Mikä on paljon rahaa?

Paras vastaus kysymykseen varmaankin on, että se on suhteellista. Mutta uskoisin, että rahan määrän suuruuden arvioinnissa nousee tärkeimmiksi kaksi aluetta. Ensimmäinen on käytettävän summan suuruus suhteessa tuloihin ja toinen yhtä tärkeä on kuinka tärkeänä pitää sitä, mihin on rahansa käyttämässä.

Toisenlainen lähestyä kysymystä voisi olla ajatus turhasta menoerästä. Eli mikä on se summa, jonka on valmis käyttämään omasta mielestä aivan turhaan. Hyvä esimerkki turhasta menoerästä voisi olla vaikka seuraavanlainen: Olet päättänyt tilata Aamulehden. Sen vuosikerta maksaa maksutavasta riippuen 202 - 264 euroa vuodessa. Alussa olet hyvin innoissasi kotiin kannetusta lehdestä, mutta aikaa myöten huomaat, että et jaksa tai sinulla ei ole aikaa lukea lehteä kuin silloin tällöin. Eli miten toimit: jatkat tilaamista, koska eihän se nyt niin hirveästi maksa ja onhan se kiva tukea Alma-konsernia tai yksinkertaisesti perut tilauksen ja käytät rahat johonkin tärkeämpään? Postiluukusta tipahtava Aamulehti, joka menee lukematta paperinkeräykseen, on varmaankin hyvä osoitus silkasta rahan tuhlauksesta.

Suomessa on valtava joukko ihmisiä, jotka laittavat noin Aamulehden vuositilauksen verran rahaa aivan turhaan. On aivan käsittämätöntä, että ihmiset, jotka eivät käytä kirkon palveluita ja joille kirkkoon kuuluminen ei merkitse mitään, haaskaavat rahansa tuohon instituutioon. Kannattaa miettiä, miksi kuulut kirkkoon. Jos et löydä mitään järkevää syytä kuulua kirkkoon tai et omaa henkilökohtaista uskoa, niin miksi et eroaisi siitä. Helposti eroaminen tapahtuu www.eroakirkosta.fi -sivuston kautta.

Petri Karisma

Seuraava juttu: Eroakirkosta.fi suosio jatkuu