Tampereen vapaa-ajattelijat ry
Koska toiminta Tampereen Vapaa-ajattelijoissa on viime aikoina vilkastunut, niin päätimme, että Pakanasanomien päätoimittaminen kannattaa antaa jonkun muun kun puheenjohtajan vastuulle. Tällä toimenpiteellä varmistamme se, että Pakanasanomat saa sille kuuluvan huomion. Erillinen päätoimittajuus mahdollistaa myös Pakanasanomien voimallisemman ja pitkäjänteisemmän kehittämisen. Pakanasanomien kehittämiseen onkin tarkoitus satsata ensi vuonna merkittäviä taloudellisia ja henkisiä voimavaroja.
Nyt kädessäsi oleva lehti on kokenut pienen kasvojen kohotuksen verrattuna edellisiin lehtiin. Mutta tämä on vasta alkusoittoa. Ensi vuonna tulemme parantamaan taittoa ja juttujen tasoa, niin että jokainen tamperelainen vapaa-ajattelija voi ylpeänä kertoa, että tämä on minun yhdistykseni lehti.
Juttujen kirjoa on laajennettu tähän numeroon. Uusina juttutyyppeinä ovat tulleet mukaan pakina ja runo. Pakina ja runo on luonnollisesti pyritty tekemään vapaa-ajattelijoiden hengen mukaisesti. Pakinalla ja runolla on tarkoitus keventää muuten tieteellisen asiallista lehden ilmettä, jotta lehti olisi mahdollisemman monen lukijan mieleen.
Nyt tehdyt ja tulevat muutokset lehdessä tulevat varmasti herättämään keskustelua ja toivoisinkin, että te lukijat voisitte antaa palautetta tästä ja tulevista Pakanasanomista.
Iloista Joulua
Petri Karisma
Päätoimittaja
Viime aikoina, osittain ehkä Myyrmannin surullisenkuuluisan pommi-iskun seurauksena, on ev.lut. kirkko päässyt kovastikin paistattelemaan julkisuudessa. Vakaumuksellinen keskustelu näyttäisi median mielestä olevan tällä hetkellä trendikästä, onhan keskustelua viime aikoina yllättävänkin paljon ollut. Myös vapaa-ajattelijat ovat siihen päässeet kiitettävästi osallisiksi, sekä televisio- että radiohaastattelujen myötä.
Valitettavasti median sävy ei kaikin puolin ole ollut neutraali. Uusimmat, luonnollisesti kirkon itsensä tekemät tutkimukset noteerataan liiankin positiivisesti, luoden mielikuvaa suomalaisista kansana, joka yhteistuumin polvistuu iltaisin kätensä ristien riittien ääreen. "Seurakunta koetaan tärkeämmäksi kuin kunta", "valtaosa uskoo Jumalan kuulevan kaikki rukoukset", "seurakuntavaalit kiinnostavat entistä enemmän". Kaikki otsikoita, joita media kylvää tuijottaen sokeasti kirkon omiin tutkimuksiin. Tämä jos mikä saa meidät uskonnottomat pakanat takajaloille ja antaa sysäyksen tehostaa omaa tiedonvälitystä!
Totuus on kuitenkin toisenlainen; huikeasta mainoskampanjasta huolimatta seurakuntavaalien äänestysprosentti oli kirkolle taatusti pettymys, 14 prosenttia, nousua ollen vaatimattomat 0,3 prosenttiyksikköä. Kirkko ja uskonto kiinnostavat entistä vähemmän, tieteellinen maailmankatsomus korvaa hitaasti mutta varmasti käsityksen Jumalasta ja tämän Jumalan kaikkivaltiudesta. Valtaosa suomalaista arvostaa kirkkoa, mutta eivät ole niinkään varmoja kirkon opin oikeellisuudesta. Tapakristittyjen sekä dekääntyneiden joukko kasvaa ja uskontokuntiin kuulumattomien määrä sekä prosentuaalisesti että määrällisesti alkaa olla huomattava. Niin huomattava, että oikeita keinoja käyttäen joutuvat päättäjät hiljalleen huomioimaan uskonnottomat omana, täysin kirkkoon kuuluvien kanssa tasa-arvoisena ryhmänään.
On kuitenkin mielenkiintoista huomata, että osa median tekemistä ohjelmista tai artikkeleista on selkeästi kirkkoa ja sen toimintaa kritisoivaa. Uskonnottomat ihmiset ovat luonnollisesti jakautuneet kaikille elämän saroille, ja aika lienee kypsä toimittajienkin kirjoittaa "ei-kristillisiä" juttuja.
Tampereen Vapaa-ajattelijoiden kirkostaeroamiskampanja alkaa olemaan tämän vuoden osalta takanapäin. Vaikka kampanja ei täysin onnistunutkaan, on syytä olla tyytyväinen jo toistaiseksi saavutettuihin tuloksiin. Kampanja ylitti uutiskynnyksen ja herätti keskustelua paremmin kuin viime vuosina. Nyt on aika alkaa suunnittelemaan uusia keinoja saada asiaamme esille ja lehtien sivuille.
Toivotan lämpimästi pakanallista joulun odotusta sekä rauhallisia hetkiä kinkun ja sinapin ääressä.
Jani Hinkka
puheenjohtaja
Tampereen Vapaa-ajattelijat ry
Jyväskylän Nihilistiliitto on tyytyväinen toistaiseksi suurimpaan Jumalalle ja evankelis-luterilaiselle kirkolle toimittamaansa palveluun. Kirkko palkkasi liiton järjestämään vuoden 2002 seurakuntavaalien ennakkoäänestyksen, missä onnistuttiinkin yli odotusten.
