Aiheen tähän kirjoitukseen sain Aamulehden jutusta, jossa piispa Juha Pihkala kritisoi Jari Sarasvuon markkinatalousnäkemyksiä. Piispa kirjoittaa seuraavasti: "Kirkkomme on kannanotoissaan lähtenyt siitä, että yhteisö on aina ennen yksilöä ja että vain yhteinen hyvä voi olla yksilöiden hyvinvoinnin lähteenä. Tämä on luterilaista sosiaalietiikkaa, joka siis liittyy nykyisistä poliittisista filosofioista lähinnä niin sanottuun kommunitarismiin."
Olen aina tiennyt, että ev.lut. kirkko liputtaa voimakkaasti yhteisöllisyyden puolesta, mutta yllättävää on erityisesti lausuman kohta "yhteisö on aina ennen yksilöä". Ajatuksena toteamus on varsin hurja ja tuo väkisin mieleen kaksi Euroopassa viime vuosisadalla vaikuttanutta poliittista ideologiaa ja niiden käsitykset ihmisen asemasta yhteiskunnassa.
Yhteisöllisyyden keskeinen ajatus on, että yhteisön noudattamat normit ja arvot on ulkopuolelta annettuja kuten pyhät kirjat tai mikä on myös tavallista, ne ammennetaan ja perusteellaan perinteellä. Keskeisintä yhteisöllisyydessä on arvojen ja normien kyseenalaistamattomuus. Kyseenalaistaminen koetaan uhaksi koko yhteisölle ja tämä johtaa rangaistukseen tai kyseenalaistajan eristämiseen yhteisön ulkopuolelle. Eli yleistäen voidaan sanoa, että yhteisöllinen kulttuuri sortaa niitä ryhmiä, jotka eivät kuulu niihin, jotka määrittävät oikean ja väärän tai sopivan ja epäsopivan. Tämän johdosta yhteisöllisyys on hyvin epäedullinen yhteiskunnan vähemmistöille ja muille heikossa asemassa oleville.
Yhteisöllisyydessä yhteisö pyrkii tukahduttamaan sellaisen yhteiskunnallisen liikehdinnän, joka voidaan kokea vaaraksi yhteisölle. Tämän johdosta on helppo ymmärtää, miksi lähes kaikki naisten aseman parantamiseen johtaneet ajatukset ovat kohdanneet suurinta vastusta juuri uskontojen piirissä.
Yhteisöllisyys on luonteeltaan säilyttävä ja staattinen ja se ei kestä muutoksia. Jos jotain muutoksia tapahtuu, niin ne tapahtuvat uudelleenmäärittämällä jokin jumalallinen teksti tai vanha perinne. Oleellista kuitenkin on, että kaikki "uudistukset" tulee olla sopu-soinnussa näiden tekstien tai perinteen kanssa. Näin ollen on äärimmäisen vaikea parantaa sellaisten ryhmien asemaa, joihin ko. tekstit tai perinne suhtautuvat kielteisesti. Kun arvot määräytyvät joidenkin tekstien tai perinteen mukaan, jää yhteiskunnan vähemmistöille vain sopeutujan osa.
Yhteisöllisyys voisi toimia, jos maailma olisi valmis ja olisi keksitty kaikkia tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti kohtelevat absoluuttiset ja muuttumattomat arvot. Mutta koska maailma ei valmistu koskaan, on yhteisöllisyys tai sanotaanko kommunitarismi vain typerä ja vaarallinen idealistinen ideologia.
Kaikkien yhteiskunnallisten muutosten takana on yksilö, joka on uskaltanut nousta vallitsevia normeja ja arvoja vastaan. Aikaisemmin näitä yksilöitä poltettiin kaupunkien toreilla syytettynä kerettiläisyydestä tai ties mistä, mutta todellinen syy rangaistukseen oli sopeutumattomuus. Nämä poltetut ja ne, joita ei saatu kiinni ovat muuttaneet puheillaan, kirjoituksillaan ja teoillaan maailman peruuttamattomasti.
Nykyisin voi onneksi ilmaista mielipiteensä ilman sen suurempia vaaroja. Tämä on heti näkynyt monenlaisena kansalaisaktiivisuutena. Yksittäiset ihmiset ovat saaneet toimillaan aikaan todella suuria yhteiskunnallisia muutoksia, joista merkittävimpinä voidaan mainita naisten ja seksuaalivähemmistöjen aseman paraneminen ja luonnonsuojelu.
Vain yhteiskunta, jossa kaikkien ääni pääsee yhtä suurella voimalla kuuluville voi taata tasa-arvoisen kohtelun kaikille yhteiskunnan jäsenille. Yhteiskunta, joka on koko ajan valmis arvioimaan uudelleen arvojaan on riittävän vahva takaamaan kaikille jäsenilleen yhtäläisen perusarvostuksen.
Kun ihminen ymmärretään yksilönä eikä osana kahlitsevaa kollektiivia, voi hän antaa huomattavasti suuremman panoksen yhteiskunnan kehityksen eteenpäin viemiseen. Dynaaminen kansalaisyhteiskunta, joka muodostuu itseään ja toisia kunnioittavista yksilöistä on aivan varmasti tulevaisuuden menestysyhteiskunta.
Seuraava juttu: Runo