Toistakymmentä prosenttia suomalaisista, eli lähes 600 000 ihmistä on pystynyt irrottautumaan kirkkojen opeista ja varsinkin talouslaman aikana kovin rasittavasta veroikeestä. Maan suurimmat kaupungit ovat olleet kirkkojen jäsenuskollisuuden kannalta hankalimpia paikkoja, sillä esim. helsinkiläisistä 125 000 ja Tampereen asukkaista yli 30 000 ei kuulu kirkkoon.
Suomen uskonnottomat henkilöt muodostavat määrällisesti huomattavan vähemmistön, jonka oikeuksista tässä valtiossa ei tunnuta kovinkaan paljon välitettävän. Esimerkiksi ruotsinkielisten kansalaisten, joiden prosenttiosuus koko väestöstä on 5.9 prosenttia, oikeudet on turvattu perustuslaissa ja heillä on omat ohjelmakanavat radiossa ja televisiossa. Näin ei ole uskonnottomien kohdalla.
Meidät on alistettu mukautumaan uskovaisten moniin, lähinnä taikauskoisuuteen perustuviin juhlapyhiin joka vuosi. Radiossa ja televisiossa lähetetään säännöllisesti uskonto-ohjelmia ja jumalanpalveluksia, mutta ei juuri lainkaan sellaisia ohjelmia, joissa ihmisille rehellisesti kerrottaisiin maailman eri uskonnoista ja niiden oppien mielettömyyksistä. Ilmeisestikin kirkot papistoineen pelkäävät, että kriittinen ja totuuteen pyrkivä suhtautuminen uskontoihin vähentää kirkkojen jäsenmääriä ja samalla niiden verotuloja.
Uskontoja arvosteleva ajattelu eli ateismi on kirkon taholta innokkaasti haluttu kytkeä kommunismiin ja sen kannattamiseen. Näillä asiollahan ei ole mitään tekemistä keskenään. Kommunismi on Karl Marxin ennen 1800-luvun puoliväliä kehittämä talousjärjestelmäoppi ja ateismi on filosofiaan kuuluva totuuteen pyrkivä elämänkatsomuksellinen uskonnoton ajattelutapa. Nyt kun kommunismi on Euroopassa romahtanut, toivoisi, että kirkkokin lopettaisi virheelliseksi tietämänsä kytkennän. Ei ole ateismin vika, että sosialistisissa valtioissa kommunismi nostettiin uskonnon asemaan eikä siellä sallittu uskonnonvapautta.
Uskonnottomuus on täysin politiikan ulkopuolella oleva, epäpoliittinen, totuudelliseen, realistiseen näkemykseen pyrkivä ajattelutapa. Siinä halutaan tietää totuus ihmisenä olemisesta, syntymisestä ja kuolemasta, ihmislajin kehityshistoriasta ja maailmankaikkeudesta monine muine kasvi- ja eläinlajeineen ilman kuvitteellisia uskontokytkentöjä. Samalla pyritään totuudellisen tiedon avulla vapauttamaan muita ihmisiä uskontojen kahleista.
Viime aikoina huimasti kehittynyt avaruustutkimus on vakuuttavasti osoittanut maapallon ja ihmisen pienuuden maailmankaikkeudessa ja samalla paljastanut uskontojen suhteellisuudentajun puutteen ja itsekkyyden. Ei voi olla mitään maailmankaikkeuden ja ihmisen luojaa ja hänen ajatustensa seuraajaa eikä kuoleman jälkeistä elämää. Jos ihminen on ajattelussaan rehellinen, hän ymmärtää, ettei mikään uskonto voi olla totta ja että kaikki uskonnot ovat vain ihmisten itsensä kehittämiä oppeja.
Uskontojen oikeellisuuden mahdottomuus paljastuu myös maapallon uskontojen kannattajatilastoista. Millään uskonnolla ei ole kannattajaenemmistöä, vaan maapallo on täynnä hyvin monenlaisia uskontoja erilaisine uskontokuntineen. Niistä kaikki pitävät omaa uskontoaan ainoana oikeana ja muita kadotukseen vievinä harhaoppeina. Jo tämä hajanaisuus paljastaa, ettei mikään niistä voi olla oikeassa. Yksikään uskontojen jumalista ollessaan totta ei jättäisi ihmiskunnan enemmistöä heitteille.
