Tuolloin ja vielä paljon
jälkeenkin päin puhuttiin "omantunnonaroista". Eduskunta hyväksyi
14.4.1931 uuden lain niille asevelvollisille, "joita omantunnon syyt
estävät suorittamasta sotapalvelusta".
Erno Paasilinnan kirja Arndt Pekurisen elämä ja teloitus on kuvaus uskonnottoman aseistakieltäytyjän Arndt Pekurisen elämästä ja toiminnasta 1920-40 luvuilla. Kieltäytymisestä seurasi aina vankilakierre. Pekurinenkin ehti kiertää vankiloissa yli neljä vuotta, ennen kuin hänet teloitettiin Hyrynsalmella marraskuussa 1941. Pekurinen teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä ja suunnitelmallisesti, tuomalla hänet kieltäytymään rintamalle, jolla sitten oikeutettiin hänen tappamisensa.
Arndt Pekurinen oli uskonnoton, ja tätä hän usein korosti, kun joutui rauhanvakaumustaan perustelemaan. Jonathan Swiftiltä lainattu oli Pekurisen mielilause: "Kun ei ihmisiä syödäkään, niin turha niitä on tappaakaan."
Pekurinen ei pyrkinyt olemaan sankari, se ei ollut hänen luonteensa mukaista, kirjoittaa Paasilinna. Hän ei kuitenkaan taipunut minkään rangaistuksen tai häväistyksen edessä.
Vielä hänen vankilassa ollessaan uuden siviilipalvelulain käsittely alkoi eduskunnassa.
Tuolloin ja vielä paljon
jälkeenkin päin puhuttiin "omantunnonaroista". Eduskunta hyväksyi
14.4.1931 uuden lain niille asevelvollisille, "joita omantunnon syyt
estävät suorittamasta sotapalvelusta".
Arndt Pekurinen määrättiin kuitenkin aseelliseen sotapalvelukseen talvisodan aikana 12.12.1939. Päivääkään Pekurinen ei ollut kuitenkaan saanut sotilaskoulutusta, ja sotatyöstä hän kieltäytyi jälleen. Tästä seurasi neljäs vankeustuomio yhdestä ja samasta asiasta.
Maaliskuussa 1941 Pekurinen kypsyi perheen ahdingon keskellä anomaan armoa tasavallan presidentiltä. Se oli turha vaiva, sillä vastaus viipyi kuukausia ja kielteinen päätös tuli vasta 20.6.1941. Tällöin oltiin jo uuden sodan partaalla.
Pekurinen vapautettiin tuomion loputtua Sukevalta lokakuussa 1941. Hän ei koskaan palannut kotiinsa tai työpaikalleen. Sotapoliisi kuljetti palvelukseen määrätyn Pekurisen Suomussalmelle. Siellä järjestettiin näytelmä, jossa Pekuriselle lankesi aseistakieltäytyjän rooli jälleen kerran. Koska oltiin rintamalla, esimies oikeutettiin surmauttamaan Pekurinen. Komppanian sotapäiväkirjaan ei tehty merkintää Pekurisen teloituksesta.
Paasilinnan kirja on merkittävä jo sen vuoksi, että Pekurisen tapaus on vuosikymmenet ollut unohduksissa. Näinä lähialueitamme sotaisesti repivinä aikoina kannattaa lukea rauhankirjallisuutta.
"Mitä tähän lisätä? Pekurinen taisteli turhaan. Hän tiesi sen itse, koska jäi yksin ja sen takia joutui eristetyksi ja tuhon omaksi.
Rauha hänen muistolleen", päättää Erno Paasilinna teoksensa.
Rohkeus, Arndt Pekurisen elämä ja teloitus, ERNO PAASILINNA. Otava, Keuruu 1998
Seuraava juttu: Sananeliö