Tampereen vapaa-ajattelijat ry
Uusi uskonnonvapauslaki astui voimaan elokuun alusta. Muuttuiko mikään? Ei varsinaisesti. Suomessa on edelleen valtionkirkkojärjestelmä, joka tukee valtakirkkoa monella eri tavalla. Kansa äänestää jaloillaan ja eroaa valtionkirkosta kiihtyvää tahtia, mutta poliittiset päättäjät yrittävät pitää yllä illuusiota, jossa Suomi nähdään kristillisen yhtenäiskulttuurin maana. Valtionkirkon kaikki käyrät näyttävät alaspäin ja olisi vihdoin viimein tunnustettava, että evankelis-luterilainen kirkko ei edusta kuin osaa suomalaisista. Puhe kansankirkosta on kansalaisten yhdenvertaisuutta loukkaava.
Nykyinen vapaa-ajattelijasukupolvi on huomattavan kiinnostunut siitä, mitä vapaa-ajattelusta ajatellaan. On erittäin tärkeää, että pystyisimme luomaan positiivisen kuvan vapaa-ajattelijoista. Toivottavasti tämä lehti on osaltaan auttamassa rehellisen ja totuudenmukaisen kuvan muodostumista vapaa-ajattelusta.
Sinä joka arvostat vapaata ajattelua vanhojen dogmien pänttäämisen sijaan, tule mukaan toimintaan, niin tehdään yhdessä Suomesta vapaampi ja tasa-arvoisempi paikka elää!
Pirteää syksyä kaikille vapaa-ajattelijoille ja vapaa-ajattelusta
kiinnostuneille.
Tampereen Vapaa-ajattelijat ry on perinteikäs yhdistys, jonka historiaan sisältyy ylä- ja alamäkiä. Parhaimpien vuosien jäsenmäärät on nykyisin vain kaunis muisto, mutta miten yhdistys tänään voi?
Toiminnassa aktiivisesti mukana olevana tuntuu usein, että toiminta on hyvin vähäistä, tai että mitään emme ole saaneet aikaiseksi. Kyse on kuitenkin perspektiivistä, asioita tulee seurattua liian läheltä. Totuus yhdistyksen tilasta on kuitenkin erittäin hyvä. Tavoitamme vuosittain varovaisen arvion mukaan tavalla tai toisella jopa 100 000 ihmistä. Näistä useampi tuhat on niitä, joiden osalta kyse ei ole vain satunnaisesta radion uutisaiheesta. Olemme aktiivinen yhdistys, jonka yksi vankka työnäyte on käsissäsi. Tapahtumamme ja toimintamme on viime vuosina ylittänyt useasti mediakynnyksen, eikä tulevaisuuskaan yhtään heikommalta näytä.
Allekirjoittanut on saanut kunnian toimia yhdistyksen puheenjohtaja pian vuoden päivät. Ei niinkään henkilökohtaisesta kunnianhimosta, vaan lähinnä yhdistystoiminnan nykyisistä ongelmista johtuen: toiminnassa on mukana liian vähän vastuuhenkilöitä, ja esimerkiksi puheenjohtajan paikalle ajautuu helposti henkilö, joka sattuu tietämään yhdistyksen tilasta eniten. Johtokuntaan ja toimintaan jäseniä on kuitenkin onneksi riittänyt tarpeeksi.
Jäsenmäärän suhteen tilanne on kohtalainen, jäsenmäärä on 230 henkilöä. Tosin valitettavan harva jäsen muistaa sen ainoan sääntömääräisen velvoitteensa, jäsenmaksun suorittamisen. 150 jäsenmaksusuoritusta olisi kuluvana vuonna hyvä saavutus. Kaukana ovat huippuvuosien jopa 700:n jäsenmäärät. Suunta on kuitenkin oikea, rästiläisten erottamisista huolimatta jäsenmäärä on ollut viime vuosina tasaisessa nousussa.
Yhdistyksen taloudellinen tilanne on muutaman viime vuoden aikana muuttunut erittäin kiitettäväksi. Tämä muutos ei kuitenkaan ole ollut yhtä juhlaa, vaan omaisuuden hallinta ja muu sisäinen hallinto vie valitettavan paljon aikaa ja energiaa nykyiseltä johtokunnalta. Valoa on tosin näkyvissä, rutiinit alkavat muodostua ja energiaa voidaan suunnata päätarkoitukseen. Oma hallinto ei saa muodostua päätarkoitukseksi, vaan pelkäksi muodollisuudeksi, joka pystytään hoitamaan rutiininomaisesti.
Pakanasanomat on perinteisesti ollut Tampereen Vapaa-ajattelijoiden yksi tärkeimmistä
toimintamuodoista. Tällä saralla tilanne näyttää vakiintuneelta
ja erittäin hyvältä. Lehti ilmestyy säännöllisesti
neljä kertaa vuodessa ilman ongelmia. Kirjoittajia ei kuitenkaan ole koskaan
liikaa, tämä ongelma näkyy viimeisimpien numeroiden kirjoittajien
joukkoa tutkiessa: jutut tulevat pääsääntöisesti muutaman
aktiivin taholta. Tähän ongelmaan on pyrkimys tuoda helpotusta esimerkiksi
kirjoituskilpailujen muodossa.
Pakanasanomat on myös yhdistyksen esimerkillinen käyntikortti, joka tunnetaan ja on luettu myös tiedotusvälineiden ja "kilpailevien tahojen" edustajien toimesta. Myös lehden www-versio täyttää erinomaisesti paikkansa ja on merkittävä osa yhdistyksen tiedonvälitystä.
Perinteisistä toimintamuodoista kirkostaeroamiskampanja on voimissaan uudesta uskonnonvapauslaista huolimatta. Viime vuonna kampanja ylitti uutiskynnyksen ja samaan on pyrkimys myös kuluvana vuonna. Suunnitelmista voitaneen kertoa, että kampanja tulee tänä vuonna olemaan viimevuotista hieman suurempi ja ehkä kirkon näkökannalta jopa röyhkeämpi.
