädytettyä, kylmää lasagnea.)"
Ainakin minua tämä äänite on auttanut löytämään huumoria harmailta
tuntuvista asioista. Elämän ajoittainen takkuisuus saa aivan uutta ilmettä,
kun kykenee nauramaan vapautuneesti ongelmilleen. Ja myös itselleen.
Juha Seitz
Linkkivinkki: 10cc Fan Club
(englanninkielinen)
Seuraava juttu: Stefan - nykyajan ihme
Pakanasanomat 4/99 /
Tampereen Vapaa-ajattelijat ry