Tosi-tv on päivän sana kanavajohtajien pohtiessa hankittavia televisiosarjoja. Suomalainen media on tässä suhteessa edelläkävijä, onhan jo vuosia lehdistö harrastanut "haluatko uskovaiseksi?"-peliään.
Julkisuuden henkilölle kuuluu Suomessa muutama asia pakolliseen uutisympyrään, mikäli hän haluaa käyttää kaiken tarjolla olevan palstatilan. Paitsi rattijuopumus, raitistuminen ja avioero, tuohon tehtäväkenttään on aina kuulunut uskoon tulo.
Paitsi julkisuuden henkilöistä, kyseinen uutisointi antaa myös kuvan siitä, minkä lehdistö uskoo myyvän ja kiinnostavan kansaa. Myös mielenkiintoista on, miksi nämä julkisuuden henkilöt haluavat henkilökohtaista maailmankatsomusta näin esitellä. Harvinaisen usein uskoon tulo liittyy läheisesti julkisuuden henkilön nimenomaan julkisuudessa kokemaan pyöritykseen esimerkiksi rattijuopumuksen tai huumesekoilujen johdosta. Voisi siis kuvitella lehtien sivuilla tapahtuvan uskoon tulon olevan eräänlainen julkinen synninpäästö.
Olemme edelleen tilanteessa, jossa kansan syvimmät rivit pääosin tuon synninpäästön antavatkin, uskoontulo koetaan eräänlaisena osoituksena henkilön sisäisestä kasvusta. Tämä siis valitettavasti edelleen.
Kansa maallistuu, mutta lehdistö ei ole edelläkävijä. On toki ymmärrettävää, että enemmistöä kiinnostavia, tai vähintäänkin neutraaleja artikkeleja tuottamalla on turvallisemmilla vesillä. Kysymys voisikin siis olla miksei Suomessa ole eturivin julkisuuden henkilöitä, jotka astuvat esiin uskonnottomuutta tunnustaen? Tai miksei uskonnottomien aina kasvava väestönryhmä herää kapinaan ja peruuta lehden tilausta siinä olevien lapsellisten artikkelien johdosta?
Ehkä uskonnottomuus on Ulla Uskonnottomalle niin itsestäänselvyys, ettei toisen ihmisen uskonnollisuus herätä suuria tunteita. Onko uskonto niinkin vähäpätöinen asia, ettei se herätä vastareaktiota? Luterilaisuus on vuosien saatossa maallistunut myös aatteena, eikä nykyinen versio esitä enää niin kriittisiä tai konservatiivisia kommentteja, että niistä useinkaan uutiskynnys ylittyisi. Tämä osaltaan auttaa uskonnollisen paatoksen sivuuttamista turhanpäiväisenä ja vaarattomana ilmiönä.
Ryhtiliikkeen paikka on kuitenkin jokaisella uskonnottomalla ja vapaa-ajattelijalla. Vaikka luterilaisuus olisi kuinka vaaraton ja neutraali esiintymismuodoiltaan, on nykyinen tilanne kaikkea muuta kuin todellisen uskonnonvapauden mukainen. Kirkon ja valtion liitto ei ole oikein tai järkevää, vaikka luterilaisuus olisi kuinka neutraalia ja mukavaa. Päiväkodeissa ei saa antaa uskontokasvatusta vaikka se olisi kuinka tehotonta. Yleisradion tehtäviin ei saa kuulua hartauslähetysten toimittaminen, vaikka niitä ei kukaan kuuntelisi.Kirkon ja valtion välille tulee muodostaa todellinen, myös lainsäädännöllinen ero. Uskontokunnat tulee nähdä aatteellisina yhdistyksinä, siinä missä muutkin yleishyödylliset järjestöt. Uskontoja tulee koskea samat lait ja velvoitteet kuin muitakin yhdistyksiä. Ei pelkästään maalaisjärjen seurauksena, vaan jo uskonnonvapauden nimissä.
Seuraava juttu: EU-ruuan jako onnistui