Yhdistyksen toimiston aukioloajat ovat muuttuneet viimeisen vuoden aikana merkittävästi. Nykyinen kanta on, että toimiston laajamittainen aukiolo ei palvele tarkoitusta. Eniten väkeä on toimistolle houkutellut EU-ruoka-apu, jota yhdistyksemme jakaa muiden kansalaisjärjestöjen mukana. Yhdistyksen johtokunta on päätynyt toimiston aukioloaikojen supistamiseen minimiin ja ruoka-avun jakamisen hoidettavan kertarysäyksellä, tiedottamalla asiasta monella eri taholla. Tämä osoittautui erittäin toimivaksi menetelmäksi, edellisen ruoka-apuerän jakaminen ylitti uutiskynnyksen Pirkanmaan alueella ja koko erä saatiin jaettua muutamassa tunnissa.
Yhdistys pyrkii edustamaan itseään erinäisissä tilaisuuksissa, etenkin nuorille suunnatuilla protuleireillä, rippikoulujen uskonnottomalla vaihtoehdolla. Kuluvana kesänä yhdistyksen jäsenet vierailivat yhdeksällä leirillä kertoen maailmankatsomuspaneeleissa vapaa-ajattelijoiden maailmankuvasta ja elämän- arvoista. Myös muiden kansalaisjärjestöjen järjestämät aatemarkkinat tms. ovat tuttuja paikkoja jäsenillemme. Tiedotustoiminta onkin siirtynyt yhä enemmän tapahtumien muotoon, perinteiset yleisölle avoimet keskustelutilaisuudet kun eivät tunnu enää keräävän juurikaan kiinnostuneita mainonnasta huolimatta.
Uskonnottoman tapakulttuurin levittäminen on yksi yhdistyksemme perustavoitteista. Tähän Tampereen yhdistys on pyrkinyt tarjoamalla uskonnottomia juhlapuhujia perinteisen papin paikalle esimerkiksi häihin tai hautajaisiin. Kuluva vuosi on tähänkin asiaan tuonut muutoksia, juhlapuhujatoiminnan hoitaa Tampereen seudulla pääsääntöisesti Pro-Seremoniat, asiaan erikoistunut voittoa tavoittelematon palveluyritys.
Johtokunta kokee, että oman juhlapuhujatoiminnan organisointi ei ole yhtä hedelmällistä kuin asiaan erikoistuneen ja todella perehtyneen yrityksen toiminta. Yhdistyksemme pyrkii tekemään tiivistä yhteistyötä Pro-Seremonioiden kanssa, tarjoten heille tukea ja esimerkiksi mainostilaa Pakanasanomissa.
Yhdistyksen johtokunta pyrkii pitämään jatkuvasti silmänsä
auki ja mielensä avoimena, jotta uusien toimintamuotojen käynnistäminen
olisi mahdollista. Maailmankatsomuksen ja yhdistyksen toimintaperiaatteiden
mahdollisimman onnistunut esilletuominen vaatii jatkuvaa kehitystä. Kesä
on ohi ja johtokunta käy uusien haasteiden kimppuun akut ladattuina.
Kesäaikaan ei vanha ateistikaan kykene välttymään konfirmaatiotilaisuuksilta. Kirkkoon yhä kuuluvia sukulaisia ja tuttavia kun tuntuu riittävän pilvin pimein. Se on sikäli harmillista, että minulle tulee noissa tilaisuuksissa aina kova nälkä, enkä viitsi ottaa kirkkoon eväitäkään mukaan. Tiedän nimittäin paljon viihtyisämpiäkin paikkoja mutustella kinkkuvoileipää. Sitä paitsi viereiset ihmiset yrittäisivät arvatenkin päästä osingoille, koska nälkähän heidänkin on noissa tilaisuuksissa.
No joka tapauksessa nälkä yltyy aina siinä vaiheessa, kun pastorit ryhtyvät jakamaan Jeesuksen verta ja lihaa. Minulle katsokaas tulee mieleen mummuni ihanat veripaltut, jotka veivät niin sanotusti kielen mennessään. Liha taas tuo mieleen herkullisen, grillatun kasslerin höystettynä tillillä maustetuilla uusilla perunoilla.
Pitkän liturgian aikana on pompattava tämän tästä seisomaan ja taas käytävä istumaan. Moisesta jumpasta nälkä sen kuin pahenee ja maha pitää kovaa kurinaa, vaikka pitäisi vielä olla hiljaa höpöjä kuunnellessa.
Ja entäs sitten kirkon tarjoamat eväät! Verenä tarjotaan senttilitra enemmän tai vähemmän laimeata viiniä ja lihana jostain tuulihatunkyrsästä repäisty pahainen siivu. Luulisi moisessa jumppatilaisuudessa sentään oltavan hieman vieraanvaraisempia ja tarjottavan runsaammin sattumia soppaan.
Jos kerran kyse on pyhästä ehtoollisesta, kyllä siihen pitäisi kuulua vähintään nakit ja muusi sekä palanpainikkeeksi puolikkaan tuopillinen olutta. Liturgia sinänsä saattaisi sillä konstia kestää hieman pidempään, mutta tuskin se ketään enää haittaisi, jos varattaisiin mahdollisuus santsaukseen.
Ehkä kuitenkin edullisin tapa olisi muuttaa veri ja liha hieksi ja hilseeksi. Silloin tuskin - ei ainakaan minulle - tulisi mielleyhtymiä ruoan kanssa. Hikenä ja hilseenä tarjoiltuna hikinen viini ja tuulihatunkyrsä vastaisivat lisäksi paremmin totuutta eli olisivat sitä ihtiään.
Eihän minun tietenkään pakko olisi kirkossa käydä, vaikka jotkut sukulaiset ja tuttavat ovatkin niin hölmöjä, etteivät ole tajunneet erota mokomasta instituutiosta. Joskus harvakseltaan on kuitenkin hauskaa käydä katsomassa, kuinka aikuiset ihmiset viitsivätkin mokomaa teatteria yhä nykypäivänä vakavissaan harrastaa. Minua mokoma meno huvittaa kovasti.
Toisaalta en ihmettele, miksi kirkkoon kuuluvat tyytyvät pyhän ehtoollisen tarjoamiin huonoihin eväisiin. Hehän ottavat mallia Raamatussa seikkailevasta satuhahmo Jeesuksesta, joka jakoi pari kalakukkoa tuhansille ihmisille. Vähäinen määrä riitti mukamas kauhealle määrälle kansaa, ja samaan näyttää Jeesuksen veri ja liha venyvän.
