LAPSET ovat kovin tärkeitä

Yhdistyksemme on lähettänyt Tampereen ja naapurikuntien (Nokia, Pirkkala, Lempäälä, Kangasala, Orivesi, Ruovesi, Kuru ja Ylöjärvi) päiväkoteihin ja osalle perhepäivähoitajista kyselyn uskonnottomien perheiden lasten huomioimisesta. Tampereen ja Ylöjärven osalta tutkimuslupa on vielä kesken, mutta ainakin muista kunnista odottelemme vastauksia kesäkuun aikana, joten yhteenveto valmistunee kesän aikana.

Kyselyssä tiedusteltiin uskonnottomien lasten määrää/osuutta hoidettavista lapsista, vanhempien mahdollisia yhteydenottoja syineen, jokapäiväisen toiminnan kristillisyyttä, uskonnottomien lasten huomioimista seurakuntien tilaisuuksiin osallistuttaessa, usein kristillisesti vietettävien juhlapyhien (joulu, pääsiäinen) vietossa, ruokarukouksissa, aamuhartauksissa ja satutuokioissa sekä muussa toiminnassa. Lisäksi kysyttiin lapsen vanhempien vakaumuksen huomioimista lapsen kysyessä esimerkiksi Jeesuksesta tai kuolemasta.

Yhteenveto julkaistaan seuraavassa Pakanasanomassa joten olisikin kiva kerätä samaan numeroon muitakin lapsiin liittyviä juttuja.

Joten kaikki lapselliset tai muuten vain kiinnostuneet, kynät sauhuamaan ja kirjoittamaan mielipiteitänne, kokemuksianne ja ajatuksianne uskonnottoman lapsen tilanteesta esim. päivähoidossa tai muuten tässä yhteiskunnassa joko nimimerkillä tai omalla nimellä. Kokemuksilla ei välttämättä tarkoiteta vain kauhujuttuja kuinka lapsi on peloteltu helvetillä vaan niin myönteisiä kuin kielteisiä kertomuksia.

Laura Rintakoski

Seuraava juttu: Sananeliö