Pääsimme viimeinkin Texasin vapaa-ajattelijoiden sunnuntaikokoontumiseen elokuun ensimmäisenä sunnuntaina. Paikkana oli Wilson-hotelli Irvingin kaupungissa, aivan Dallasin kupeessa. Paikalla piti olla tasan 10.30 ja kun saavuimme hotellin odotusaulaan, suunnistimme Fellowship-kylttien perässä, koska paikalliset vaparit kutsuvat itseään: The North Texas Church of Freethought "A Fellowship of Unbelievers".
Olimme jo jakaneet lapsemmekin eri luokkiin ikäkauden mukaan, kunnes he saivat nimilaput joihin oli printattu: Jesus Zone! Siinä vaiheessa iski paniikkireaktio: olisiko tämä paikallinen vaparijärjestö sittenkin vapaakirkkotouhua? Tyttäremmekin alkoi hermostua, koska hän ei mielestään tiedä mitään Jumalasta ja nyt hän olisi joutunut johonkin uskonnolliseen pyhäkouluun. Hän nimittäin huomasi luokkien seinillä uskonnollisia kuvia ja taulun kymmenestä käskystä. Hänen kauhunsa tarttui meihinkin ja aloimme hieman tiedustella, että mihin oikein olimme tulleet. Ystävällisesti meille sitten kerrottiin, että vapaa-ajattelijat kokoontuivat aulan toisella puolella, jonne sitten rivakasti siirryimmekin.
Kuinka olisimme voineet uskoa,
että samassa hotellissa kokoontuvat samaan
aikaan sekä vapaa-ajattelijat että jokin uskonnollinen yhteisö?
Myöhemmin vapareiden tilaisuudessa kerrottiinkin, että kyltit heidän
tilaisuuteensa todellakin puuttuivat jonkin sekaannuksen vuoksi ja asiaa
tietty pahoiteltiin.
Isoon saliin oli kerääntynyt noin satapäinen ihmisjoukko, jota tietty tutkailin tarkkaavaisesti. Suurin osa oli miehiä, mutta oli myös pariskuntia. Minullahan olikin pulma ennen lähtöä: miten pukeutua? Kirkkoihinhan täällä jenkeissä aina pannaan ykköset niskaan. Päätimme pistää asialliset vaatteet, miehenikin vaaleat kesähousut, itse heitin mekon päälle. Penskat lähtivat matkaan farkkushortseilla ja T-paidoilla. Ja rentoahan pukeutuminen oli. Farkut olivat pääasiallinen asuste, joten sovimme sekaan hyvin. Mieheni kyllä yritti toitottaa, että jos oikeista vapareista on kyse, niin ihmisen ulkoisilla merkeillä ei juuri ole merkitystä. Ja oikeassahan hän oli taas kerran.
Tunnelma oli vapautunut ja huumorin kyllästämä, vaikka välillä oikein asiaakin puhuttiin. Ohjelma alkoi erään tytön laululla ja sitten lapset siirtyivät omiin luokkiinsa, joten me aikuiset saimme rauhassa paneutua puhujiin. Tapahtuman juontotehtäviä hoitavan miehen alustus meni meiltä molemmilta vähän ohi, olimme kai vieläkin niin järkyttyneitä mahdollisuudesta joutua aamupäivän kuulemaan jonkin uskonlahkon vuodatuksia hotellin aulan toisella puolella.
