Toimistolla jyrää - eli kuulumisia

Yliopistonkadun hulppeassa toimitilassamme on häslännyt tammikuun puolivälistä alkaen puolipäiväisesti henkilö, joka tuntee kirjoituksen lopusta löytyvän nimen.

Tampereen Vapaa-ajattelijoiden toimistolla voi siis edelleenkin visiteerata vaikkapa kaffella tai teellä, lainaamassa laadukasta kirjallisuutta, noutamassa ilmaista vapaa-ajatteluun liittyvää materiaalia tai muuten vain pohtimassa syntyjä syviä. Luonnollisesti kaikenlaiset ideat ja toiveet ovat tervetulleita. Toimistolla kokoontuvan kantaporukan lisäksi olisi hienoa saada täällä käymään entistä enemmän myös satunnaisia vieralijoita, joten rohkaiskaapa mielenne!

Toimiston aukioloajoissa ei ole tapahtunut mullistavia muutoksia. Ohviisi on auki maanantaista torstaihin ja ovet avautuvat päivittäin klo 13. Sulkemisaikojen kanssa olemme hieman joustavampia: maanantaisin ja torstaisin suljemme klo 17 ja tiistaisin sekä keskiviikkoisin klo 20.

Miikka Pelkonen

Lehden luettuasi voit virkistää aivojasi sananeliön parissa.