Toimeksiannon taustalla oli huoli äänestysprosentin laskusta. Kyse ei ollut kuitenkaan vain suuresta nukkuvien puolueesta, vaan myös siitä, että aktiivisimmat äänestäjät muodostavat lähiaikoina pois nukkuvien puolueen täyttäen aivan muita uurnia kuin vaaliuurnia.
- Tämä on huolestuttavaa Jumalan kukkaron kannalta, sillä jäsenistön aktiivisuus korreloi jäsenistön määrään ylipäätään, kommentoi piispa Lalli N. Kuritus.
Kirkon imagokampanjan tavoitteena on modernin jumalakuvan kirkastaminen. - Nihilistiliiton lanseeraama kampanjalause "Olet tärkeä" kiteyttää asian hienosti. Ennen ihmiset tarvitsivat Jumalaa, nykyään asia on toisin.
Yhdistävänä tekijänä on kuitenkin siunaus. - Niin kuin Jumala siunasi ennen ihmisiä, saa Jumala nykyään siunauksen ihmisiltä kirkolle "siunaantuvien" verojen muodossa, Kuritus iloitsee. Suureksi menestykseksi osoittautunut äänestys hälvensikin tummia pilviä kirkon ja Jumalan välistä.
Jatkossa kirkko keskittyy Nihilistiliiton avulla Jumalan tuotteistamiseen. - Kirkon jäsen on pohjimmiltaan kuluttaja ja on mentävä lähelle tavallista kuluttajaa, Nihilistiliiton kirkkovastaava Luther Blisset linjaa. Seuraavat vaalit pidetään ostoskeskuksissa ja vaalilippuja jaetaan postimyyntikatalogeissa.
Luvassa on myös trenditietoisille suunnattuja eroottisia tuotteita. - Tavoitteena ovat erityisesti nuoret, sillä heillä elämä eli verojen maksu on vasta edessä, Blisset selittää. Heti vuoden alussa elokuvateattereihin tulee kaksi uutuusleffaa: gangstatytöille suunnattu "Jesus, whatta fuck!" sekä S/M-henkinen, Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta kertova "Housutkin pois".
Huolta on herättänyt myös hylättyjen äänien suuri määrä, mihin haetaan apua tietoisen kirkolliskuluttajan oppaalla. Vihkosessa kerrotaan esimerkiksi, että monivuotista ääniharavaa eli kirkkovenettä ei löydy oikeasti äänestyslistoilta, eikä Mooseskaan ole ollut ehdokkaana aikoihin, ei ainakaan hengellisen vallan puolella.
- Osa äänestäjistä on myös luullut, että kyse on Jeesuksen toisen tulemisen päivänmäärän veikkaamisesta. Muodollisia hankaluuksia ovat aiheuttaneet lisäksi mummelit, jotka yrittävät solmia päiväkahveja pappien kanssa tipauttamalla uurnaan puhelinnumeronsa, Kuritus myhäilee.
Jumalan kasvojen kohotus ei ole ensimmäinen Nihilistiliiton kirkolle toimittama palvelu. Liitto näytteli merkittävää roolia naispappeuden läpimenossa taannoisessa mieliäkin kuohuttaneessa kamppailussa. Blisset kertoo toimeksiannon tulleen korkea-arvoiselta, mutta anonyymilta taholta.
Asia ratkaistiin levittämällä kirkolliskokouksiin Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan esitettä seksuaalisesta häirinnästä työpaikoilla. Papisto innostui.
Nihilistiliitto pitää todennäköisenä yhteistyön jatkumista kirkon kanssa myös tulevaisuudessa. - Jumala haluaa rahaa, papisto haluaa, että Jumala haluaa rahaa ja me emme muuta haluakaan kuin rahaa. Sitä paitsi alallamme maksava asiakas on aina oikeassa ja kirkolla on millä mällätä, Blisset korostaa.
Luther Blisset
Tiedottaja
Jyväskylän Nihilistiliitto
L.Blisset@emailaccount.com
Ovat harvassa nykyään ne kesäfestivaalit, joissa ei joudu törmäämään "Jeesus on herra" -paidoin ja -lipuin varustautuneisiin henkilöihin. Ei sillä etteikö ihminen saisi pistää päällensä vaikka "Osama bin Laden on herra" -paitaa, mutta kun nämä sankarit asuttavat ainoan festari-alueelle johtavan kadun molemmilta puolilta! Toisella puolella soitellaan akustista kitaraa ja lauletaan virsiä. Kaikki lauleskelijat näyttävät olevan kovan lääkityksen alaisena. Toisella puolella jaetaan idiootteja lappusia joihin ei voi edes nenäänsä niistää. Kun tämän tiesulun läpi on päässyt tulee mieleen ehkä ajatus: "Mitä pahaa olen tehnyt, etten saa edes kävellä teltalta festari-alueelle ilman että kuulen megafonista: -Kuule kuinka Pekka koki pelastuksen! Olenko ainoa jolle tällainen aiheuttaa silmittömiä agressioita? Noh, pääsinpähän ohi tappamatta ketään." Festivaali-alueelle päästyään sitä luulee olevansa turvassa, miten niillä voisi olla varaa maksaa 10 keski-ikäistä Jeesusta tänne häiriköimään. Eikö mitä! Siellä heiluu "Jeesus on herra" -lippu.
