Tampereen Viikinsaari näyttää olevan sitoutumattomalle korpimatkaajalle haaste. Vapaa-ajattelijoiden kaksi viimeisintä vaellusta saarella sisälsivät draaman aineksia muutaman komediallisen näytöksen tarpeiksi.
Heinäkuun lopulla kourallinen ajattelijoita kokoontui saaren grillikatoksella puiden perin rauhalliseen sävyyn evankelisluterilaisväritteisen yhteiskunnan epäkohtia. Viereisessä pöydässä keskusteluamme kuunnellut, hermostollisia stimulantteja useita annoksia nauttinut keski-ikäinen mies kertoi suureen ääneen oman näkemyksensä siitä, kuinka Jehovan todistajat hirtetään puiden oksiin.
Mies katsoi aiheelliseksi demonstroida sanomaansa ja lähestyi
ajattelijajoukkoamme perisuomalaiseen tyyliin nyrkit pystyssä ja
huutaen: "Saatanan Jehovan todistajat!". Yritimme turhaan selittää
ryhmämme ajattelutapaa räyhääjälle. Tilanne
rauhoittui hetkeksi, mutta jatkui tovin jälkeen yhtä
hektisenä. Paikalle hakemamme järjestysmies hoiti työsarkansa
mallikkaasti, ja päivän päätteeksi julli toimitettiin
tavoittelemalleen putkareissulle.
Tosin tätäkin episodia huvittavampi oli erään uskovan ystäväni kommentti: "Ehkä Jumala yritti sanoa teille jotakin!" Siinä tapauksessa tämän fantasiahahmon artikulointi on epämääräisempää kuin kuvittelin. Ja jos aatteen puolesta on pakko saada turpiin, olkoon se sitten oikea aate.
Vapaa-ajattelijoiden elokuun puolivälin virallisempi tapaaminen Viikinsaaressa sujui huomattavasti rauhallisemmin. Ravintolan katetulla terassilla vietetyt hetket tosin häiriintyivät aika ajoin seinän taakse buukatun seurakunnan uskonnollissävytteisistä kiekaisuista. Vaikka naapureillamme oli käytössään mikrofoni, laulamamme "Mikki Hiiri merihädässä" aiheutti varmasti jonkinasteista epäjärjestystä siskojen ja veljien keskuudessa.
En ole varmaankaan ainoa, jonka mielestä jo pelkästään nämä kaksi tapausta ovat erittäin hyviä perusteluja vapaa-ajattelijoiden tarpeellisuudelle.