Juustokuulogiikkaa eli miten uskon asioissa ajatellaan

On väärin sanoa, ettei ns. uskon asioista puhuttaessa käytetä minkäänlaista logiikkaa. Esitän tässä, miten tämä juustokuulogiikaksi kutsumani ajattelutapa eroaa tavanomaisesta maalaisjärjestä.

Onko kuu edamjuustoa vai emmentaljuustoa? Osoitettuaan, että kuu ei ole emmentaljuustoa, päätyy uskovainen (juustokuu)loogiseen tulokseen: kuu on edamjuustoa. Esimerkiksi kristitty vertaa uskontoaan islamiin ja lueteltuaan islamin kauheuksia hän toteaa kristinuskon aivan varmasti olevan oikeassa. Kreationistit taas asettavat vaihtoehdoiksi evoluution ja Raamatun luomiskertomuksen, "todistavat" evoluution mahdottomaksi ja päättelevät tästä Genesiksen olevan kirjaimellisesti totta - esittämättä yleensä mitään perusteluja omalle teorialleen.

Selvääkin selvempää on, että kuussa asuu pieniä vihreitä miehiä, ellemme pysty toisin osoittamaan. Tietenkään ei voi vaatia, että jonkin jumalan tai muun olennon olemassaoloväitteen esittäjän pitäisi perustella väitteensä, vaan muidenhan täytyy todistaa miksi näin ei olisi. Erittäin (juustokuu)loogista.

Kolmannen peruslauseen mukaan juustokuuhun uskomattomille tapahtuvat ikävyydet todistavat kuun olevan juustoa. Neuvostoliiton hajoamisen syyksi esitetään valtionuskonnon puuttuminen, ja tämä nähdään tottakai todisteena (J/j)umalan olemassaolosta. Tällaiseen päättelyyn sortuvat joskus vapaa-ajattelijatkin: eivät veriset ristiretket sinällään todista jumalan olemattomuutta.

Tavanomaisella logiikalla ei päätellä 'Kaikki juustot ovat keltaisia.' JA 'Kuu on keltainen.' SIIS 'Kuu on juustoa.' Uskoville ei kuitenkaan tunnu tuottavan ongelmaa tehdä juustokuulooginen päättelyketju 'Kaikki kommunistit ovat ateisteja.' JA 'Sinä olet ateisti.' SIIS 'Sinä olet kommunisti.'

Vastaväittäjän osoittaessa, ettei kuu ole juustoa, toteaa juustokuuloogikko Alfa Centaurin olevan maata lähinnä oleva kiintotähti. Eräässä väitöskirjassa tutkittiin yli 600 "ihmeparantumista" löytämättä merkkiä ihmeistä. Uskova vastaa vaikkapa: "Niin, mutta Jumala voi parantaa myös antamalla tiedemiesten löytää uusia lääkkeitä." Uusia lääkkeitä toki keksitään, mutta niiden yhteys ihmeparantumisiin on korkeintaan yhtä suuri kuin Alfa Centaurin etäisyyden yhteys kuun materiaaliin. Paitsi juustokuulogiikassa.

Normaalielämässä uskovatkin luottavat maalaisjärkeen, juustokuulogiikkaa sovelletaan vain uskonnosta puhuttaessa. Luullakseni Raamatun, Koraanin ja muiden sellaisten kirjojen lukeminen loppuu, jos uskovat saa ulottamaan terveen logiikan käytön kaikille elämänalueille. Miten tämä onnistuu? Jos joku tietää, niin kertokoon minullekin.

Jori Mäntysalo

Seuraava juttu: Vapaa-ajatteluus menestyy