Tässä vaiheessa näin punaista. Rammstein nimisen bändin keikalla lippu sattui olemaan takanani. Kohtalokkaasti joku tuntematon tuli kysymään juuri minulta, että otetaanko lippu alas. KYLLÄ! Lippu lähti ja meni päreiksi. Tässä vaiheessa eivät kristityt osanneet kääntää toista poskea vaan kävivät minuun kiinni. Pääsin kuitenkin nitron vahvistamasta otteesta irti ja sanoin ukoille että nyt olisi korkea aika poistua niin vältytään henkilövahingoilta. Lähtiväthän nuo.
Seuraavana aamuna johtui mieleeni, että miten olinkaan päässyt tuollaiseen pyhän raivon tilaan. Onko minussa vikaa, vai olisiko minulla tosiaan oikeus nauttia kesäfestareistani ilman että näkökenttäni pimentää JUMALATON Jeesus -lippu? Mitä voin tehdä suojatakseni itseäni tältä ärsykkeeltä? Kun muistan millainen patoutuma purkautui sen lipun rikkoutuessa, en oikeastaan voi olla edes pahoillani.
Pakanasanomienkin palstoilla on käyty keskustelua ns. tieteellisen ihmiskuvan kysymyksistä. Keskustelu on koskenut ihmisen ajattelun, tietoisuuden, tahdon ja psyykkisten toimintojen suhdetta lähimpien eläinsukulaistemme psyyken ominaisuuksiin. Edellä mainittuja kysymyksiä voidaan tutkia tieteellisesti ja yksi tällaisista tieteenaloista on v. 1904 lääketieteen nobelistin I.P.Pavlovin aikanaan perustama neurofysiologia, jonka piirissä kehitys on viime aikoina ollut erityisen nopeaa.
Uusimpien tutkimusten mukaan suurimman eron ihmisen ja simpanssin keskushermostojen välille aiheuttaa se, että solupintojen sokerit poikkeavat melko jyrkästi lajien välillä. Simpanssin sialiini (siaalihappo, sialic acid) on korvautunut ihmisellä suurella joukolla monimuotoisempia sokeriyhdisteitä. Juuri tämän arvelee Kalifornian San Diegon yliopiston Sokeribiologian tutkimuskeskuksen johtaja professori Ajit Varki olevan ihmisen aivokuoren simpanssiin nähden suunnattomasti tehokkaamman ehdollistumiskapasiteetin taustalla (New Scientist 26.10.2002 Sugar Rush: Did sugars make us smart?).
Kokeet osoittavat, että sellaisilla eläimillä kuten hiirillä ja apinoilla sialiinitaso on aivoissa paljon matalampi kuin muissa kudoksissa, mutta vain ihmisellä kyseinen aine puuttuu kokonaan, ja se puuttui myös neanderdalin ihmiseltä. Varki ja muut valmistelevat kokeita, joissa hiiren aivoista poistetaan sialiini, ja katsotaan mitä ilmenee.
Sokerit toimivat erilaisina "kynsinä", "kytkiminä" ja "tunnistusnappeina" kaikkien solujen pinnalla, mutta aivokuorella niillä näyttäisi olevan aivan erityinen rooli juuri ehdollistumisjärjestelmässä. Niillä on nimittäin geenien koodaamiin valkuaisaineisiin nähden suunnattomasti suurempi monimuotoisuus ja sitä tietä potentiaalinen informaatiokapasiteetti. Professori Ajit Varki kirjoittaa mainitussa lehdessä: "Jos kysytte, mikä on tietyn solutyypin glykomi (termi on analoginen genomille, eli solun kaikkien geenien, ja proteomille, sen kaikkien proteiinityyppien joukolle), niin se on monituhatkertaisesti sen genomia monimutkaisempi".
Edelleen kirjoituksessa todetaan, että tuo "monituhatkertaisesti" antaa kovasti aliarvioidun kuvan todellisesta tilanteesta. Sokerit koostuvat noin kymmenestä "alkeispalasta", kun geenit koostuvat kahdesta (adeniini-tymiini ja sytosiini-guamiini, jotka lisäksi voivat olla kahdella tavalla ketjussa). Kaksi noista kymmenestä on jokaiselle tutut glukoosi (rypälesokeri) ja fruktoosi (hedelmäsokeri, ja niiden yhdistelmä on sitten tavallinen ruokosokeri). Nuo palat voivat kuitenkin liittyä toisiinsa monin eri tavoin, esimerkiksi erilaisissa kulmissa. Kuvaavaa on, että kun kuuden askelman DNA-pätkällä on 4^6 = 4096 mahdollista muotoa, niin kuuden alkeissokerirenkaan glykosaminoglykaanilla mahdollisia muotoja on 12 miljardia!
Solussa monimutkaisia sokereita syntetisoi Golgin laite entsyymien avulla, jotka ovat geenien määräämiä. Geenit eivät siis suoraan koodaa sokereita, ja välillisestikin ne voivat periaatteessakaan määrätä eksaktisti vain joitakin tärkeimpiä yksinkertaisia sokereita. Lopullisen muotonsa monimutkaiset molekyylit saavat ympäristö- ja solunulkoisistakin syistä erityisesti solujen pinnalla.
San Diegon tutkimukset antavat mahdollisuuden olettaa, että monimutkaisilla sokerimolekyyleillä eli hiilihydraateilla, joita tähän asti on pidetty enemmänkin solun energiavarastona, on merkitystä ihmisen psyykkisten prosessien muodostajana. Jos tulevaisuuden tutkimukset vahvistavat tämän, se tulee olemaan tärkeä askel sekä tajunnallisten ilmiöiden demystifioimisen että niiden sellaisen vääränlaisen liian suoraviivaisen biologisoimisen torjumiseksi, jonka mukaan kaikki informaatio aivoissamme olisi vahvasti geenien määräämää.