Kaikki uskonnot ovat ihmiskeskeisiä. Vain ihminen on niissä tärkeä, vaikka maailmankaikkeudessa ja maapallollakin on paljon muuta. Samoin uskontojen tapahtumat ja kytkennät on kehitetty ihmisten maailmasta liikkeelle lähtien. On luotu Jumalalle poika, on annettu hänelle ihmisten vihan ja rakkauden tunteet, on uskottu hänen suosivan ihmisyhteisöjen kehittämiä hallitsemistapoja kuninkaineen, keisareineen ja orjineen ja on muutenkin kuviteltu hänen kiinnostuneena seuraavan ihmisten jokapäiväisiä askareita kaikkine ongelmineen. Näinä vuosimiljoonina vain homo sapiens maapallolla, ja vain hän, on voinut sellaisia uskonto-oppeja luoda.
Nyt maapallolla vallalla olevat uskonnot ovat myös hyvin nuoria ihmisen kehityshistoriassa. Niiden synnystä on kulunut vain muutamia vuosituhansia, kun taas nykyisenkaltaisia ihmisiä on ollut maapallolla ainakin neljäkymmentätuhatta vuotta ja heidän kehittymättömämpiä esi-isiään muutama miljoona vuotta. Ei tosijumala jättäisi aiemmin eläneitä huomiotta.
Uskontojen paikkansapitämättömyys paljastuu myös siinä, että mitään niiden perusväitteitä ei ole pystytty osoittamaan todeksi.
Ei kukaan ole pystynyt todistamaan, että ihmisellä olisi kuoleman jälkeistä elämää.
Ei kukaan ole kyennyt osoittamaan, että kristinuskon väittämä neitseellisestä syntymisestä olisi totta tai että todella kuollut voi herätä henkiin tai että yksikään kirjoitetuista Jeesuksen ihmeteoista olisi totta.
Ei ole mitään todisteita hindujen eikä buddhalaisten väittämistä sielunvaelluksista.
Ei ole yhtäkään syytä uskoa uskontojen luomiskertomuksiin.
Kaikki väitteet ihmisten rukousten kuulemisista ja palvontamenojen hyödyllisyydestä kirkoissa ja moskeijoissa ovat todistuskelvottomia. Niillä vaikutetaan vain toisiin ihmisiin ja samalla omaan itseen itsesuggestion kautta.
Tarinat ihmisiä suojelevista enkeleistä ja heidän olemassa olostaan ovat täysin ihmisten oman mielikuvituksen tuotteita. Niillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Lapsella uskonto on oppimisen ja kasvatuksen tulos. Hänellä ei vielä ole kykyä ajatella itsenäisesti, joten hänelle voi opettaa lähes mitä tahansa. Ja jos opetettu asia on kuvitteellinen ja todellisuuden ulkopuolella oleva, siitä on vaikea päästä irti aikuisenakaan. Tästä ovat loistavana esimerkkinä maapallon kaikki uskonnot, astrologia ja parapsykologia.
Ei mikään uskonto tule todeksi vaikka kuinka kovasti ja sinnikkäästi uskoo, koska niiden perusväittämät eivät ole totta.
Aikuisella uskovaisena pysyminen johtuu usein siitä, että hän ei kykene realistisesti (kylmästi, ilman tunteita) ajattelemaan uskonnon väittämiä. Hän työntää epäilyksen sivuun ja kiltisti uskoo sen, mihin hänet on lapsena kasvatettu. Häneltä puuttuu itsenäisen ajattelun kyky.
Monella uskovaisena oleminen tai ainakin seurakunnan ja uskon yhteydessä pysyminen johtuu toiveesta, että kuoleman jälkeenkin olisi vielä elämää ja että joskus vielä voisi kohdata rakkaimpansa. Elämä on koettu niin miellyttäväksi, että sen ei toivota päättyvän kuolemaan.
Joidenkin uskovaisten elämä taas on ollut niin raskasta ja kurjaa, että he toivovat, että kuoleman jälkeen heitä odottaisi uusi elämä, jossa heidän kärsimyksensä palkitaan.
Joillekin kuolemanjälkeisestä elämästä helvetteineen on tullut pelko, jota he yrittävät poistaa tai välttää monenlaisilla uskontomenoilla. He koettavat mahdollisimman paljon tehdä niitä tekoja, joilla uskontojen oppien mukaan estettäisiin kadotukseen joutuminen.