Täytyy myöntää, että kerran minäkin innostuin
huutamaan takapihallani: "Jeesuksen, kristuksen liha!" Naapuri ryhtyi
silloin utelemaan, onko ateisti viimein kokenut uudelleen syntymisen ja nauttii
nyt takapihallaan pyhää ehtoollista. Voimaperäinen ilmaisuni
johtui siitä, että grillattavanani ollut kasslerkimpale kärähti
hiilienpuoleiselta sivustalta ja siinä kääntämistä
hosuessani onnistuin pudottamaan köntin grillin viereen, jolloin liha maustui
hieman karkeammalla marinadilla. Turhaan en siis lausunut noita sanoja, kuten
en muulloinkaan.
Suomessa on lähes 700 000 henkilöä, jotka eivät kuulu mihinkään uskontokuntaan. Tampereella uskonnottomia on noin 40 000. Toisaalta vapaa-ajattelijajärjestöjen jäseniä on alle kaksi tuhatta, meillä Tampereella jäseniä on noin kaksisataa, joista aktiivisia vain noin kymmenen. Mistä johtuu että uskonnottomien järjestäytymisaste on näinkin pieni? On vieläkin paljon henkilöitä, jotka eivät tiedä, että tällainen liitto on olemassa, koska vapaa-ajattelijayhdistyksiä ei ole Suomessa kovinkaan monessa kaupungissa ja perinteisesti näkyvyys ulospäin on ollut huono. Toisaalta monia uskonnottomia ei järjestötoiminta kiinnosta eikä siihen haluta käyttää aikaa eikä vaivaa.
Henkilöt, jotka toimivat vapaa-ajattelijoissa, ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista ja eri maailmankatsomuksista sekä kokevat tällaisen järjestön tarpeelliseksi ja kiintoisaksi. Aktiivitoiminnassa mukana olevilla on myös sosiaalista rohkeutta, koska uskonto on vielä tänäänkin monille arka aihe ja kaikki eivät uskalla toimia tavoitteiden eteen julkisesti. Jäsenistömme ei siten kuvaa tavallista uskonnotonta, joka viettää omaa elämäänsä asioita sen enempää miettimättä. Toisaalta yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneet ovat yleensä mukana monissa järjestöissä, joten heistä vain osalla on aikaa toimia aktiivisesti vapaa-ajattelijoissa, vaikka kannattaisivatkin asiaa täysin.
Ihmiset ovat mukana hyvinkin eri syistä. Monille tämä on selkeää toimintaa tavoitteidemme ajamiseksi, jotkut kaipaavat muiden samalla tavalla ajattelevien seuraa ja mielenkiintoista keskustelua, joillekin tämä on osin aatteellista toimintaa jne. Joitakin henkilöitä on silloin tällöin yhteistyössä kanssamme muiden järjestöjen kautta, jotka ajavat osittain samoja tavoitteita kuin me (mm. Prometheus-leirin tuki, Humanistiliitto ja Skepsis).
Tämän jutun lukijoissa on varmasti henkilöitä, joita toiminta kiinnostaa jollain tasolla, mutta syystä tai toisesta he eivät ole tulleet mukaan. Vapaa-ajattelijatoiminta, kirkkojen ja uskovaisten vastavoimana, auttaa kaikkia uskonnottomia jollain tavoin. Yhteiskunta maallistuu ja lakimuutoksia tulee hiljakseen, toiminnalla on aina jonkinlainen vaikutus ja olemassaolostamme tiedetään yhä enemmän, varsinkin internetin kautta. Olkoon taustasi ja syysi tulla mukaan mikä tahansa, niin tule rohkeasti toimistolle tutustumaan toimintaan ja aktiivihenkilöihin.
Historiamme on mielenkiintoinen: tiesitkö esimerkiksi, että nykyinen Vapaa-ajattelijain liitto syntyi Tampereen yhdistyksen ympärille? Tai että kun edeltäjämme lakkautettiin, oli päätöksen allekirjoittajana sisäministeri Urho Kekkonen. Tämä kirjoitus aloittaa sarjan historiasta, ja ensimmäisenä käsitellään Tampereen kirkostaeronneiden yhdistystä.
Kansalaissodasta on yli vuosikymmen, aikaa talvisotaan vielä melkein saman verran. Kielletty kommunistinen puolue toimii maan alla, oma äärioikeistomme lapuanliike on nousussa. Ajan henki on melko mustavalkoinen: kirkkoa pidetään oikeistolaisena eikä aivan syyttä, sillä jotkut papit toimivat lapuanliikkessä, ja istuvan arkkipiispan mukaan juutalaiset "kokoavat nyt rahoja ja koettavat kaikin keinoin heikentää muita kansoja". Ateistista propagandaa harjoittavat katsotaan välittömästi kommunisteiksi.
Uskonnonvapauslaki on ollut voimassa vuodesta 1923 lähtien. Kirkosta eroaminen on tasaista: 1928-1931 eroaa Suomessa 4000-5000 ihmistä vuosittain. Tampereella eronneita on vuonna 1930 melko tarkkaan 2000 eli 4% asukkaista. Vuosina 1929 ja 1930 syntyy ainakin 12 kirkostaeronneiden yhdistystä eri puolelle maata. Suomen Sosiaalidemokraatti julistaa joukkoeroamiset kirkosta "kommunistien touhuiksi". Tällainen oli tilanne, jossa myös Tampereen kirkostaeronneiden yhdistys syntyi.
Yhdistys perustettiin 11. toukokuuta 1930. Perustavassa kokouksessa paikalla oli 69 ihmistä, joista 51 allekirjoitti perustamiskirjan. Puheenjohtajaksi tuli Arne Stenman ja sihteeriksi Aino Koponen. Pöytäkirjan mukaan kokouksen aloitti "paikallisjärjestön puheenjohtaja", valitettavasti ei kerrota, minkä paikallisjärjestön, eikä sitä, ketkä ovat valmistelleet perustavaa kokousta.
