www.eroakirkosta.fi

Eroakirkosta.fi -sivusto on ollut toiminnassa reilun vuoden. Vuosipäivää vietettiin 21. marraskuuta. Sivusto on ollut paljon suurempi menestys, kuin alun perin kuviteltiin. Kaikenkaikkiaan sivuston kautta on lähetetty Tampereen maistraattiin kirkosta eroamis-kaavakkeita vuoden 2004 marraskuun loppuun mennessä 8028 kappaletta. Näistä 7048 on lähetetty vuoden 2004 aikana. Muina keskeisinä tunnuslukuina voidaan mainita tehtyjen kaavakkeiden määrä ja se kuinka monta kertaa sivuston verolaskurilla on laskettu kirkollisvero. Kaavakkeita on tehty koko sivuston toiminnan aikana noin 35 000 kappaletta ja vero on laskettu reilut 51 000 kertaa. Yksittäisten sivustolla kävijöiden määrää on hyvin vaikea määrittää, mutta varovaisenkin arvion mukaan sivustolla on käynyt paljon yli 100 000 suomalaista.

Media on ottanut sivuston hyvin positiivisesti vastaan. On ollut ilo havaita, että sivuston uutisointi on ollut neutraalia ja suurimmalta osalta myös arvovapaata. Eihän eroakirkosta.fi -sivusto ole loppujen lopuksi kuin palvelu, jonka avulla on helppo erota kirkosta. Varsinkin viimeaikoina eroakirkosta.fi -sivusto on uutisoitu yhtenä varteen otettavana eroamis-väylänä muiden keinojen joukossa. On ollut mukava huomata, että olemme saaneet aikaan sellaisen palvelun, joka itsessään kiinnostaa ja pääsee julkisuuteen ilman voimakasta vapaa-ajattelijaleimaa.

Hauskana yksityiskohtana voidaan todeta joulukuun alussa saatu runsas mediajulkisuus. Tähän oli syynä Tampereen seurakunta- yhtymän perustama kuulu kirkkoon -osio heidän omille sivuilleen. Toimittajien mielestä tähän asiaan piti saada myös vapaa-ajattelijoiden mielipide. Tämän ansiosta saimme kommentoida kirkon sivustoja MTV3:n Kymmenen uutisissa, Aamulehdessä ja Helsingin Sanomissa. Tottakai saimme samalla runsaasti julkisuutta eroakirkosta.fi -sivustolle.

kuukausittainen erittely

Petri Karisma

Seuraava juttu: Kristillinen tasajako