Edellinen Sisällysluetteloon Seuraava

Toimeliasta syksyä, hyvät lukijat

Syksyn saavuttua voimme taas virkistyneinä käydä uusien haasteiden kimppuun. Koko kesän ahkerasti puinut ideariihemme on saanut aikaan opintotoiminnan käynnistymisen lokakuulla. Marraskuulla on perinteinen kirkostaeroamiskampanjamme. Sitä varten on uusittu lentolehtisemme, jota halukkaat jakajat voivat noutaa toimistolta. Marraskuulla järjestämme myös kirkon yhteiskunnallista asemaa käsittelevän paneelikeskustelun, johon yritämme saada mahdollisimman asiantuntevia henkilöitä pohtimaan asiaa ja myös vastaamaan lukuisiin aiheesta herääviin kysymyksiin. Joitakin kirkon itselleen monopolisoimia toimintoja sivutaan myös tämän lehden artikkeleissa. Marraskuu on myös otollista aikaa suunnitella ensi vuoden toimintaa. Vuosikokouksemme on marraskuun lopulla, ja tuolloin asetellaan suuntaviivat ensi vuodelle.

Tänä vuonna tehostunut tiedotustoimintamme on alkanut vaikuttaa. Toimistolla poikkeilee sekä vanhoja jäseniä että aivan uusia ihmisiä kyselemässä toiminnastamme. Joku uskovainen on jo närkästynytkin ilmoittelustamme ja valittanut siitä lehdessä. Tämähän antaa meille vain uutta intoa edelleen tehostaa toimintaamme. Jo nyt voi sormituntumalla sanoa, että uusia jäseniä olemme saaneet aikaisempia vuosia enemmän ja myös monet jäsenyyteemme kuulumattomat toimivat tavoitteidemme puolesta ja tekevät yhdistystämme tunnetuksi. Tässä yhteydessä haluankin kiittää kaikkia yhdistyksemme ja sen tavoitteiden hyväksi toimineita. Samalla toivotan uudet toimijat tervetulleiksi, työsarkaa meillä riittää.

Toimistomme aukiolo näyttäisi ainakin toistaiseksi turvatulta, siispä ovi on avoinna ainakin maanantaista perjantaihin klo 13 - 17, keskiviikkoisin täällä tapahtuu iltamyöhään.

Simo Järvinen

Edellinen Sisällysluetteloon Seuraava