Tässä siis istun, kotonani nojatuolissa. Vierelläni
lepää kristillisen papin rustailema tuotos. Sisältö
on kepeää, osittain jopa ironista tekstiä... Mutta kannet
ovat edelleen hienot!
Päivänä eräänä kuljeskellessani kylmissäni Tampereen keskustassa, päätin pistäytyä kirjakaupassa. Minulla kun on paheellinen (?) tapa sijoittaa "ylimääräiset" roposeni kirjallisuuteen, musiikkiin tai elokuvataiteeseen. En siis etsinyt mitään erityistä opusta, kunhan tutkin, selailin ja harhailin kirjallisuuden maailmassa.
Käsiini osui kanneltaan koruton, mutta titteliltään hupaisa teos. Ja vielä kun kustantaja oli henkilökohtainen suosikkini, uskaltauduin avaamaan tuon ohuehkon kirjasen. Eteeni avautui jonkinlainen sanakirja, A:sta Y:hyn lyhyitä tekstejä sisältävä, M. A. Nummisen esipuheella varustettu kirja. Kavahdin sisäkannessa hymyävää valokuvaa liperikaulaisesta miehestä. "Pah", ajattelin, "Tää onkin joku jeesustelukirja... Toivottavasti kukaan ei nähny mun selaavan tätä. Siis toi äijä tossa kuvassa on pappi. Hö. Onko tämäkin kustantaja vajonnut näin alas..."
Ajatukseni risteilivät ja riistäytyivät käsistä, päästä ja kehosta, kun takakannesta kauhukseni tavasin: "Vuoden kristillinen kirjapalkinto 1997. Voi PIIP! Näin hienot kannetkin. Päteepähän tähänkin vanha sanonta: sontaa koreissa kuorissa..."
Minua todellakin harmitti. Olin kuitenkin jo ehtinyt lukaista pari lyhyttä tarinaa ja jopa pitänyt niistä. Eikä hintakaan moisesta vihkosesta ollut toisaalta paha, olisinhan voinut joutua sijoittamaan nekin pennit johonkin typerään, kuten ruokaan. Ja kirjahyllyssäni kun tuntui olevan tyhjää tilaa X-Files-pokkareiden välissä...
Tässä siis istun, kotonani nojatuolissa. Vierelläni
lepää kristillisen papin rustailema tuotos. Sisältö
on kepeää, osittain jopa ironista tekstiä... Mutta kannet
ovat edelleen hienot!
Jaakko Heinimäki: "Outo hartauskirja"
Like, 1997
Vetoketju:
Jotkut kristilliset piirit arvostavat vetoketjulla varustettua
nahkakantista Raamattua. Siitä minulla on freudilaisia ajatuksia.
Laiha:
Ortodoksisessa kalenterissa on paastopäiviä varmaan kolmannes koko
kirkkovuodesta. Jotakin mystistä täytyy olla siinä, että
silti niin harvoin näkee laihan ortodoksin.
Elvis:
Paavista tulee mieleen myöhäiskauden Elvis ja muuan kiusallinen
kysymys: tähänkö on tultu? Siis: väsähtäneen
oloinen vanhentunut mies oudoissa valkeissa vaatteissa. Kultaa on ja
kunniaa, mutta parhaat laulut on jo laulettu.