Jaska vaatii

Jaska (nimi keksitty, kuten kaikki nimet) muutti aikoinaan Ameriikkoihin, koska hän kaipasi itselleen leveämpää leipää. Aloitellessaan ameriikkalaisen unelmansa toteuttamista hän sattui yhdessä vaiheessa hauskaan tilaisuuteen, jossa pyörätuolissa istuksineet ukot ja akat pomppivat kävelemään omituisen äijän käskystä.

Tarkkana miehenä Jaska tuumaili, että kyllä hänkin samaan pystyy, koska siitä näköjään maksetaankin. Jaska istuutui pyörätuoliin, josta edellinen "potilas" olikin juuri sopivasti lähtenyt kävelemään ja ajeli karismaatikon luokse tämän uudeksi "haasteeksi".

- Paljonko maksat, jos määki "parannun" ja pidän turpani kiinni sun vilunkista (=kaikkea muuta kuin reilua peliä, toim.suom.)? kysyi Jaska.

Karismaatikko kuiskasi nopeasti Jaskan korvaan, että maksu tulee provikkana kerätyn kolehdin mukaisesti, kuitenkin vähintään sama korvaus kuin edellisillekin "potilaille" ellei peräti enemmän, koska kävijämäärät tilaisuuksissa olivat "hämmästyttävien parantumisten" ansiosta kasvussa ja koleh-tikeräysten summat siinä sivussa.

Jaska sai siis homman, ja bisnekset sujuivat aluksi mallikkaasti: Eri puolilla Ameriikkoja järjestetyissä tilaisuuksissa Jaska pomppasi kävelemään karismaatikon kovaan ääneen käskiessä sairauden poistumaan ja oli itsekin olevinaan kauhean yllättynyttä seisoessaan omilla tolpillaan. Ja katsojat olivat haltioissaan ja täysin varmistuneita Jumalan olemassa-olosta.

Kolehdeissa ei kilissyt, vaan kahisi, sillä katso, karismaatikko oli kehottanut:

- Mieluummin seteleitä, koska Herra ei pidä kolikoiden rukoustilaisuutta häiritsevästä kilinästä. Halleluja!

Jaska huomasi pian, että hänen saamansa provikat olivat epäreiluja kerättyyn rahaan verrattuna. Hän päätti ryhtyä lakkoon.

- Mää en kävele ennen kuin palkka nousee! vaati Jaska.
- Mutta kun nämä menot ovat kovin kovat! Tilojen vuokrat, palkat muillekin avustajille ja muija vaatii uutta kädilläkkiä, surkutteli karismaatikko.
- Tuplapalkka tai mää halvaannun kokonaan seuraavassa tilaisuudessa!

Niin vain kävi, että Jaska sai potkut. Vaikka Ameriikka onkin valtava maa, karismaatikon mielestä on paikallaan uudistaa avustajien kasvot aika ajoin. Jokuhan voi ruveta epäilemään vilppiä, jos samannäköinen heppu nousee tilaisuudesta toiseen pyörätuolista jaloittelemaan.

Kaikesta huolimatta Jaska onnistui toteuttamaan ameriikkalaisen unelmansa: Kokemuksistaan viisastuneena hän perusti oman karismaattisen liikkeensä, jonka mottona on: "Sairaudet luotiin ihme-parantamista varten". Siellä hän kerää "ihmeitä" tehdessään sievoiset kolehdit. Lisäksi Jaskalla on nyt varakkaana miehenä runsaasti nuoria naisihailijoita, ja hänen englannintaitonsa on saarnatessa kehittynyt shitistä bullshitiksi.


Hyvät lukijat, tämä tarina on tietyllä tapaa tosi.

Tapio Aho

Seuraava juttu: www.eroakirkosta.fi