Ei valtionkirkolle

Evankelis-luterilaisen kirkon erityisasemaa valtionkirkkona perustellaan usein sen suurella jäsenmäärällä, kuuluuhan siihen noin 84% suomalaisista. Onko tämä eettisesti kestävä perustelu? Ei todellakaan - suuremman oikeutta ei voi pitää moraalisesti hyväksyttävänä perusteluna!

Suomessa on vaItionkirkkojärjestelmä. Tällä tarkoitetaan sitä, että valtio on antanut tiettyjä erityisoikeuksia kahdelle kristilliselle kirkolle. Varsinaisesti tämä koskee vain Suomen ev.lut. kirkkoa, koska toinen valtionkirkko (ortodoksikirkko) on enemmänkin kuriositeetti.

Valtionkirkko on harhaanjohtava ilmaisu, paremminkin voisi sanoa, että kirkko on valtio valtiossa. Onhan kirkolla oma lainsäädäntönsä, johon valtio lainsäätäjänä ei voi puuttua ja se kerää veroja niin yksityisiltä kansalaisilta kuin yrityksiltä.

Perustuslaki ja kirkkolaki

Selvimmin kirkon eritysaseman huomaa perustuslaista ja kirkkolaista. Perustuslain 76 § säätää kirkkolaista seuraavasti: "Kirkkolaissa säädetään evankelisluterilaisen kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta. Kirkkolain säätämisjärjestyksestä ja kirkkolakia koskevasta aloiteoikeudesta on voimassa, mitä niistä mainitussa laissa erikseen säädetään." Kirkkolaissa todetaan selvin sanoin, että valtionkirkko säätää itse omat lakinsa. Kirkkolain 2 luku 2 § "Kirkolla on yksinoikeus ehdottaa kirkkolakia kaikesta, mitä koskee ainoastaan kirkon omia asioita, sekä kirkkolain muuttamista tai kumoamista." Kirkkolaki on saanut jopa niin merkittävän statuksen, että se julkaistaan yhdessä muiden Suomen valtion lakien kanssa säädöskokoelmassa ja lakikirjassa. Kirkkolain tekee vieläkin poikkeuksellisemmaksi se, että eduskunta ei voi muuttaa tai poiketa kirkolliskokouksen esityksestä. Tämä kuvastaa hyvin kirkon asemaa valtiona valtiossa.

Kirkon eritysasema lainsäätäjänä on lainvastainen, koska perustuslain 3 §:n mukaan "lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta" Kirkko kuitenkin päättää, mitä eduskunnan on päätettävä ja eduskunnan on toteltava kirkon sanaa viimeiseen pilkkuun saakka. Tällainen järjestely tekee eduskunnasta vähintäänkin naurettavan ja luulisi eduskunnan arvovallan kannalta olevan hyvä, että se saisi täyden lainsäädäntövallan, niin kuin perustuslaki edellyttää. Kirkon kannalta kirkkolain säätämisjärjestys on erittäin edullinen, koska valtionkirkkojärjestelmää ei voi purkaa ilman kirkon suostumusta. Tässä asiassa Suomen valtio on kirkon panttivanki. Pitää muistaa, että muut Suomessa toimivat uskonnolliset yhteisöt joutuvat toimimaan uskonnonvapauslain määrittämissä puitteissa, eikä niillä ole oikeutta säätää omia kirkkolakejaan.

Jotta Suomen valtio voisi vapautua valtionkirkkojärjestelmästä, olisi perustuslaista poistettava kohta, jossa mainitaan ev.lut. kirkko ja kirkkolaki olisi kumottava. Kirkon pitäisi toimia samojen sääntöjen mukaan kuin mikä tahansa muu yhdistys.

Kirkollisvero ja valtion tuki

Kirkko saa valtion taholta erityskohtelua myös jäsenmaksujensa eli kirkollisveron keräämisessä. Vaikka kirkon jäsenyys on vapaaehtoista, toisin kuin valtioon kuuluminen, on valtionkirkon jäsenmaksu vero sen täydessä merkityksessä, määräytyyhän se kuten kunnallisvero.

Ehkä merkittävimmän tuen valtio antaa valtionkirkolle, kun se kerää tämän jäsenmaksut muun verotuksen kanssa samassa järjestelmässä. Valtionkirkko on varmasti tyytyväinen, kun se on voinut piilottaa oman maksunsa kunnallis- ja valtionverotuksen ennakkoperintään. Tästä menettelystä on valtionkirkolle valtavasti hyötyä, koska se on voinut luopua omasta perintäjärjestelmästä ja välttyä kerääjän kannalta ikävästä maksujen karhuamisesta ja pakkoperinnästä. On helppo kuvitella, että kirkollisveron perintä on tehostunut, kun valtio on ottanut sen kontolleen. Kirkollisveron kerääminen on selvä lahja valtiolta valtionkirkolle - lahja, joka olisi otettava pois valtionkirkolta mitä pikimmin.

Valtio tukee taloudellisesti valtionkirkkoa myös suoraan, sillä se saa 1.7% osuuden yhteisöveron tuotosta. Vuonna 2001 valtionkirkko sai avustusta valtiolta noin 110 miljoonaa euroa. Myös kirkkoon kuulumaton tavallinen veronmaksaja joutuu maksamaan valtionkirkolle veroa. Kun osa yhteisöverosta ohjataan pois valtion budjetista, joudutaan puuttuvat verovarat korvaamaan korottamalla muita veroja. Yhteisöveron valtionkirkolle joutuvat maksamaan myös ne yrittäjät, jotka eivät ole kirkon jäseniä tai kuuluvat johonkin toiseen uskonnolliseen yhteisöön. Varsin nolo tilanne muodostuu esimerkiksi silloin, kun muslimi omistaa yrityksen. Vaikka ko. yrityksen omistaja on kilpailevan uskontokunnan edustaja, joutuu hän tukemaan Suomen kristillistä valtionkirkkoa yrittämisellään.