Keskushermostomme tai geenistömme "informaatiokapasiteetti" ei siinä tapauksessa aseta mitään esteitä psyykkisten prosessien materialistisen perustan suunnalta niiden tieteelliseksi selittämiseksi. Lupaavalta vaikuttaa silloin Darwinin, Pavlovin, ns. kielellisen ajatteluteorian (mm.Vygotsky), ja viimeisimpänä lenkkinä University of California San Diegon tutkijoiden mm. Ajit Varkin ja Marty Serenon tutkimuslinja.
Parisuhdelaki on ollut voimassa muutaman kuukauden ja keskustelu sen ympärillä ei näytä laantuvan. Parisuhdelakia vastustetaan mitä erilaisimmilla uskonnollisilla virityksillä, mutta uskovaisilta on unohtunut pääasia. Parisuhdelaki on ennen kaikkea oikeudenmukaisuus-, tasa-arvo- ja suvaitsevaisuuskysymys.
Hyväksymällä homoseksuaaleille samat oikeudet kuin heteroseksuaaleille, ei hyväksy sen kummempaa asiaa, kuin rakastamisen mahdollisuuden toisenlaista seksiä harrastaville ihmisille.
Tasa-arvoinen kohtelu on jokaisen suomalaisen perustuslaillinen oikeus. Humaani ihminen voi hyväksyä homoseksuaalit ja heidän tapansa rakastaa tuntematta, että oma asema on uhattuna. On vaikea kuvitella, miten toisen ihmisten onni olisi toiselta pois. On surullista, että ennakkoluulot ja asenteellisuus ovat estäneet oikeudenmukaisuuden toteutumisen liian kauan. Parisuhteessa on kyse rakkaudesta, eikä kahden miehen tai kahden naisen välinen rakkaus ole yhtään sen huonompaa tai epänormaalimpaa kuin rakkaus miehen ja naisen välillä.
Homoseksuaalisuus on aina ollut vaikea asia kristilliselle kirkolle, siksi se yleensä kirkon piirissä nähdäänkin teologisena kysymyksenä. Homoseksuaalien oikeuksien kieltäminen vetoamalla teologiaan halventaa suomalaista demokratiaa, koska Suomessa on paljon ihmisiä, joille Raamattu ei ole mikään auktoriteetti.
Kirkon kanta homoseksuaalisuuteen on karkean kielteinen, vaikka ulospäin kirkko pyrkii näyttäytymään tässä asiassa hyvinkin sovinnollisena. Kirkon jargoniaan kuuluu väite, että homoseksuaali on ihmisenä yhtä arvokas kun heterokin, mutta homoseksuaali ei saa harrastaa taipumustaan. Voi tätä käsien pesua. Kirkon mielipide homoseksuaalisuudesta on yksi sairaimmista mielipiteistä, mitä olen ikinä kuullut. Kirkolliskokouksessa on käsittelyssä aloite, jonka hyväksyminen johtaisi siihen, että kirkon työntekijä, joka virallistaa parisuhteensa voidaan erottaa tehtävästään tämän takia. Tämän aloitteen takana on varmaankin joku erityisen paljon lähimmäisiä rakastava ihminen.
Kirkko pitää homoseksuaalisuutta saastaisena ja luonnonvastaisena. Kirkon mielestä "homosuhteet ovat Raamatun perusteella luonnonvastaisia, kuuluvat pakanuuteen ja turmelevat ruumiin pyhyyden". Tämä kommentti ei varmaan auta yhtään homoseksuaalien asemaa suomessa, tuskin se edes on kirkon tarkoituskaan. On ikävää, että kirkko asettaa erilaiset rakkauden muodot näin eri arvoiseen asemaan.
Kirkon asenteissa homoseksuaalisuutta kohtaan on muitakin mielettömyyttä hipovia piirteitä. Kirkon mielestä "kirkon työntekijät eivät saa opettaa eivätkä toimia vastoin sitä, mitä kirkko homoseksuaalisuudesta opettaa". Tämä johtaa siihen, että homoseksuaalin on opetettava homoseksuaalisuudesta kielteisesti ja homofobisesti. Tämä voi olla kova paikka homoseksuaalille, mutta tuskin kirkko on kiinnostunut homojen mielipahasta ja mielenterveydestä. Ilmeisesti kirkon ihmisiltä puuttuu täydellisesti kyky empatiaan.
Kirkon mielipide homoseksuaaleista on henkistä väkivaltaa, joka kohdistuu ihmisiin, joilla ei muutenkaan yhteiskunnassamme ole helppoa. Kirkon tulisi pyrkiä hälventämään eikä lisäämään ennakkoluuloja homoseksuaaleja kohtaan, jos se haluaa todella olla se lähimmäisenrakkauden lähettiläs, jona kirkko itseään markkinoi. Mutta toimillaan kirkko vain lietsoo itse aiheuttamaansa homofobiaa. Kirkko toimii homoseksuaaliasiassa erittäin kaksinaamaisesti, koska se tukee "hard core"-uskovaisten homovastaista järjestöä eli Aslania. Aslan on saanut kyseenalaista mainetta homoseksuaalien eheytysterapioilla. Jos kirkko olisi oikeasti kiinnostunut homoseksuaalien oikeuksista, niin tuskin se tukisi Aslanin tapaista organisaatiota.
