Aina toisinaan havahtuu kuinka vahvasti kristillisyys on syöpynyt suomalaiseen kulttuuriin. Aivan, on pakko tunnustaa, että kirkon jankutuksessa kristinuskon olemuksesta osana suomalaista kulttuuria on jokin vinha perä.
Kristillistä alkuperää olevien sanojen ja sanontojen käyttö on erittäin yleistä, mutta eipähän siinä suurta syntiä ole. Ongelmallisempaa on luonnollisesti meidän vapaa-ajattelijoiden kannalta ajatus siitä, että kristillisyys on yhtä kuin esimerkiksi yhteenkuuluvuus ja mukavat tapahtumat. Tällä pyrin tuomaan esiin ongelmaa esimerkiksi varhaisnuorten leirien osalta: kirkon järjestämiä toimintaleirejä ei koeta ongelmalliseksi. Toki kyseisen toiminnan osalta ei juurikaan kilpailua ole tarjolla, kunnilla kun ei enää ole resursseja järjestää omia leirejään. Kirkko näin tekee, kiitos kirkollisveron ja yhteisöveron tuoman varallisuuden. Nämä leirit ovat lapsille käytännössä ilmaisia, leirimaksu on lähinnä nimellinen korvaus. Sinänsä loogista kirkon toimintaa; täyttä hintaa ei ole tarpeen lapsilta ottaa, onhan kyseessä uskonnon promootiotilaisuus. Ja mikä onkaan otollisempi kohde kuin kymmenen vuoden iässä oleva elämänalku?
Toki vapaa-ajattelijoiden kannalta muutos parempaan on tapahtunut. Hitaasti mutta varmasti esimerkiksi uskonnottomat perhejuhlat saavat osuutta kulttuurin kirjossa. On selvää, etteivät vuosisatojen perinteet hetkessä murru, mutta hitaasti ja varmasti näin tulee tapahtumaan. Kuntien asenne kuitenkin huolestuttaa, näillä kun ei tunnu ainakaan näinä heikkoina talouden vuosina olevan kiinnostusta ryhtyä järjestämään kunnille kuuluvia tehtäviä, esimerkiksi hautaustointa tai varhaisnuorten leirejä. Näiden ongelmien esille tuomisessa tulisi meidän vapaa-ajattelijoiden ottaa itseämme niskasta kiinni ja painostaa kunnan luottamustoimissa toimivia. Meitähän he ovat palvelemassa.
Seuraava juttu: Pakina: Mitä ihmettä