Vapaa-ajattelun juuret Suomessa ja maailmallakin ovat toisaalta työväenliikkeessä ja toisaalta radikaalissa sivistyneistössä. Tämä yhdistys näyttää kuuluneen pikemminkin ensinmainittuun ryhmään, sillä perustavassa kokouksessa "Ensimmäisen puheenvuoron sai kysymyksestä Oskari Rajala, selostaen lyhyesti sitä agitaattorista työtä, mitä kirkko on aina harjottanut omistavien luokkien hyväksi, kuinka työtätekevät joutuvat vuosittain uhraamaan jopa suuriakin summia tuolle laitokselle, jonka toiminta on tähdätty heitä itseään vastaan. Kysymyksestä käydyn laajan keskustelun perusteella olivat kaikki sillä kannalla, että työläisten on mahdollisimman runsaasti erottava kirkosta, perustettava oma yhdistys ja merkittävä itsensä siviilirekisteriin."
Valitettavasti käytännön toiminnasta ei tiedetä muuta kuin mitä pari pöytäkirjaa kertovat. Liittymismaksuksi päätettiin miehille 10 ja naisille 5 markkaa, jäsenmaksuksi kuukaudessa miehiltä 2 markkaa ja naisilta 1 markka. Jos karkeasti arvioiden nykyinen 18 euron jäsenmaksu vastaa 1-2 tunnin työtä, niin Kirkostaeronneiden yhdistyksen jäsen olisi joutunut antamaan 3-6 tunnin työpalkan vuosittain. Miesten ja naisten silloinen palkkataso näkyy selvästi erisuuruisista liittymis- ja jäsemaksuista.
Johtokunnan pöytäkirjoja löytyy vain kaksi kappaletta, molemmat toukokuulta 1930. Johtokunta ehti järjestäytyä ja tilata jäsenkortteja, rekisteröinti on ollut tarkoitus hoitaa ensi tilassa. Yhdistys ehti saada käyttöönsä työväentalosta huoneen joka perjantaiillaksi kello 19-20, mutta ilmeisesti ensimmäistäkään kertaa tuolla ei kokoonnuttu.
Oman historiikkimme, samoin kuin Helsingin vapaa-ajattelijoiden 60-vuotishistoriikin mukaan yhdistys lakkautettiin, kun se oli ehtinyt pitää vasta kaksi kokousta. Lakkautuspäätöstä ei löydy raastuvanoikeuden pöytäkirjoista, eikä sellaista mainitse professori Juha Sepon va-liikkeen alkuvaiheita koskeva kirjakaan.
Onko yhdistys sitten tukahdutettu ilman virallista lakkauttamista? Ainakaan toiminnan hiipuminen itsestään ei tunnu luontevalta selitykseltä: tuskin 50 ihmisen yhdistys voi alle kuukaudessa lopahtaa. Entä mitä tapahtui muille vuoden 1930 kirkostaeronneiden yhdistyksille?
Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. Oliko yhdistys kommunistien peitejärjestö? Oliko demarien tuomio "kommunistien puuhailuksi" itsensä toteuttava ennustus? Haluttiinko vapaa-ajattelua sinänsä vainota, vai vain tuhota kaikki mikä haiskahti vasemmistolaiselta?
Varmasti tiedetään ainoastaan, että toiminta loppui vaan ei
pitkäksi aikaa: 1936 perustettiin Tampereen Seudun Siviilirekisteriyhdistys.
Siitä lisää seuraavassa numerossa.
Evankelis-luterilaisen kirkon erityisasemaa valtionkirkkona perustellaan usein sen suurella jäsenmäärällä, kuuluuhan siihen noin 84% suomalaisista. Onko tämä eettisesti kestävä perustelu? Ei todellakaan - suuremman oikeutta ei voi pitää moraalisesti hyväksyttävänä perusteluna!
Suomessa on vaItionkirkkojärjestelmä. Tällä tarkoitetaan sitä, että valtio on antanut tiettyjä erityisoikeuksia kahdelle kristilliselle kirkolle. Varsinaisesti tämä koskee vain Suomen ev.lut. kirkkoa, koska toinen valtionkirkko (ortodoksikirkko) on enemmänkin kuriositeetti.
Valtionkirkko on harhaanjohtava ilmaisu, paremminkin voisi sanoa, että kirkkoon valtio valtiossa. Onhan kirkolla oma lainsäädäntönsä, johon valtio lainsäätäjänä ei voi puuttua ja se kerää veroja niin yksityisiltä kansalaisilta kuin yrityksiltä.
Selvimmin kirkon eritysaseman huomaa perustuslaista ja kirkkolaista. Perustuslain 76 § säätää kirkkolaista seuraavasti: "Kirkkolaissa säädetään evankelisluterilaisen kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta. Kirkkolain säätämisjärjestyksestä ja kirkkolakia koskevasta aloiteoikeudesta on voimassa, mitä niistä mainitussa laissa erikseen säädetään." Kirkkolaissa todetaan selvin sanoin, että valtionkirkko säätää itse omat lakinsa. Kirkkolain 2 luku 2 § "Kirkolla on yksinoikeus ehdottaa kirkkolakia kaikesta, mitä koskee ainoastaan kirkon omia asioita, sekä kirkkolain muuttamista tai kumoamista." Kirkkolaki on saanut jopa niin merkittävän statuksen, että se julkaistaan yhdessä muiden Suomen valtion lakien kanssa säädöskokoelmassa ja lakikirjassa. Kirkkolain tekee vieläkin poikkeuksellisemmaksi se, että eduskunta ei voi muuttaa tai poiketa kirkolliskokouksen esityksestä. Tämä kuvastaa hyvin kirkon asemaa valtiona valtiossa.
Kirkon eritysasema lainsäätäjänä on lainvastainen, koska perustuslain 3 §:n mukaan "lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta" Kirkko kuitenkin päättää, mitä eduskunnan on päätettävä ja eduskunnan on toteltava kirkon sanaa viimeiseen pilkkuun saakka. Tällainen järjestely tekee eduskunnasta vähintäänkin naurettavan ja luulisi eduskunnan arvovallan kannalta olevan hyvä, että se saisi täyden lainsäädäntövallan, niin kuin perustuslaki edellyttää. Kirkon kannalta kirkkolain säätämisjärjestys on erittäin edullinen, koska valtionkirkkojärjestelmää ei voi purkaa ilman kirkon suostumusta. Tässä asiassa Suomen valtio on kirkon panttivanki. Pitää muistaa, että muut Suomessa toimivat uskonnolliset yhteisöt joutuvat toimimaan uskonnonvapauslain määrittämissä puitteissa, eikä niillä ole oikeutta säätää omia kirkkolakejaan.