Mieliimme jäi seuraavan puhujan, Texasin Yliopiston opettajan tarinointi kulttuurieroista. Hänen olisi määrä lähteä Singaporeen ensi tammikuussa, ja ihan hyvä asenne hänellä tuntui olevan eri maiden ihmisiin. Amerikkalaisten on joskus todella vaikeaa ymmärtää, ettei joku toinen maapallon eläjä ymmärrä englantia, se koetaan loukkaavana. Hän esitteli erästä kirjaa, jossa oli tehty tutkimusta eri kulttuurien erikoispiirteistä. Siinä oli listattu eri kansallisuudet tiettyjen piirteiden mukaan. Esim. oli tehty tutkimus siitä, missä kulttuureissa ihmiset auttavat hätään joutunutta. USA:ssa, varsinkin New Yorkissa ihminen saa riutua kadulla tuskissaan hyvässä lykyssä usean tunnin, ennenkuin joku antaa auttavan kätensä ja senkin jälkeen hänet ennemminkin ryöstetään kuin että ambulanssi soitettaisiin paikalle. Mutta taas Euroopassa kuulemma hätään joutunutta autetaan auliimmin. Jokaisella maalla oli oma sijoituksensa eri tutkimuskohteissa. Kirja olisi ihan mielenkiintoista luettavaa, mutta emme jääneet siitä ottamaan selvää kokoontumisen jälkeen. Opettaja päätti puheensa toteamukseen ettei ole olemassa oikeita ja vääriä tapoja ja kulttuureita, on vain erilaisia tapoja ja kulttuureita! Hänen puheensa aikana sai ottaa kantaa ja esittää kysymyksiä.
Viimeinen puhuja oli israelilainen nuorimies, joka valotti hieman Israelin historiaa, huumorilla höystettynä. Hän sanoi, että Israelissa on enemmän ateisteja kuin Texasissa, mikä sai aikaan aikamoisen naururyöpyn. Texasilaiset kun ovat tunnetusti hyvin uskonnollista väkeä. Israelilaismiehen puheesta oli välillä vähän vaikea saada selvää, aksentti oli erikoinen.
Puhujien nimetkin jäivät hämärän peittoon, mutta tämähän oli meidän ensimmäinen kertamme. Seuraavalla kerralla syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina olemme jo vähän vapautuneempia. Amerikkalaisilla kun on tapana toivottaa uusi tulokas aplodein tervetulleeksi, emme halunneet mitään ihmeempää huomiota tällä kertaa. Ja saattaapa olla, ettei näillä paikallisilla vapareilla ole näitä kaikkia perusamerikkalaisia hössötyksiä. Silti halusimme ottaa varman päälle ja vain sulautua massaan. Ainakin tämä kansallisuutemme saattaa herättää huomiota. Paikallisiin painonvartijoihin kun liityin pari vuotta takaperin sain shokkihoitoa tästä käytännöstä. Minun piti esitellä itseni ja sen päälle kaikki taputtivat ja toivottivat tervetulleiksi. Jotain sanoinkuvaamatonta ujolle suomalaispersoonalle!
Lapset tulivat kokoontumisen päätteeksi kertomaan koko salille että olivat tehneet tieteellisen kokeen leivinjauheen, viinietikan, ilmapallon ja pullon avulla sekä leiponeet vohveleita. Seuraavalla kerralla lasten opettaja lupasi kertoa lapsille evoluutiosta.
Joka tapauksessa ensimmäinen retkemme Texasin vapaa-ajattelijoiden pariin oli mukava ja mieliinpainuva. Uskonnottomasta järjestöstä todellakin on kysymys. Heidän postituslistallaan on 450 perhettä, eli mistään suuren suuresta järjestöstä ei voi puhua. Keskustelimme miehenikin kanssa, että ilmeisesti nämä Texasin vaparit haluavat kutsua ryhmäänsä kirkoksi sen takia, että ulkopuolisille voisi kertoa käyvänsä kirkossa, eikä vain olla joitain omituisia ateisteja. Mutta näihin asioihin perehdymme vielä paremmin myöhemmin.
Tämän kaksituntisen kokoontumisen jälkeen olisi ollut yhteinen lounas Irvingin eräässä ravintolassa, muttemme sinnekään sitten lähteneet. Monenlaisia kokoontumisia heillä on joka kuukausi. Pari viikkoa sitten olisi ollut uima-allasjuhlat erään jäsenen kotona. Talon isäntä oli luvannut tarjoilla paria erilaista omatekoista oluttakin, joten ihan rentoa tämä väki on. Olemme päättäneet liittyä tähän "kirkkoon" koska heidän toimintansa tuntuu kiinnostavalle. Ja voin kokemuksistani tiedottaa jatkossakin, jos Pakanasanomissa vaan riittää palstatilaa.
Innostunein terveisin:
Hannele Leppänen
Seuraava juttu: Totuus esiin Jeesuksesta