Parisuhdelaki hyväksyttiin kirkon ja joidenkin fundamentalistipiirien äänekkäästä vastuksesta huolimatta. Tällä toimenpiteellä Suomi lunasti takaisin paikkansa edistyksellisten länsimaiden eturintamassa. Parisuhdelakin hyväksyminen oli yksi askel pitkässä prosessissa, jossa ihminen vapautuu menneisyyden auktoriteetista ja pystyy kohtaamaan maailman tasa-arvoisena ja vapaana ihmisenä.
Tampereen vapaa-ajattelijoissa on tapahtunut erittäin paljon sitten edellisen Pakanasanomien ilmestymisen. Merkittävimmät tapahtumat ovat olleet paneelikeskustelu päiväkotien uskontokasvatuksesta, uusien jäsenten ilta ja perinteisen kirkostaeroamiskampanjan toteuttaminen.
Tampereen vapaa-ajattelijat ovat järjestäneet aikaisemminkin paneelikeskusteluja ja nyt paneelin aiheena oli päiväkotien uskontokasvatus. Paneeli järjestettiin Metsossa 7.9.2002 ja paikalle oli saapunut yli 20 henkeä. Panelisteja oli viisi ja he edustivat päiväkoteja, bahá'í-yhteisöä, evl-kirkkoa, vapaa-ajattelijoita ja muslimeja. Keskustelu sujui hyvässä hengessä, vaikka aihe oli erittäin tulenarka.
Aloitimme uuden käytännön ja kutsuimme Tampereen vapaa-ajattelijoiden toimistolle uudet jäsenet, joka ovat liittyneet yhdistykseemme viimeisen vuoden aikana. Postitimme kaikille uusille jäsenille henkilökohtainen kutsun saapua paikalle. Käytäntö näytti toimivan hyvin ja uusin jäsenien iltoja tullaan järjestämään tulevaisuudessakin. Paikalle saapui kiitettävä määrä uusia jäseniä, joille esittelimme yhdistyksemme toimintaa. Itsekin opimme paljon uusilta jäseniltä. Erittäin mielenkiintoista oli kuulla, miksi he olivat hakeutuneet vapaa-ajattelijoihin ja mistä he olivat saaneet tietoa yhdistyksestämme. Näiden tietojen pohjalta voimme paremmin kohdentaa uusjäsenhankintaa.
Tämä syksynä toteutettiin jo perinteeksi muodostunut kirkostaeroamiskampanja. Aikaisempina vuosina lennäkkien jakamisen ovat suorittaneet Tampereen vapaa-ajattelijoiden jäsenet. Tämä on aiheuttanut sen, että jaettava määrä on pakostakin jäänyt suhteellisen pieneksi. Tämä vuonna ostimme palvelun ykkösjakelulta, mikä mahdollisti huomattavasti suuremman määrän jakamisen. Kun Ykkösjakelun jakamiin lennäkkeihin lisätään jäsenten jakamat lennäkit, pääsemme niinkin hulppeaan lukuun kuin 15000. Tällä määrällä tavoitamme suoraan arviolta noin 35000 tamperelaista.
Tärkeintä kampanjan kannalta oli, että ylitimme uutiskynnyksen Tampereen alueella. Kampanjan tiimoilta Tampereen vapaa-ajattelijoita haastateltiin sekä Radio 957:ssä että TampereTV:ssä. Kummallakin kerralla haastateltava oli vt. puheenjohtaja Laura Mäntysalo. Koska kampanja onnistui näin hyvin, aiomme ensi vuonna tehdä jotakin todella näkyvää ja suurta kirkostaeroamiskampanjan aikana.
Maallistuminen valtaa Suomessa alaa päivä päivältä enemmän ja enemmän, mutta tutkimukset ovat näyttävinään aivan muuta. Puhtaasti jäsentilastoja katsoen Suomi on erittäin uskonnollinen maa, kuuluuhan suomalaisista vähän alle 85% evankelisluterilaiseen kirkkoon. Mutta miltä Suomen uskonnollisuus näyttää, kun tutkitaan suomalaisten uskonnollisuutta vähemmän kirkollisilla menetelmillä?
Aluksi on todettava, että suomalaisten todellista uskonnollisuutta / uskonnottomuutta on vaikea selvittää, koska Suomessa ei juurikaan tehdä puolueetonta tutkimusta tästä asiasta. Lähes kaikki tästä aiheesta tehty tutkimus on kirkon tutkimuskeskuksen tekemää tai teettämää. On aivan selvä, että kirkon omat tutkimukset eivät voi olla kovinkaan objektiivisia.
Ihmisten uskonnollisuutta voidaan määrittää monella tavalla. Paras mittari puhuttaessa ihmisten uskonnollisuudesta on sitoutuneisuus. Kirkollisella sitoutuneisuudella tarkoitetaan sitä, miten usein ihminen käy kirkollisissa toimituksissa ja miten kiinteä on hänen suhteensa kirkkoon. Sitoutumista uskontoon voidaan ajatella tutkittavan myös sen perusteella, kuinka hyvin ihminen on omaksunut uskontoon liittyvät rituaalit ja dogmit. Hyvinä esimerkkeinä rituaalista ja dogmeista voivat olla rukoileminen ja usko helvettiin. On aivan selvää, että jos ihminen ei tunne oman uskontonsa pyhien kirjojen sisältöä, niin ei hän voi olla kovin syvällisesti uskovainen. Kun tutkimme ihmisten kirkollista ja uskonnollista sitoutumista, saamme varsin kattavan kuvan suomalaisten todellisesta ja käytännöllisestä uskonnollisuudesta. Voidaan varsin yksioikoisesti väittää, että ne asiat kiinnostavat ihmisiä ja ovat lähellä heidän sydämiään, mihin he ovat valmiita käyttämään niihin aikaansa.