Jotta Suomen valtio voisi vapautua valtionkirkkojärjestelmästä, olisi perustuslaista poistettava kohta, jossa mainitaan ev.lut. kirkko ja kirkkolaki olisi kumottava. Kirkon pitäisi toimia samojen sääntöjen mukaan kuin mikä tahansa muu yhdistys.
Kirkko saa valtion taholta erityskohtelua myös jäsenmaksujensa eli
kirkollisveron keräämisessä. Vaikka kirkon jäsenyys on vapaaehtoista,
toisin kuin valtioon kuuluminen, on valtionkirkon jäsenmaksu vero sen täydessä
merkityksessä, määräytyyhän se kuten kunnallisvero.
Ehkä merkittävimmän tuen valtio antaa valtionkirkolle, kun se
kerää tämän jäsenmaksut muun verotuksen kanssa samassa
järjestelmässä. Valtionkirkko on varmasti tyytyväinen, kun
se on voinut piilottaa oman maksunsa kunnallis- ja valtionverotuksen ennakkoperintään.
Tästä menettelystä on valtionkirkolle valtavasti hyötyä,
koska se on voinut luopua omasta perintäjärjestelmästä ja
välttyä kerääjän kannalta ikävästä maksujen
karhuamisesta ja pakkoperinnästä. On helppo kuvitella, että kirkollisveron
perintä on tehostunut, kun valtio on ottanut sen kontolleen. Kirkollisveron
kerääminen on selvä lahja valtiolta valtionkirkolle - lahja,
joka olisi otettava pois valtionkirkolta mitä pikimmin.
Valtio tukee taloudellisesti valtionkirkkoa myös suoraan, sillä se saa 1.7% osuuden yhteisöveron tuotosta. Vuonna 2001 valtionkirkko sai avustusta valtiolta noin 110 miljoonaa euroa. Myös kirkkoon kuulumaton tavallinen veronmaksaja joutuu maksamaan valtionkirkolle veroa. Kun osa yhteisöverosta ohjataan pois valtion budjetista, joudutaan puuttuvat verovarat korvaamaan korottamalla muita veroja. Yhteisöveron valtionkirkolle joutuvat maksamaan myös ne yrittäjät, jotka eivät ole kirkon jäseniä tai kuuluvat johonkin toiseen uskonnolliseen yhteisöön. Varsin nolo tilanne muodostuu esimerkiksi silloin, kun muslimi omistaa yrityksen. Vaikka ko. yrityksen omistaja on kilpailevan uskontokunnan edustaja, joutuu hän tukemaan Suomen kristillistä valtionkirkkoa yrittämisellään.
Valtio on suonut valtionkirkolle oivan mahdollisuuden levittää omaa propagandaansa aivan nuorimmista lapsista alkaen. Valtio rahoittaa kouluissa ja päiväkodeissa järjestettävän uskonnonopetuksen. Uusi uskonnonvapauslaki velvoittaa kaikkia kirkkoon kuuluvia osallistumaan tähän "opetukseen". On epäilyttävää, miten oppilaiden uskonnonvapaus toteutuu nykyjärjestelmässä. Oppilas ei ole itse valinnut kuulumistaan valtionkirkkoon, vaan hänet on pakkoliitetty lapsena kirkkoon. Oppilas ei voi erota valtionkirkosta ilman vanhempiensa lupaa, vaan hänen on kiltisti kuunneltava mitä sanotaan, oli vakaumus mikä tahansa. Onneksi valtionkirkkoon kuulumattomat voivat välttää tämän "opetuksen".
Olisi ensiarvoisen tärkeää, että kaikki uskonnollinen opetus lakkautetaan veronmaksajien kustantamissa kouluissa ja päiväkodeissa. Pakollisesta uskonnonopetuksesta luovutaan ja opetus jätetään kodin, uskonnollisten yhteisöjen ym. tehtäväksi.
Ruotsissa pappien koulutus lopetettiin yliopistoissa jo vuonna 1981, mutta Suomessa valtion rahoittamat yliopistot toimivat edelleen pappien pappisseminaarina. Pappien koulutus on uskonnollisten yhteisöjen tehtävä lähes kaikkialle muualla maailmassa. Pappien koulutus ei sovi nykyisenlaiseen yliopistoon ja se olisi siirrettävä kirkon omiin oppilaitoksiin.
Valtionkirkko on tunkeutunut niin syvälle suomalaiseen kulttuuriin ja lainsäädäntöön, että sitä on joskus vaikea huomata. Hyvänä esimerkkinä tästä on vuonna 2000 säädetty liikeaikalaki. Liikeaikalaki 2 §: "Ammattimaista vähittäiskauppaa sekä parturi- ja kampaamoliikettä ei saa harjoittaa kirkollisena juhlapäivänä, vapunpäivänä, äitien-päivänä, isänpäivänä eikä itsenäisyyspäivänä eikä kello 18:n jälkeen uudenvuodenaattona ja vapun aattona eikä kello 13:n jälkeen jouluaattona ja juhannusaattona." Viittaukset kirkollisiin juhlapyhiin ja jouluaattoon kertovat karulla tavalla, miten Suomen valtio on suuntautunut. Jos lainsäätäjä olisi halunnut korostaa todellista uskonnonvapautta, olisi lain teksti valittu katsomusneutraalisti.
Liikeaikalaki on hyvä esimerkki siitä, miten syvälle valtionkirkkojärjestelmä on suomalaiseen lainsäädäntöön upotettu. Käsitteet, kuten kirkolliset juhlapyhät, eivät kuulu sellaisen maan lakitekstiin, jossa arvostetaan kansalaisten katsomusvapautta.
Vastaavanlaisia asioita löytyy lukematon määrä. Valtio kustantaa sotilaspapit ja vankilapapit, Yleisradion yksi tehtävä on "hartausohjelmien tarjonta", valtiopäivät avataan juhla-jumalanpalveluksella, Tasavallan presidentti antaa rukouspäiväjulistuksen, yliopistojen tohtoripromootiot sisältävät jumalanpalveluksen, valtionkirkolla on lähes täydellinen monopoli hautaustoimeen, jumalanpilkkalaki on edellen voimassa jne.
