Monen suomalaisen uskovan käsityksen mukaan kristinusko on lähtöisin Jumalalta, mutta ei kuten muut uskonnot ihmisiltä itseltään. Heidän totuutensa on vain Raamattu. Uskon oikeellisuudesta ollaan kovin varmoja.
Mutta entä jos uskon perusta ei olekaan totta? Oikeuttaako luja usko sinällään muiden tuomitsemisen? Kristittyjä on maailman väestöstä tuskin neljännestä ja heistäkään kaikki eivät pidä kristinuskoa lopullisena totuutena. Ehdottoman oikeassaolemisen ongelma koskee kristittyjen lisäksi kaikkia muitakin uskontoja, samalla tavoin lähes 900 miljoonaa muslimia kuin 500 miljoonaa hindua ja 350 miljoonaa buddhalaistakin.
Jospa onkin niin, että kaikki uskonnot perustuvat vain ihmisten kuolemattomuuden toiveeseen, ei totuuteen? Silloin maailman uskovaisille voi olla kova paikka myöntää, että ihmisellä on vain tämä elämä, jota elämme, ei muuta. Lujinkaan usko ei tuota taivaspaikkaa eikä edes toista elämää sielunvalelluksessa. Ihmisen elämänkierto on aivan samanlainen kuin kaikkien muidenkin maapallon eläinten. Kun näin on, eikö silloin jo kannattaisi olla hieman suvaitsevaisempi kaikkia muitakin uskontoja kohtaan?
Ihmisten aika maapallon liki viisimiljardisessa historiassa on kovin lyhyt ja maapallon koko jo oman linnunratamme sisällä perin olematon puhumattakaan koko muusta maailmankaikkeudesta miljardisine galakseineen. Ajallisestihan uskontojen historia kattaa vain muutamia tuhansia vuosia ja etäisyyksien suuruutta kuvaa hyvin se, että valolta menee satatuhatta vuotta linnunratamme laidasta toiseen kulkemiseen.
Kun näin todistettavasti on, eikö silloin kaikkien eri uskontojen olisi parempi hieman hillitä oikeassa olemisen varmuutta ja ainakin toisten uskontojen tai uskonnottomuuden tuomitsemista? Uskonsotien ja vainojen aika pitäisi olla jo ohi.