Uskonnollisuutta tutkittaessa ihmisiltä usein kysytään, uskovatko he jumalaan. Suomen kaltaisessa maassa, jossa yhdellä uskonnolla on erittäin merkittävä tiedotusmonopoli, on kysymykseen myönteisesti vastaaminen enemmänkin perinne, kuin osoitus ihmisen uskonnollisuudesta. Suomessa ei vain olla totuttu vastaamaan jumalan olemassaoloon koskevaan kysymykseen kielteisesti. Todellinen uskonnollisuus ratkaistaan käytännössä, eikä kysymällä ihmisiltä kulttuurisidonnaisia kysymyksiä.
Jumalauskon käyttäminen arviointiperusteena tutkittaessa ihmisten uskonnollisuutta kohtaa myös toisen perustavaa laatua olevan ongelman. Mitä ihminen tarkoittaa käsitteellä jumala? Tutkimusten mukaan 28% (Valittujen palojen 1998 tekemän tutkimus) kirkkoon kuuluvista sanoo uskovansa jumalaan niin kuin kirkko opettaa. Tutkimuksen tulos on sinänsä erikoinen, kun ottaa huomioon suomalaisten erittäin laiskan kirkossa käymisen ja Raamatun lukemisen. Jos ihminen ei lue Raamattua, eikä käy kirkossa, miten ihmeessä hän voi tietää, mitä kirkko opettaa jumalasta? Tässäkin kohdassa on varmaankin kyse enemmänkin perinteestä kuin todellisesta tiedosta.
Kun haluamme tutkia suomalaisten uskonnollisuutta, voidaan keskeisiksi mittareiksi ottaa kirkossa käyminen ja Raamatun lukeminen. Näillä mittareilla saadaan varsin kattava kuva ihmisten sitoutuneisuudesta. Näiden mittareiden hyvä puoli on se, että ne ovat aktiviteettiä vaativia, eli ihminen joutuu konkreettisesti tekemään jotakin osoittaakseen uskonnollisuutensa. Hyvää näissä mittareissa on myös se, että ne eivät ole täysin riippuvia perinteestä. On vaikea kuvitella ihmistä kovinkaan uskonnolliseksi, jos hän ei käy uskontonsa tilaisuuksissa, eikä lue uskontonsa keskeisintä kirjallisuutta!
Kirkossa käymistä voidaan oikeutetusti pitää tärkeimpänä mittarina tutkittaessa ihmisten uskonnollisuutta. Tosiasiallisesti suomalaiset käyvät erittäin harvoin kirkossa. Kirkossa käyminen on rankasti polarisoitunut. Pieni osa käy erittäin usein kirkossa ja suuri enemmistö ei juuri koskaan. On arvioitu, että 75 prosenttia kirkon jäsenistä käy kirkossa harvemmin kuin kerran vuodessa. Aktiivisia kirkossa käyviä ihmisiä, joita voisi vaikka kutsua kirkkokansaksi on alle 3 prosenttia kirkon jäsenistä. Kirkon aktiivisimpia jäseniä ovat maaseudulla asuvat vanhat naiset, joille kirkossa käyminen on sunnuntaiaamun rutiini, kuten maitopurkin kaupasta hakeminen arkiaamuna. Tämä ei tietenkään tarkoita, että vanhoissa naisissa olisi jotain vikaa, mutta kirkon jatkuvuuden kannalta ns. kirkkokansan ikäjakauma ei lupaa hyvää. Niin kuin varmaan arvaattekin, nuoria ei juurikaan näy jumalanpalveluksissa. Edellä kuvatun kirkon eläköitymisen puki hyvin sanoiksi Englannin kirkon johtaja Canterburyn arkkipiispa George Carey toteamalla, että heidän kirkkonsa on "sukupolven päässä hajoamisesta".
Sitä paitsi kysymys, jossa kysytään kirkossa käymistä on sinänsä harhaanjohtava ja antaa väärän kuvan ihmisten aktiivisesta kirkossa käymisestä. Jos kysymyksessä kävisi selvemmin esille oman tahdon varainen osallistuminen jumalanpalveluksiin, olisi kirkossa käymättömien prosenttiluku huomattavasti suurempi. Nykyinen kysymys laskee kirkossa käymiseksi myös ne kerrat, jolloin ihminen on kutsuttu ystäviensä tilaisuuksiin kuten kirkkohäihin, ristiäisiin, konfirmaatioon tai hautajaisiin. Ystävänsä häiden yhteydessä kirkkoon joutunutta ihmistä ei voi pitää kovinkaan uskonnollisena ihmisenä vain sen takia, että häiden takia sattuu käymään kirkossa.
Jotta ihminen voisi pitää itseään jonkin uskonnon kannattajana, on hänen tutustuttava uskontonsa pyhiin kirjoihin. Tähän tutustumiseen ei riitä pelkkä pintapuolinen selailu, vaan se pitää olla jatkuvaa ja pitkäkestoista. On varsin pelottavaa ajatella, että ihminen sanoo olevansa uskonnon kannattaja tietämättä, mitä kyseisen uskonnon pyhät kirjat sanovat ja velvoittavat.