Valtionkirkkojärjestelmää yritetään perustella historiallisilla syillä, koska Suomessa satutaan kannattamaan tiettyä uskontoa. On hyvä muistaa, että suomalaiset on pakkokäännytetty kristinuskoon. Lainsäätäjien mielestä kirkolla tulee olla sen etuoikeudet, vaikka maailma ympärillä muuttuisi kuinka paljon tahansa. Nykyinen järjestelmä ei mitenkään takaa edes uskonnonvapauden minimiä. Valtionkirkkokaan ei tietenkään halua luopua saavutetusta eduista ja tekee kaikkensa estääkseen uskonnonvapauden toteutumisen.
Suomalaisten maallistuminen jatkuu vauhdilla kirkon erityiskohtelusta huolimatta. Kirkon jäsenmäärä laskee vuosi vuoden jälkeen. Jossain vaiheessa päättäjien on ymmärrettävä, että kirkon erityisasema on pahassa ristiriidassa todellisen katsomustilanteen kanssa. Vapaa-ajattelijoiden tärkeä tehtävä on pitää kirkon ja valtion erottaminen koko ajan ajankohtaisena ja lainsäätäjien mielessä. Pitää toivoa, että tulevaisuuden lainsäätäjät haluavat aidosti kunnioittaa suomalaisten katsomusvapautta!
Pohjois-Kymen vapaa-ajattelijat vierailivat 12.7. Päivän ohjelmassa oli mm. kaupunkikiertoajelu ja Vapriikissa vierailu. Paikalla oli kymmenen vierasta, he viihtyivät hyvin ja kehuivat matkaa onnistuneeksi. Iltaa vietettiin Sinivuokossa.
16.8. vierailimme Vapaan Ajatuksen Päivillä, jota tämä vuonna pidettiin Forssassa.
Prometheus-leirien lopulla järjestetään maailmankatsomuspaneeli, johon kutsutaan eri maailmankatsomuksia omaavia panelisteja. Kirkon järjestämillä rippileireillä ei ole vastaavaa käytäntöä. Paneelissa on mukana mm. vapaa-ajattelija ja valtionkirkon edustaja. Tämä kesänä Tampereen Vapaa-ajattelijoiden jäsenet osallistuivat yhteensä 9:ään maailmankatsomuspaneeliin. (tarkemmin http://www.protu.fi)
Jyväskylässä majaa pitävä Keski-Suomen Vapaa-ajattelijat on perustettu vuonna 1964. Nykyään jäsenlistoilla majailee n. 90 jäsentä, joista jäsenmaksunsa maksaa vuosittain vähäisempi määrä. Aktiivijäseninä toimii ydinryhmä, johon jatkuvasti etsitään uutta verta. Lupaavia henkilöitä onkin yhdistyksessä mukana, mutta lopullinen aivopesu ei ole vielä saanut heitä aktiivisempaan toimintaan mukaan.
Toimintaa K-S:n yhdistyksellä on varsin vähän johtuen juuri väen ja todellisen innovaattorin puutteesta - tilanne, joka vähentää aktiivisuutta entisestään. Edesmenneen liiton puheenjohtajan ja vapaa-ajattelijoiden tehomiehen ja Keski-Suomen yhdistyksen puheenjohtajanakin toimineen Kari Saaren täyttämää aukkoa ei oikeastaan vieläkään ole pystytty täyttämään. Aktiivisuuden siemeniä Keski-Suomesta on kuitenkin löytynyt koko yhdistyksen olemassaolon ajan. Kari Saaren lisäksi liiton entinen liittoneuvoston puheenjohtaja, Raimo Toivonen oli pitkään Keski-Suomen yhdistyksen hallituksen vakiojäsen. Yhdistyksen perustajajäsenistöstä Mikko Vasara on edelleen hallituksessa aktiivisesti mukana vapaa-ajattelun hyväksi tehdyistä ansioistaan Mikolle myönnettiin taannoin Vapaa-ajattelijain liiton arkkiateistin arvonimi.
Nykytoimijoista Paula Kauppila oli pitkään sekä puheenjohtaja että taloudenhoitaja - nykyään hän on vaihtanut puheenjohtajuutensa varapuheenjohtajuuteen ja on lisäksi liittoneuvoston varajäsen. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Marko Koivuniemi, joka on myös liittohallituksen jäsen. Jo edellämainittujen Paula Kauppilan, Marko Koivuniemen ja Mikko Vasaran lisäksi hallitukseen kuuluvat Antti Lahtonen ja Mauri Kiuru sekä varajäseninä Ilkka Niilekselä ja Matias Aunola.
Toimintaa Jyväskylään kaivataan enemmän ja idea-asteella on mm. yliopistoryhmittymän perustaminen vastineeksi kaiken maailman uskonnollisille ryhmittymille. Nuorille pyritään esittämään vapaa-ajattelua uskontokriittisenä, mutta kiihkottomana ja järkevänä vaihtoehtona. Yhdistyksemme edustajat käyvät mielellään mm. protuleireillä keskustelemassa.
K-S v-a puheenjohtajaOlen usein ihmetellyt, miksi uskonto ja politiikka liitetään vielä nykyäänkin yhteen, vaikka ne ovat täysin eri asioita. Jos olet omaksunut jonkun maailmankatsomuksen, niin se ei tarkoita, että sinun tulisi hyväksyä tiettyä poliittista suuntausta. Samoin jonkin puolueen kannataminen ei tee sinusta uskovaista tai uskonnotonta. Se miten maailmankaikkeus ja elämä on miljardeja vuosia sitten syntynyt ja miten yhteiskunnalliset asiat tulisi nykypäivän Suomessa järjestää, eivät todellakaan liity toisiinsa.
Suurin syy kahtiajakoon lienee historia ja pitkät perinteet yhteiskunnassa, työelämässä ja perheissä. Menneisyyden taakoista ei päästä helposti eroon ja muutokset ovat hitaita. Politiikan ja uskonnon liittäminen toisiinsa on saanut paljon pahaa aikaan eri yhteiskunnissa, onhan uskonto ollut erinomainen vallan väline jo vuosisatoja. Jos kuulut nykyään Suomen yhteiskunnan eliittiin, niin kuulut hyvin todennäköisesti myös kirkkoon, riippumatta siitä uskotko asiaan oikeasti. On ikävää, että tällaisesta julkisuuskuvan "parantamisesta"ja älyllisestä epärehellisyydestä ei päästä eroon.
