Mitä uskonto minulle merkitsee?

Näin ajattelen uskonnosta, joka perustuu henkilökohtaisiin kokemuksiin ja näkemyksiin. Mielestäni kaikki uskonnot ovat ihmisten tekoa. Uskonto on syntynyt pelosta ja tietämättömyydestä. Uskonto on jonkinlainen selitys elämästä, kuolemasta, maailmankaikkeudesta, ja mielestäni se on hyvin yksinkertainen ja perusteeton käsitys. Uskonto ei pysty selittämään luonnollisia ja yhteiskunnallisia asioita sellaisina kuin ne ovat.

Elämä on kova ja maailmassa on hyvin paljon ongelmia, luonnonkatastrofejakin tapahtuu paljon. Ihmisistä tuntuu siltä, ettei sille voi mitään, sen vuoksi ihminen turvautuu ajatusmaailmaansa, keksii yliluonnollisia syitä selittääkseen mutkallisen maailman asioita. Ihminen lohduttaa itseään uskonnon avulla. Ihminen keksii myös paremman elämän kuoleman jälkeen. Hän ummistaa silmänsä todellisuudelta ja pakenee uskontoon (niin kuin alkoholisti pakenee murheitaan alkoholiin).

Uskon inhimilliseen suhteeseen, mutta uskonto on este tähän asiaan. Uskonto erottaa ihmiset toisistaan, sillä on ollut taantumuksellinen rooli historiassa (varsinkin keskiajalla). Tällä hetkellä Iranissa keskiaikainen, uskonnollinen systeemi hallitsee elämää. Minä uskon tieteeseen ja uskonto on tieteen vastakohta, sitä ei voi todistaa tieteen avulla. Kun tiede edistyy ja tiedot lisääntyvät, uskonto perääntyy. Uskonto ei merkitse minulle mitään. Jumala on syntynyt ihmisten ajatuksissa, ja olen varma, että se kuolee jossain vaiheessa. Tulevaisuudessa jossain sen vaiheessa uskonnollisena oleminen on häpeä. Ethel Voynich, englantilainen kirjailija, on sitä mieltä, että "uskonto on sielun tauti". Olen samaa mieltä hänen kanssaan. Minusta ilman uskontoa voi elää paremmin ja välittää ihmisistä parhaiten.

Mätin Äminzade

PS. Kaupunkimme lähellä on pieni kylä, siellä ihmiset eivät usko jumalaan ja koko alue ihmettelee, kun ei ole moskeijaa. Heillä on tunnettu lause "Luota itseesi, turvaudu itseesi, koska jumalaa ei ole olemassa". Heidän vanhempansa, joskus kauan sitten, olivat olleet todella hyviä taistelijoita feodalismia ja tavallaan myös pappeja vastaan.

Seuraava juttu: Eevalle (runo)