Evankelisluterilaisen kirkon pyhiä kirjoja ovat Raamattu ja tunnustuskirjat. Raamattu on pyhäkirja kaikille kristillisille kirkoille, mutta tunnustuskirjat kertovat mitä erityistä on evankelisluterilaisessa kirkossa. Jotta ihminen voisi rehellisesti väittää olevansa evankelisluterilaisen kirkon kannattaja, pitäisi hänen olla tarkkaan selvillä, mitä Raamatussa ja tunnustuskirjoissa sanotaan.
Pahin vaihtoehto uskonnon kannalta on, että ihmiset eivät ole kiinnostuneita uskonnon pyhästä kirjasta. Suomessa näyttää käyneen juuri tällä tavalla. Tutkimusten mukaan suomalaiset eivät juurikaan lue Raamattua ja vain erittäin harva edes tietää tunnustuskirjojen olemassaolosta. Tämä asia korostuu mitä nuorempaan sukupolveen mennään. Raamatusta ovat kiinnostuneita vain jo edellä mainittu pieni kirkkokansa ja ammatikseen teologiaa harjoittavat ihmiset. Raamattua ja eritoten tunnustuskirjoja vieroksuvat nuoret kaupunkilaiset ja keski-ikäiset miehet. Tässä ryhmässä on myös suurimmat kirkostaeroamisluvut.
Suomalaisten kiinnostuksesta kirkkoa ja uskontoa kohtaan kertoo myös jotakin kirkollisvaalien erittäin alhainen äänestysprosentti. Vaikka kirkko panosti merkittäviä summia vaalien kampanjointiin, joidenkin arvioiden mukaan noin 1.5 miljoonaa euroa, niin äänestysprosentti jäi kuitenkin valtakunnallisesti vain 14 prosenttiin. Nousua edellisistä vaaleista oli kokonaista 0.3 prosenttisyksikköä, joka tarkoittaa noin 10000 kirkon jäsentä. Tampereella kirkollisvaalien äänestysprosentti jäi huomattavasti alle valtakunnan tason eli 9.3 prosenttiin. Vielä erikoisemmaksi kirkollisvaalien äänestysprosentin tekee se, että kirkko ns. jalkautui tavallisen kansan pariin ja pystytti ennakkoäänestyspisteitä mm. kauppoihin ja elokuvateattereihin. Ilman suurempaa tutkimista voi väittää, että noin puolet kirkkoon kuuluvista näki ennakkoäänestyspisteen käydessään kaupassa, mutta ei kuitenkaan vaivautunut äänestämään. Äänestysprosentti kertoo hyvin ihmisten kiinnostuksen kirkkoa ja kirkon toimintoja kohtaan. Jos ihmisessä olisi edes ripaus uskonnollisuutta ja kiinnostusta kirkkoa kohtaan, niin kyllä hän olisi äänestänyt vaaliessa, varsinkin tämänlaisessa tilanteessa, jossa kirkko otti valtavan arvovaltariskin.
Kaupunkilaisten ja maaseudulla asuvien välillä on nähtävissä selvä eri puhuttaessa uskonnollisuudesta. Maaseudulla uskonnollisuus on enemmän näkyvissä, mutta kaupungissa sillä ei ole minkäänlaista merkitystä ihmisten arkeen. Kaikki yhteiskunnallinen kehitys on alkanut ja on ollut voimakkainta kaupungeissa, niin on käynyt myös kirkon heikkenevän roolin kanssa. Yhteiskunnan maallistuminen on kiihtyvä trendi, joka tulee erittäin ripeästi leviämään kaupungista maaseudulle.
Kirkko on menettänyt otteen ihmisestä ja siitä on tullut pelkkä seremoniamestari. Tutkimusten mukaan 66 prosenttia kuuluu kirkkoon pelkkien seremonioiden vuoksi. On hassua ajatella, että ihmiset rahoittavat varsin suurilla summilla yhteisöä, jonka oppia he eivät tunne, eivätkä tiedä sen perimmäisiä tarkoitusperiä. On surullista, että ihmiset eivät pääse irti tavasta kuulua yhteisöön, joka on heille vieras ja etäinen.
Onneksi jotain valoa on nähtävissä tunnelin päässä. Jopa kirkon omien tutkimusten mukaan alle 35-vuotiaat miehet ovat kirkon kannalta lähes menetetty sukupolvi. Jos alle 35-vuotiaista miehistä voidaan sanoa näin, niin on heidän oltava täysin kirkkoon sitoutumattomia ja kaikesta kirkollisesta ja uskonnollisuudesta vieraantuneita. Ehkä tämä nuori sukupolvi osaa ajatella itsenäisesti, eikä suostu olemaan holhouksen alaisena.
Kirkolla itsellään on hauska selitys ihmisten passiivisuudelle puhuttaessa suomalaisten uskonnollisuudesta. Kirkon mielestä suomalaiset ovat uskonnollista porukkaa, mutta he eivät halua näyttää tätä muille. Tämä väite on vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa. Jos suomalaisten kansanluonne estää ihmisiä tulemasta nykyään kirkkoon, niin mikä piru ajoi suomalaiset kirkkoon sata vuotta sitten. Sata vuotta sitten kirkot olivat joka sunnuntai ääriään myöten täynnä. Suomalaisten kansanluonne tuskin on muuttunut sadassa vuodessa niin paljon, että sillä olisi merkitystä kirkossa käymiseen. Syy suomalaisten kirkossa käymättömyyteen on kaikessa yksikertaisuudessaan välinpitämättömyys ja vieraantuneisuus kirkkoa ja sen oppia kohtaan. Onko evankelisluterilaisella kirkolla enää oikeutta käyttää itsestään nimitystä kansankirkko, muussa merkityksessä kuin veronkerääjänä?