Vaikka virallisesti Vapaa-ajattelijain liitto ry on poliittisesti sitoutumaton, sitä on aiemmin pidetty työväenliikkeen ja vasemmiston järjestönä, joka aikoinaan olikin osittain totta. Tämä maine on valitettavasti vaikuttanut liiton toimintaan, koska aikoinaan vain vasemmistolaiset ovat tulleet mukaan toimintaan ja poliittisesti toisin ajattelevat ovat jääneet ulkopuolelle, vaikka heitäkin olisi tarvittu kirkon ja uskonnon vastaisessa työssä.
Jos kahtiajako on ollut ennen, miksi sen pitäisi olla enää nykypäivänä?
Yhteiskunta on muuttunut paljon ja perinteitä ei tarvitse kunnioittaa vain
niiden itsensä takia, omaa ajatteluakin saa käyttää. Nykyään
Vapaa-ajattelijajärjestöissä on mukana hyvinkin erilaisia ihmisiä,
joilla ei ole mitään poliittisia tai aatteellisia ajatuksia vapaa-ajattelusta.
Se mitä järjestömme on ennen ollut, ei juurikaan vaikuta nykyiseen
toimintaan. Tämä on järjestö muiden joukossa, jolla on tietyt
selkeät tavoitteet ja niiden mukaan toimitaan mahdollisimman tehokkaasti.
Olkoonkin poliittinen kantasi mikä tahansa, sillä ei ole mitään
väliä, mutta se tulisi pitää täysin erillään
Vapaa-ajattelijoiden toiminnasta, johon puoluepolitiikka ei kuulu.
Tarve juhlistaa arkea ei ole sidoksissa uskontoon, vaan se on yleisinhimillistä alkuperää. Kaikissa kulttuureissa juhlitaan tai järjestetään erilaisia seremonioita suurin piirtein samojen elämän taitekohtien kunniaksi.Jo ennen kristinuskon invaasiota oli suomalaisilla monia seremonioita, jotka kuuluivat ihmisen elämän eri taitekohtiin, mm. avioliitto oli tuttu esikristillisille suomalaisille. Kristillisen yhtenäiskulttuurin aikana juhlilla tai seremonioilla ei voinut olla kuin kristillinen merkitys. Kristinusko hävitti erittäin tehokkaasti ne seremoniat, jotka se koki vaaralliseksi ja uudelleennimesi ja antoi kristillisen sisällön niille juhlille ja seremonioille, joista se toivoi hyötyvänsä. Uskonnonvapauden myötä on koittanut vapauden aika, eikä kaikkia juhlia ja seremonioita tarvitse pukea kristilliseen kaapuun.
Uskonnottomuus on Suomessa viime vuosikymmeninä lisääntynyt merkittävästi. Uskonnoton tarvitsee juhlia elämänsä taitekohdissa siinä kuin uskovakin. Tämä on luonut tarpeet kehittää uskonnottomille omat siirtymäseremoniat. Suomeen onkin muodostunut muutama uskonnotonta tapakulttuuria eteenpäin vievä palveluorganisaatio. Pro-Seremoniat ja Prometheus-leirin tuki ry ovat merkittävimmät toimijat tällä saralla.
Yksilön elämänkaaren kannalta tärkeimmät taitekohdat ovat nimenantaminen, aikuistuminen, naimisiinmeno ja hautaaminen. Uskonnottomuus on saavuttanut vahvimman aseman avioliittoon vihkimisessä. Nykyisin noin kolmannes tulevista aviopareista valitsee siviilivihkimisen. Heikoimmin uskonnottomuus on levinnyt hautaukseen, mikä johtuu suurimmalta osin kirkon lähes täydellisestä monopolista hautaustoimeen.
Suomessa uskonnottomuus alkoi levitä laajemmin vasta 1970-luvulla. Ihmiset ovat vieläkin kiinni perinteessä ja valitsevat seremoniansa puhtaan tottumuksen mukaan. Tutkimuksen (Gallup Ecclesiastica 1999) mukaan kahdeksan kymmenestä kirkon jäsenestä pitää kirkollisia seremonioita melko tai hyvin tärkeänä syynä kuulua kirkkoon. Vapaa-ajattelijoilla on vielä paljon tekemistä, jotta he saisivat uskonnottomat juhlat sille suosion tasolle, mitä tutkimukset antavat ymmärtää. Uskonnottomien juhlien ja seremonioiden suosion lisääntymisellä on suora vaikutus kirkosta eroamiseen. Tilanteesta antaa vielä huonomman kuvan se tieto, että ahkerimmat kirkkoon liittyjät ovat 15-vuotiaat (rippikoulu) ja 25 -30-vuotiaat (naimisiinmeno).
Vaikka uskonnottomuuden lisääntyminen on ollut todella vauhdikasta Suomessa, niin uskonnottomassa tapakulttuurissa olemme monessa asiassa pahasti jäljessä muista Euroopan maista. Osaselitys tälle on varmaakin ev.lut. kirkon poikkeuksellisen vahva asema Suomessa suhteessa esimerkiksi Keski-Euroopan kirkkoihin.
Lapselle on Suomen lain mukaan annettava nimi kahden kuukauden kuluttua syntymästä. Nimenanto tapahtuu täyttämällä maistraatin lähettämä rekisteröitymislomake. Vaikka molemmat lapsen vanhemmat kuuluisivat kirkkoon, ei lasta ole pakko kastaa kirkollisin menoin. Kirkko ei nykyään voi millään keinolla pakkokastaa lasta, jos vanhemmat eivät sitä hyväksy. Nykyisin noin 12% lapsista saa nimensä uskonnottomasti. Perinteeseen sitoutuneisuus näkyy voimakkaimmin nimenannon yhteydessä. Muutos uskonnottomuuteen on ollut varsin hidasta, vain 6% siirtymä kolmessakymmenessä vuodessa. Olisi hyvä, jos mahdollisimman moni vanhempi ymmärtäisi, että on lapsen edun mukaista antaa hänen itse valita katsomuksensa, kun on siihen riittävän vanha.
