Luonnontieteet hallussa, huuhaa roskakorissa

Tietämättömyys luonnontieteistä on aivan liian yleistä vielä nykyään. On käsittämätöntä miten harva ihminen haluaa tietää edes alkeistasolla miten maailma oikeasti toimii. Tiedevastaisuus on joissakin piireissä muotia ja tietämättömyydellä jopa ylpeillään. On itsestään selvää, että jos tosiasioita ei tiedetä, niin tilalle tulevat väärät ja valheelliset opit, joista pitäisi todellisuudessa päästä lopullisesti eroon. Jos joku oppi tai selitys on vanha ja sitä edelleen käytetään, niin se ei todellakaan tarkoita, että se olisi oikea. Tällöin on kysymys ihmisistä, vallitsevista perinteistä ja paikalleen jämähtämisestä.

Kouluopetus ja oppikirjat ovat Suomessa varsin hyviä. Mutta miten ihmeessä voisi varmistaa, että kaikki osaisivat ja ymmärtäisivät edes pakollisen peruskoulun tiedot. Saatikka muistaisivat ne oikein koko loppuelämänsä ajan. Mielestäni peruskoulun tiedot eivät anna riittävää perustietoa maailman ja tieteen todelliseen ymmärtämiseen, joten lisäoppia on hankittava myöhemmin. Kaikilta tätä ei voi tietenkään vaatia, mutta tällaisten henkilöiden ei kannattaisi arvostella tiedemiehiä tai tekniikkaa, jos eivät ymmärrä asiasta mitään. Mutta vasta yliopistokoulutus antaa teoreettisen tiedollisen ja käytännön pohjan kehittää uutta tiedettä. Liian usein näkee itseoppineiden "tiedemiesten" teorioita ja maallikoiden selityksiä sekä tulkintoja asioiden "oikeasta" tilasta.

Tiedon halu kunniaan

Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia ja kehittyä tiedollisesti. Harva osaa tai haluaa kirjoittaa tieteestä kansanomaisesti, joten maallikon on vaikea tietää miten asiat todella ovat. Mutta TV:n tiedeohjelmat, aikakauslehdet ja muu itseopiskelu ovat mainio tapa oppia ymmärtämään maailmaa, jossa elämme. Luonnontieteet mm. fysiikka, kemia, tähtitiede ja biologia selittävät suuren osan maailmasta ja sen toiminnasta. Matematiikka on tehokas apuväline tieteessä ja tekniikassa, ilman matemaattista perustietoa ei voi ymmärtää todellisuuden rakennetta. Muinaiset selitykset ovat osoittautuneet virheelliseksi ja mysteerien määrä vähenee koko ajan. Kuitenkin monet sivistyneet ja oppineet henkilöt uskovat silti Jumalaan ja muihin huuhaa-oppeihin. Tieto ja selkeät faktat eivät riitä kaikille, monet eivät näe mitään ristiriitaa asiassa. Näennäisesti järkevien ihmisten usko ilman mitään järjellistä syytä hämmästyttää minua jatkuvasti.

Monet sanovat että tiede ja tekniikka on vaikeaa ja tylsää. Ongelma on tällöin asenteessa, koulutiedot riittävät useimmille ja ei se ole sen vaikeampaa kuin mikään muukaan tässä maailmassa. Jos kiinnostusta ja motivaatiota riittää, niin asioiden ymmärtäminen ei vie liikaa aikaa tai vaivaa. Mielestäni oikea tieto ja todelliset tekniset keksinnöt ovat monin verroin kiinnostavampia kuin valheelliset huuhaa-opit. Satuja pystyy kuka tahansa kertomaan, mutta totuus vaatii jo enemmän.

Insinööritieteet ja muu käytännön tekniikka ovat tieteellisen tiedon soveltamista käytäntöön, pelkkä väline helpottamaan elämää. Tälläkin alalla on monilla ihmisillä erikoisia ja vääriä uskomuksia. Huuhaa-keksinnöt ja ihmelaitteet käyvät hyvin kaupaksi, koska ostajilla ei ole minkäänlaista tajua mitä koneet ja laitteet voivat tehdä ja mitä eivät. Monet sanovat tekosyynä tietämättömyyteen: "Olen tunneihminen". Tämä ei kuitenkaan ole pätevä syy järjen ja ajattelun hylkäämiseen. Sekä tunne että järki kuuluvat kaikille ihmisille, kumpaakaan ei voi eikä saa hylätä, vaan niiden tulisi olla tasapainossa.

Kohti tietoyhteiskuntaa

Teknologia- ja tiedepelko tulee esiin aina silloin tällöin. Väitetään, että tiedemiehet ottavat "luojan" paikan ja tuhoavat maapallon. Yleinen ahdistus ja pettymys maailmasta puretaan tiedevastaisuuteen ja huuhaan tukemiseen. Kohde on todellisuudessa väärä. Vika ei ole tekniikassa vaan ihmisissä, heidän päätöksissään ja koko yhteiskunnan toiminnassa. Vaikka tiedettä moititaan, niin harva haluaa todellisuudessa palata aikaan ennen sähköä, lääketiedettä ja öljyteollisuutta. Nykyajan mukavuuksista ei haluta luopua. Tekniikan kehitys ja luonnonvarojen parempi käyttö synnyttää yhä turvallisempia, taloudellisempia ja ympäristöystävällisempiä tuotteita. Ihminen on erehtyväinen ja virheitä sattuu matkan varrella, mutta ei kaikkea kehitystä voi sen takia hylätä. Taaksepäin ei voi historiassa palata, on turha romantisoida menneitä aikoja, koska ei elämä oikeasti silloin helpompaa ollut.

Maailma on ihmeellinen paikka itsessään, ei siihen enää tarvita huuhaata. Kaikilla tulisi olla perustietämys siitä miten maailma oikeasti toimii. Historia opettaa ymmärtämään mitä tapahtuu, kun asioiden todellista laitaa ei tunneta. Tietämättömyys johtaa väärille jäljille ja ymmärtämättömyys aiheuttaa pelkoa, sitä kautta voi ajautua mystiikkaan, uskontoihin tai muihin huuhaa-oppeihin. Vain totuuden ja tiedon avulla voidaan kehittyä, ei valheen. Luonnontieteiden yleisempi osaaminen muuttaa yhteiskuntaa kohti sivistystä, tosin hitaasti, kuten kaikki yhteiskunnalliset muutokset. Hyvää kannattaa kuitenkin odottaa.

Timo Rantala

Seuraava juttu: Runo: Kertokaa