Joulupukin tilanne on oikeastaan aika säälittävä. Ei siksi, että hänellä on kovasti kiireitä näin joulun alla. Kyllähän työtä olla pittää. Hänen tilanteensa on ikävä uskonasioissa. Tänäkin vuonna moni lapsi on taas tajuavinaan Joulupukin olevan silkkaa aikuisten levittämää legendaa. Pukin naamarin taakse kun aivan selvästi kätkeytyy esimerkiksi isäpappa, joka vain hetki ennen pukin ilmestymistä katosi jonnekin.
Jeesuksen suhteen samanlaista valaistumista ei tapahdu, vaikka koko jätkää ei ole näkynyt eikä kuulunut ilmestymisuhkauksista huolimatta. Kuitenkin uskomattoman moni uskoo ja vannoo ihan vakavissaan vielä aikuisena, että kyllä se Jeesus vain on aivan totta.
Olen nyt saanut tästä tilanteesta kertakaikkiaan kystä kyllin ja olen päättänyt ikään kuin tasa-arvon nimissä alkaa uskoa Joulupukkiin uudelleen. Joulupukkiin on uskottava, koska hän jos kuka on aito iloisuuden jakaja ja on paljon konkreettisempikin kuin jotkut näkymättömät jeesukset. Perustan Joulupukin seremoniallisen hartausseurakunnan (JSH), johon kuuluvat veisaavat aina kokoontuessaan yhteiskaraokena pukkiaiheisia lauluja aamusta iltaan kesät talvet ja toisinaan keskustelevat avoimesti joulupukin vaikutuksesta elämäänsä. Keskustelupiireissä saatetaan kuulla esimerkiksi tunnustuksia, kuinka joku on päässyt viinasta eroon koettuaan herätyksen ja tultuaan joulupukkiuskoon. Joulupukin seremoniallinen hartausseurakunta perii kirkollisverona seurakuntalaisilta kerran vuodessa joululahjan, joka voi olla minkähintainen tahansa, mutta ei mielellään halpatuotantoa. Saadut lahjat käytetään hyvin ja tarkoitukseensa. Enemmänkin saa antaa.
Jokaisen JSH:hon liittyneen on tunnustettava uskonsa lausumalla yhteen ääneen muiden kanssa joukossa ulkoa uskontunnustus, joka kuuluu seuraavasti: Minä uskon Joulupukkiin, Korvatunturin luojaan, joka sikisi, jos ei nyt aivan pyhästä hengestä niin sikisipä kuitenkin ja pääasia, että sikisi, koska tämä uskontunnustus olisi muutoin aivan turhaa touhua. Näin ollen joulupukki on olemassa m.o.t. Lisäksi hänen olemassaolonsa todistaa oikeaksi lukemattomat joulunaikaan tavarataloissa heiluvat ja hohottavat joulupukit, joita ei olisi, ellei niillä olisi ollut oikeaa esikuvaa mallinaan. Niilo Tarvajärvikään ei olisi innostunut perustamaan Joulumaata, ellei joulupukki olisi totisinta totta.
Joulupukki antaa anteeksi mitä vain ja koska tahansa, ellei asia kohdistu kovin lähelle häntä itseään. Mikäli Joulupukin kanssa joutuu huonoihin väleihin, parhaiten sen huomaa jouluisin, jolloin saattaa jäädä lahjattomaksi, sillä Joulupukilla on valta tähän. Ja voimaakin löytyy: viime aikoina penkiltä on noussut rautaa 200 kiloa. Harjoitelluksi on tullut painavan lahjakontin kanssa. Kunniaa on kertynyt muun muassa Ikaalisista artesaanin tutkinnosta. Hipheihurraa ja eläköön siis hän! Olkoon valta ja voima ja kunnia vaikka kuinka pitkään!" kaikki joukolla nyt uskomaan Joulupukkiin. Paljon pahempiinkin asioihin uskotaan.
sateinen marraskuu
harmaa Hämeenkatu
kirkkaat valot
törmään naiseen, väistän miehen
hylkään traktaatin
kuulen näyteikkunan kutsun
unohda itsesi
unohda tavoitteesi
maksa nyt tai myöhemmin
pelastus odottaa
vain kuluttajaa
kuule pyhää sanomaa
vain tavara merkitsee
kuule kaupallisuuden aatetta
lahjojen määrä tärkeää
kuule kassakoneen kilinää
raha ratkaisee
kuule mainosten tulvaa
enää kuukausi jouluun
kiirehdi
ajatukseni hämärtyy
onko kenelläkään enää merkitystä
eikö kukaan enää välitä
mieleni sumenee
pakenen
pois täältä, äkkiä
pysähdyn kaukana jossain
vain katsellen
nuori perhe aukiolla
lapsen hymy
lapsen katseessa ihme
elämä vain tässä hetkessä
nuoret rakastavaiset
käsi kädessä
suudellen
vain pienet sanat
ystävälliset
vain pienet teot
merkitykselliset
siten pitää elää
välittää
rakastaa
olla onnellinen
Tehtävänä on aloittaa kuusikirjaimisesta sanasta ja edetä siitä toiseen kuusikirjaimiseen sanaan. Jokaisella askeleella sanasta vaihdetaan yksi kirjain ja kirjaimet järjestellään uudelleen. Tuloksena on siis seitsemän sanaa.
Sananeliön vastausaika on päättynyt. Voit tarkistaa oikean vastauksen.