Ennen vanhaan erityisen vihainen isä saattoi kieltää oman poikansa. "Vai niin? No mennäänpäs geenitestiin", oli pojan turha sanoa, koska ensiksikin isä hyvin tiesi torjuvansa biologisen tosiasian eikä välittänyt siitä ja toiseksi ennen vanhaan ei vielä ollut geenitestejä.
Nykyään perhesiteet eivät enää ole niin vahvoja, että jälkeläisensä kieltäminen toimisi tehokkaana pelotteena tai rangaistuksena. Jossain kieltämisen henki silti elää: tietosanakirjassa. Ateismi määritellään siellä jumalankieltämiseksi. Ateisti siis on henkilö, joka vastoin parempaa tietoaan kieltää jumalan. Tuntuu siltä, että teistit ovat määritelleet ateismin. Päin honkia tietysti, omaa etuaan ajaen.
Intiassa jumalankieltäjälle riittäisi hupia loppuelämäkseen. Hindulaisuudessa on satoja miljoonia jumalia. Jos jokaisen kieltämiseen käyttäisi pari sekuntia tyyliin "Minä kiellän Shivan, minä kiellän Vishnun, minä kiellän..." kahdeksan tuntia päivässä, saisi kiellettyä viitisen miljoonaa jumalaa vuodessa. Asia erikseen on se, että raivostuneet äärihindut kivittäisivät jumalankieltäjän hengiltä jo ennen ensimmäisen viikon loppua.
Ketä kiinnostaa jumalankieltäminen? Minua ei. Miksi kieltää olematonta? Yhden yhtä tieteellistä todistetta yhdenkään jumalan olemassaolosta ei ole esitetty ja siksi sellaiseen uskominen on silkkaa ajanhukkaa. Olemattoman jumalan rukoilu on itsekseenpuhumista. Älä koskaan salli vastustajiesi määritellä, millainen sinä itse olet. "Ateistit kieltävät ilmiselvän tosiasian, jumalan olemassaolon.", "Ateistit uskovat jumalan lemassaolemattomuuteen.", "Ateistit tekevät täsmälleen päinvastoin kuin raamatussa neuvotaan." Teistitkään eivät myönnä olevansa kritiikittömiä ja lapsellisia aikuisten iltasatujen kuuntelijoita. Miksi sinäkään muovautuisit heidän sinulle tekemäänsä muottiin?
Ateisti ei kiellä olematonta eikä usko edes olemattomuuteen. Hän suhtautuu raamattuun kuin mihin muuhun tahansa hyviä ja huonoja elämänohjeita sisältävään kirjaan.
Ateisti määrittelee itse itsensä.