Vakavaa pohdiskelua

Voimme vain arvailla, kuka olisi saattanut olla se henkilö, jonka uteliaisuus kasvoi niin suureksi, että hän uskalsi raottaa erään Jeesuksen alushousujen nyöriä. Kaikesta huolimatta hän oli se ihminen, joka ensimmäisenä loihtios lausumaan: "Jeesus on Herra!"

Erityistä tämän kalsareihin kurkkijan sanomassa on, että hän mainitsi herran oikein isolla hoolla. Se antaa puolestaan viitteitä, että Jeesuksen perhekalleudet eivät olleet prinssinakkiluokkaa vaan edustivat jykevää, joonialaista rakennustyyliä.

Toisaalta urkkijan lausuma saattaa viitata myös siihen, että tämä kyseinen Jeesus lienee ollut sellainen henkilö, jonka persoonalliset ominaisuudet ovat antaneet muille vääriä viitteitä hänen sukupuolestaan. Vasta kurkkaus pöksyihin toi lopullisen todisteen, ja yllätti näkijän 5-0.

Joissakin spekuloinneissa on arveltu, että ensimmäisenä Jeesuksen kalsareihin pääsi käsiksi Maria Magdalena. Tuo ilotytöksi väitetty typykkä lienee jo väitetyn ammattinsa puolesta hallinnut oikeaoppiset otteet poistaa alusasujen tuottamat esteet.

Muutamissa kirjoituksissa kerrotaan Marian kuivailleen hiuksillaan Jeesuksen vastapestyjen varpaiden välejä. Väitteiden mukaan Maria siis oli ammatiltaan prostituoitu, eikä kosmetologi, joten kirjoituksista on ehkä jätetty kattava kolmijalkahoito pois ja tyydytty vain toteamaan jalkojen kuivaus. Tarinankertoja on saattanut hienovaraisuuden nimissä poistua toviksi ja hän on palannut vasta, kun Maria on jo sukimassa uroonsa sulkia. Maria tunsi sisimmässään, että kyseinen Jeesus on Herra.

Saattaahan toisaalta olla niinkin, että Jeesuksen housuihin kurkkasi himokas mies. Jeesus näytti ehkä niin kovasti naiselta, että tätä kautta avautuu aivan uusia näkökulmia ratkaista ongelma: Kyseinen Jeesus kaveerasi 12 miekkosen kanssa. Sellainen miesjoukko ei kiinnostu höpöjä hassuttelevasta miehestä niin paljon, että lähtisi kuljeksimaan pitkin maakuntia vain kuunnellakseen luikuria päivät pitkät. Sen sijaan naisen perässä miehet menevät vaikka mihin.

Poloinen miesjoukko luuli siis Jeesusta naiseksi ja seurasi tätä tietynlainen meininki mielessään kuin hai laivaa. Kaikilla oli suurena haaveena päästä asiaan ensimmäisenä. Lopulta Juudas Iskariot uskalsi katsoa Jeesuksen kalsareihin ja huudahti: Jeesus on Herra! Sehän toi karmaisevan totuuden julki kaikille. Heteroksi tottuneena ja siksi näkemästään syvästi pettyneenä Juudas hirttäytyi lähimpään puunoksaan.

Kykenemme näin vain pohtimaan, mistä Jeesus on Herra -lausahdus juontuu, mutta totuuden nimissä kuitenkin tieteellisin menetelmin. Tätä kautta asiaa tarkastellen on fakta, että Jeesus on Herra, eikä Rouva, mikä antaa nykypäivän vanhemmille tietynlaista turvallisuutta heidän valitessaan etunimiä lapsilleen. Joku uunohan voi innostua tyrkyttämään Jeesustakin poikaselleen nimeksi. Syystä jotkut toistelevat tuota lausetta alituiseen, koska sillä kuria Jeesus ei pääse pienessä dementiassakaan vaihtamaan sukupuoltaan.

Tapio Aho

Seuraava juttu: Atte Ateisti & Pastori Pyhätosi