Uskonnonopetus ja pappien koulutus

Valtio on suonut valtionkirkolle oivan mahdollisuuden levittää omaa propagandaansa aivan nuorimmista lapsista alkaen. Valtio rahoittaa kouluissa ja päiväkodeissa järjestettävän uskonnonopetuksen. Uusi uskonnonvapauslaki velvoittaa kaikkia kirkkoon kuuluvia osallistumaan tähän "opetukseen". On epäilyttävää, miten oppilaiden uskonnonvapaus toteutuu nykyjärjestelmässä. Oppilas ei ole itse valinnut kuulumistaan valtionkirkkoon, vaan hänet on pakkoliitetty lapsena kirkkoon. Oppilas ei voi erota valtionkirkosta ilman vanhempiensa lupaa, vaan hänen on kiltisti kuunneltava mitä sanotaan, oli vakaumus mikä tahansa. Onneksi valtionkirkkoon kuulumattomat voivat välttää tämän "opetuksen".

Olisi ensiarvoisen tärkeää, että kaikki uskonnollinen opetus lakkautetaan veronmaksajien kustantamissa kouluissa ja päiväkodeissa. Pakollisesta uskonnonopetuksesta luovutaan ja opetus jätetään kodin, uskonnollisten yhteisöjen ym. tehtäväksi.

Ruotsissa pappien koulutus lopetettiin yliopistoissa jo vuonna 1981, mutta Suomessa valtion rahoittamat yliopistot toimivat edelleen pappien pappisseminaarina. Pappien koulutus on uskonnollisten yhteisöjen tehtävä lähes kaikkialle muualla maailmassa. Pappien koulutus ei sovi nykyisenlaiseen yliopistoon ja se olisi siirrettävä kirkon omiin oppilaitoksiin.

Kirkko tunkeutuu kaikkialle

Valtionkirkko on tunkeutunut niin syvälle suomalaiseen kulttuuriin ja lainsäädäntöön, että sitä on joskus vaikea huomata. Hyvänä esimerkkinä tästä on vuonna 2000 säädetty liikeaikalaki. Liikeaikalaki 2 §: "Ammattimaista vähittäiskauppaa sekä parturi- ja kampaamoliikettä ei saa harjoittaa kirkollisena juhlapäivänä, vapunpäivänä, äitien-päivänä, isänpäivänä eikä itsenäisyyspäivänä eikä kello 18:n jälkeen uudenvuodenaattona ja vapun aattona eikä kello 13:n jälkeen jouluaattona ja juhannusaattona." Viittaukset kirkollisiin juhlapyhiin ja jouluaattoon kertovat karulla tavalla, miten Suomen valtio on suuntautunut. Jos lainsäätäjä olisi halunnut korostaa todellista uskonnonvapautta, olisi lain teksti valittu katsomusneutraalisti.

Liikeaikalaki on hyvä esimerkki siitä, miten syvälle valtionkirkkojärjestelmä on suomalaiseen lainsäädäntöön upotettu. Käsitteet, kuten kirkolliset juhlapyhät, eivät kuulu sellaisen maan lakitekstiin, jossa arvostetaan kansalaisten katsomusvapautta.

Vastaavanlaisia asioita löytyy lukematon määrä. Valtio kustantaa sotilaspapit ja vankilapapit, Yleisradion yksi tehtävä on "hartausohjelmien tarjonta", valtiopäivät avataan juhla-jumalanpalveluksella, Tasavallan presidentti antaa rukouspäiväjulistuksen, yliopistojen tohtoripromootiot sisältävät jumalanpalveluksen, valtionkirkolla on lähes täydellinen monopoli hautaustoimeen, jumalanpilkkalaki on edellen voimassa jne.

Valtionkirkkojärjestelmää yritetään perustella historiallisilla syillä, koska Suomessa satutaan kannattamaan tiettyä uskontoa. On hyvä muistaa, että suomalaiset on pakkokäännytetty kristinuskoon. Lainsäätäjien mielestä kirkolla tulee olla sen etuoikeudet, vaikka maailma ympärillä muuttuisi kuinka paljon tahansa. Nykyinen järjestelmä ei mitenkään takaa edes uskonnonvapauden minimiä. Valtionkirkkokaan ei tietenkään halua luopua saavutetusta eduista ja tekee kaikkensa estääkseen uskonnonvapauden toteutumisen.

Ehkä tulevaisuudessa on toisin

Suomalaisten maallistuminen jatkuu vauhdilla kirkon erityiskohtelusta huolimatta. Kirkon jäsenmäärä laskee vuosi vuoden jälkeen. Jossain vaiheessa päättäjien on ymmärrettävä, että kirkon erityisasema on pahassa ristiriidassa todellisen katsomustilanteen kanssa. Vapaa-ajattelijoiden tärkeä tehtävä on pitää kirkon ja valtion erottaminen koko ajan ajankohtaisena ja lainsäätäjien mielessä. Pitää toivoa, että tulevaisuuden lainsäätäjät haluavat aidosti kunnioittaa suomalaisten katsomusvapautta!

Petri Karisma

Seuraava juttu: Vapaa-ajattelijoissa tapahtunutta