Kuoleman jälkeisen elämän toive tai sen pelko saa aikaan, että monet eivät uskalla tyytyä totuuteen. He eivät uskalla luottaa siihen, mitä he omilla aisteillaan ja järjellään havaitsevat.
Monet suomalaiset pysyvät kirkon veroa maksavina jäseninä, vaikka myöntävätkin uskontojen mahdottomuudet. He ovat kuitenkin uskontokielteisessä vakaumuksessaan kovin epävarmoja. Epävarmuutta lisää vielä se, että kuitenkin niin monet ihmiset kuuluvat kirkkoon. Kirkollisveroa he pitävät jonkinlaisena kuoleman jälkeisen ajan vakuutusmaksuna.
Jotkut pysyvät kirkossa siksi, että he eivät halua kuulua kirkostaeronneiden vähemmistöön. He saattavat kuvitella, että kirkosta eroaminen heikentää heidän mahdollisuuksiaan edetä urallaan tai saada uutta työpaikkaa. Monet todellisuudessa uskonnottomat maksavat kirkollisveroja lastensa takia. He pelkäävät, että pienet lapset, jotka eivät vielä kykene ymmärtämään uskonnottomuuden perusteita, joutuvat opettajien tai koulukavereiden taholta syrjityksi.
On myös sellaisia uskontojen totuudellisen mahdottomuuden myöntäviä, jotka pysyvät kirkon jäseninä vain sen vuoksi, että heidän sukujensa jäsenet kymmenien sukupolvien ajan ovat olleet mukana kirkon toiminnassa. Onko tämmöinen menettely oikein edes itseä tai jälkipolvia kohtaan? Minusta ei ole. Ennen ruotsalaisten tänne väkisin levittämää kristinuskoa täällä tultiin toimeen, joten kyllä täällä pärjätään uudelleen ilman sitä. Varsinkin kun tiede on tuloksillaan järkyttänyt uskontojen maailmankaikkeuden hallintaväitteitä. Uskonnot ovat vain pelkkiä maanosakohtaisia, itsekkäiden ihmisten taikauskon kaltaisia oppirakennelmia.
Kun ihmisten tietoisuus uskontojen taikauskoisuuden luonteesta tieteellisten tutkimustulosten ansiosta vähitellen kasvaa, joutuvat uskonnot ennenpitkää historiaan merkiksi kummallisesta taikauskon ajasta. Käy samalla tavalla kuin aikoinaan kaikkien totuutena pitämälle opille, että maa on litteä.
Jotta maapallolla vältyttäisiin enää joutumasta uskonsotiin, voi kuitenkin olla parasta, että uskonnoista yritetään irtautua vaivihkaa ihmisten tietoa lisäämällä.
Silti niiden, jotka ymmärtävät uskontojen oppien mahdottomuuden, ei ole syytä alistua uskontojen mahdin alle, vaan meidän on rohkeasti tuettava toisiamme ja edistettävä tiedon leviämistä. Erityisesti Suomessa on toimittava niin, että valtio ja kirkko mahdollisimma nopeasti erotetaan toisistaan ja koulujen tunnustuksellinen uskonnonopetus saadaan siirrettyä uskontokuntien omaksi tehtäväksi.
Tamperelaisten yli 30 000 uskonnottoman yhteisenä järjestönä toimii Tampereen vapaa-ajattelijat ry. Olisi hyvä, jos yhä useammat kaupungin uskonnottomista, jotka ovat ymmärtäneet uskontojen valheellisuuden ja jotka ovat uskaltaneet erota kirkon vaikutuksesta, tulisivat mukaan seuran toimintaan. Se antaisi mahdollisuuden kertoa laajemmin muillekin kaupunkilaisille kirkolle kiusallisia totuuksia uskonnoista. Tämä olisi tärkeä vastapaino kirkollisveroilla rahoitettavalle kirkon lehtityölle ja julkisilla varoilla (siis myös meidän veromarkoillamme) kustannetuille radion ja television hartaus- ja jumalanpalvelusohjelmille. Liittykää siis jäseniksi, olkaa hyvä! Puollamme uskonnonvapautta, mutta vaadimme samalla uskonnottomuuden vapautta.
Seuraava juttu: Herkkujen himot