Edellinen Sisällys

Vapaa-ajatteluus elää ja voi hyvin

On perin ihmeellistä, että nykyisen valistuksen aikakautena niin monet taikauskot saavat laillisesti kilpailla ihmisten mielistä. Näistä jäykkä valtionkirkkomme saa valtion ahkeralla avustuksella kerätä pennosia vaivihkaa yleisen verotuksen yhteydessä jäseniltään ja jopa kaikilta yhteisöiltä yhteisöverolla. Viime aikoina tosin kirkko on tekopyhästi ilmaissut voivansa luopua osasta yhteisöveroa, mutta vain siinä tapauksessa, jos sen sotu-maksuja vähennetään. Eli jo alunperin perusteeton vero unohdetaan, jos voitelua riittää. Omalla sarallaan varsin nerokasta.

Kun jumalanpilkkapykäläänkin arvovaltaisen eduskunnan suostumuksesta kirjataan persoonallinen Jumala, herää kysymyksiä, mihin suuntaan ollaan kulkemassa. Pykälissä ei mainita esimerkiksi Mikki Hiirtä, vaikka Aku Ankka -lehdelläkin on ollut fanaattisia lukijoita Suomessa jo pitkään. Tietysti on hulvattomampaa uskoa korkeimpiin voimiin kuin pitäytyä rationaalisessa ja loogisessa ajattelussa, mutta päättäjien arvomaailman kyseessä ollessa odottaisi hieman hillitympiä ratkaisuja. Ihanteenamme oleva täydellinen uskonnonvapaus antaa odottaa itseään, joten sen puolesta kannattaa elämöidä.

Tampereen Vapaa-ajattelijoiden toiminta on jonkin aikaa viipyillyt horroksen rajamailla, mutta viime aikoina aktiivisuus on mukavasti lisääntynyt. Mukaan on tullut muutama uusi jäsen (allekirjoittanut mukaan lukien), ja ideoita pursuilee ilmassa runsaasti. Olemme suunnitelleet mm. keskusteluryhmiä, yhteisiä kokoontumisia ja muita rientoja, joiden mielekkyys tietysti riippuu siitä, kuinka aktiivisesti niihin halutaan ottaa osaa. Yhdessä meillä on enemmän sanansijaa, joten ketään kiinnostunutta ei käännytetä pois toiminnasta.

Vapaa-ajattelijoiden yliopistoa vastapäätä sijaitsevassa toimistossa voi vierailla aukioloaikoina heittelemässä toimintaideoita. Toimistossa on myös lainattavaa ja ostettavaa aiheeseen liittyvää mielenkiintoista kirjallisuutta, jota ei juuri muualta löydä (esimerkiksi oiva opas väittelyyn teistin kanssa).

Kehitteillä lisäksi on nettisivu, johon tutustuminen varmasti kannattaa. Vapaita ajatuksia löydät osoitteesta www.sci.fi/~vapatre [Lisäys vuonna 2002: vanhentunut, uusi osoite http://tampere.vapaa-ajattelijat.fi].

Juha Seitz
free lance -toimittaja, tuore jäsen

Edellinen Sisällys