Hautaustoimilaki tulee

Uskonnonvapauslain uudistamisen yhteydessä ehdotetaan annettavaksi myös kokonaan uusi hautaustoimilaki. Lakiehdotus koskee ruumiin hautaamista ja tuhkaamista, tuhkan käsittelyä sekä hautausmaiden perustamista ja hoitamista, ym.

Lakiehdotuksen mukaan ev.lut. seurakunnat ovat velvolliset pitämään aluksikin kaikille avoimia yleisiä (tunnustuksellisia) hautausmaita, joilla eletään kirkkolain mukaan ja joilla mahdollisesti sallitaan ja vaaditaan aina ev.lut. vakaumuksen mukaiset toimitukset.

Lisäksi ev.lut. seurakunnat ovat velvolliset pitämään kaikille avoimia tunnustuksettomia hauta-alueita, joilla on erityislupa pitää muunkinlaisia hautaustoimituksia, ja joilla niilläkin noudatetaan taustalla myös kirkkolakia. Hautausmaksut ovat molemman laatuisilla hautausmailla kaikille samat. Tunnustuksettomia hauta-alueita suunnitellaan alkuvaiheessa tehtäväksi koko maahan muutamia kymmeniä.

Hautaustoimilaki koskee myös muiden yhteisöjen, vapaa-ajattelijayhdistystenkin, pitämiä hautausmaita. Hautausmaiden pito tulee yleisesti vaativammaksi. Valvottua on hautausmaiden perustaminen, hautojen ja haudattujen rekisteröinti, hautojen hoito, muistomerkit, hautausmaan lakkauttaminen, ym. Hautausmaan pitäjä vastaa jatkossa, että hautausmaa ja haudat hoidetaan hyvin. Lääninhallitukset valvovat.

Krematoriot valvovat tuhkan sijoitusta. Tuhka pitää sijoittaa jonnekin pysyvästi. Tuhkan hävittäminen vaikkapa toisen omistamalle metsäalueelle on luvallista. Tuhkan valvonta on kirjoittajan mielestä tarpeetonta.

Hautaustoimi katsotaan yhteiskunnalliseksi tehtäväksi, josta hautausmaan pitäjät ovat oikeutetut saamaan rahallisen korvauksen valtiolta. Lakiehdotuksen perustelujen mukaan ev.lut. seurakunnat saavat hautaustoimen avustuksena yhteisövero-osuuden. Seurakunnat perustelevat oikeuttaan osuuteen hautaustoimen kuluilla. Osuus kattaa nykyisessä suhdannetilanteessa hautaustoimen kaikki kulut parin kolmin kertaisesti. Kenties ev.lut. seurakunnat aikovat periä tämän lisäksi omaisilta hautausmaksuja. Seurakunnat tekevät voitavansa saadakseen pitää hautaustoimen. Muut hautausmaiden pitäjät saavat valtiolta harkinnanvaraisen vuosittaisen avustuksen ja voivat periä omaisilta maksuja.

Laissa pitäisi määrätä, että hautaustoimi ei saa tuottaa hautausmaan pitäjälle voittoa kun huomioidaan avustukset, maksut ja kulut. Lääninhallituksen pitäisi valvoa hinnoittelua.

Lakiehdotuksen perustelut antavat viitettä siihen suuntaan, että valtion avustukset hautausmaiden pitäjille ja ev.lut. kirkon yhteisövero-osuus harkitaan lähiaikoina uudelleen.

Seurakunnan päätökseen hautaustointa koskevassa asiassa haetaan muutosta hallinto-oikeudelta. Tämä on tärkeä edistysaskel. Nykyisen lain mukaan muutosta haetaan tuomiokapitulilta, joka on täysin esteellinen ja puolueellinen ratkaisemaan uskonnottoman ja seurakunnan välisiä riitoja.

Vapaa-ajattelijat haluavat yleisesti tulla haudatuiksi ensisijaisesti paikallisten vapaa-ajattelijayhdistysten hautausmaihin ja kunnallisiin hautausmaihin, toissijaisesti ev.lut. seurakuntien pitämille tunnustuksettomille hauta-alueille ja viimesijaisesti tunnustuksellisiin hautausmaihin. Seurakuntien mailla ollaan ikäänkuin tohvelin alla ja sinne ei mielellään mennä.

Etäisenä tavoitteena on saada jokaiseen kuntaan sellainen yksi ja ainut hautausmaa, missä kaikki voisivat asioida oman vakaumuksensa mukaisesti kunniallisesti. Erilaisen vakaumuksen omaavat suvun jäsenet voisivat tulla haudatuiksi kunniallisesti samaan sukuhautaan. Hautaustoimilakiehdotus ei edistä tätä tavoitetta ollenkaan. Oikea ratkaisu olisi koko hautaustoimen siirtäminen kunnille.

Raimo Toivonen

Seuraava juttu: Ratkaisu ilmaston hallintaan