Uskonnoton nimenantoseremonia on nimiäiset. Nimiäisten suosio on lisääntynyt merkittävästi uskonnottomien joukossa. Nimiäisillä ei ole mitään määrämuotoista mallia, vaan sen voi toteuttaa oman mielen mukaan.
Aikuistumisriitillä ei ole mitään lainopillista perustelua, kuten nimenannolla tai naimisiinmenolla. Lähes kaikissa kulttuureissa on kuitenkin tapa juhlia lapsen aikuistumista. Nykyään lapsen oikeudellinen ja yhteiskunnallinen status ei ole kiinni aikuistumisriitistä, vaan oikeudet ja velvollisuudet lisääntyvät iän mukana automaattisesti.
Kirkon järjestämällä rippileirillä on erittäin vahva asema aikuistumisriitin järjestäjänä. Vain noin 10% ikäryhmästä välttää rippileirin. Uskonnotonta aikuistumiskoulutusta antaa Prometheus-leiri. Sille osallistuu noin 1% ikäluokasta. Vaikka Protun (Prometheus-leirin tuki ry) toiminta on viimevuosina kasvanut merkittävästi, on se pahasti jäljessä mm. Norjan Human-Etisk Forbundin toiminnasta. Kyseisen yhdistyksen järjestämille aikuistumiskursseille osallistui vuonna 2001 noin 16% 14-15-vuotiaista norjalaisnuorista.
Suomessa voi valita siviilivihkimisen tai kirkollisen vihkimisen. Suomi on varsin poikkeuksellinen maa verrattuna muuhun Eurooppaan, koska meillä uskonnollisilla yhteisöillä kuten ev.lut. kirkolla on oikeus vihkiä avioliittoon. Euroopassa on yleisesti tapana, että tuleva aviopari varsinaisesti vihitään maistraatissa ja he voivat niin halutessaan ottaa liitolleen kirkollisen siunauksen. Uskonnottomista seremonioista siviilivihkiminen on kasvattanut eniten suosiotaan. Viimeisen viidentoista vuoden aikana siviilivihkiminen on lisännyt suosiotaan kokonaista viisitoista prosenttia.
Hautajaiset ovat lähes poikkeuksetta vielä nykyäänkin kirkollisia. Tällä alueella on vaikea saada aikaan kunnollista kehitystä ennen kuin kirkon määräävä markkina-asema puretaan.
Uskonnottomuus tulee tulevaisuudessa lisääntymään kiihtyvää tahtia. Kehitys olisi varmasti vieläkin nopeampaa, jos suomalaiset ymmärtäisivät, että juhlia voi myös ilman kirkon valvovaa silmää. Uskonnottomat juhlat antavat paljon enemmän tilaa omalle mielikuvitukselle kuin kirkon määrämuotoiset toimitukset. Luulisi olevan modernille nykyihmiselle huomattavasti mielekkäämpää toteuttaa omaa yksilöllisyyttään myös juhliessa kuin vaipua vanhoihin kankeisiin kaavoihin.
Suuri ihmetykseni aihe on, miksi vieläkin on paljon henkilöitä, jotka eivät lainkaan usko kirkkojen opetuksiin ja silti he kuuluvat kirkkoihin. Selkeät perustelut, että kaikki elämään liittyvät asiat voidaan tehdä ilman uskontoa ja kirkollisverokin säästyy parempaan käyttöön, eivät riitä siihen, että he eroaisivat kirkosta. Tavallisimpia syitä tähän ovat tavallisen ihmisen välinpitämättömyys asiasta, mahdollisen muutoksen vaikeus ja pelko muiden reaktiosta.
Tavallinen suomalainen ei paljoakaan ajattele maailmankuvaansa, uskontoja eikä
niiden to-dellisuutta. Kuulutaan kirkkoon, koska siihen on joskus liitetty ja
elämän juhliin kutsutaan pappi, koska niin on ennenkin tehty ja
muutkin tutut tekevät. Kun yksi ajatustapa ja toimintamalli on joskus syntynyt,
niin sen muuttaminen on vaikeaa ja uuden aloittaminen vaatii jonkun syyn. Entisestä
luopujat ovat jonkinlaisia etsijöitä ja ajattelijoita. Ei tavallinen
kansalainen muuta elämäänsä tai ajatteluaan, koska se voisi
vaatia heiltä henkisesti ja sosiaalisesti liikaa.
Monet ovat myös epävarmoja suhteestaan uskontoihin. Maailma on muuttunut paljon parissa vuosikymmenessä ja nykyään uutta henkistä kotia etsivät voivat valita hyvin monista erilaisista uskomuksista. Nykymaailma on myös kovempi, sosiaalisesti kylmempi ja epävar-mempi kuin aiemmin, joten muutoksen et-sijöistä vain tietyntyyppiset ihmiset valitsevat uskonnottoman tien, koska se vaatii rohkeutta ottaa vastuuta omasta elämästään eikä tur-vautumista erilaisiin jumaliin tai taikauskoihin.
Monet eivät myöskään ymmärrä, että kirkosta eroaminen ei oikeasti vaikuta heidän jokapäiväiseen elämäänsä millään tavalla. Kirkkoon kuuluvista monet ovat todellisuudessa täysin uskonnottomia, mutta syystä tai toisesta ovat edelleen kirkon jäseniä. Todellisuudessa eroamisen jälkeen elämä jatkuisi aivan kuten ennenkin, mutta ilman turhia sidoksia seu-rakuntaan ja kirkollisveron maksamisestakin säästyisi.
Vaikka uskonnottomuus ja kirkkoon kuulu-mattomuus on mielestäni ajattelevan
ihmisen luonnollinen olotila, niin tässä maailmassa monille se pitää
valitettavasti opettaa erikseen uskontojen tulvassa ja siltikään monet
eivät syystä tai toisesta eroa kirkosta. Kun yhteiskunta maallistuu
edelleen, kirkon jäsenmäärä laskee ja sen vaikutusvalta
vähenee, niin toivottavasti yhä useampi uskaltaa ottaa sen ratkaisevan
askeleen ja eroaa kirkosta.