Helsingin yliopiston kirkkososiologian professori Jouko Sihvo esitteli Aamulehdessä 23.5. hätkähdyttäviä tilastoja. Hänen mukaansa v. 1952-80 kirkon jäsenten avioliitoista purkautui 16%, mutta kirkkoon kuulumattomien avioliitoista 49%, ja että tällä hetkellä kirkkoon kuulumattoman avioeroriski on lähes kolminkertainen kirkkoon kuuluvan riskiin verrattuna. Sihvon johtopäätös oli, että "kirkon jäsenyys tukee edelleen kansalaisten ihannekäyttäytymistä, kodin pysyvyyttä" - onneksi hän ei sentään väittänyt, että kirkkoon kuulumattomuus heikentäisi avioliittoa ja "kodin pysyvyyttä".
Sihvon esittämät tilastot ovat epäilemättä olemassa, mutta ennen kuin niitä ryhdytään tulkitsemaan, on otettava huomioon muutamia seikkoja.
Ensinnäkin mainitut tilastot sisältävät virheen, jonka Sihvokin mainitsi. Suuri osa väestörekisteriin kuuluvista on eronnut kirkosta aikuisiässä, joten usea on ollut jo valmiiksi naimisissa. Tällöin tilastot laskevat toisaalta heidän vihkimisensä kirkon eduksi ja toisaalta mahdollisen avioeron väestörekisterin tappioksi; tilastoharha on siis kaksinkertainen. Jotta tilasto olisi luotettava, tällaiset ihmiset pitäisi ilmeisesti jättää vallan pois laskuista.
Toiseksi, jotta voitaisiin perustellusti sanoa jotain esim. kirkkoon kuulumisen tai kuulumattomuuden yhteydestä avioeroalttiuteen, olisi eliminoitava "kolmansien tekijöiden" vaikutus. Vaikka kaksi asiaa näyttäisi tilastojen perusteella olevan yhteydessä toisiinsa, kyse voi olla siitä, että jokin huomiotta jäänyt kolmas seikka vaikuttaa niihin kumpaankin; tilastoja yksioikoisesti lukemalla voidaan päätellä, että jäätelön syönnin lisääntyminen lisää hukkumisonnettomuuksia.
Koska väestörekisteriin usein siirrytään aikuisiässä, ilmeisesti kirkkoon kuulumattomien avioliitoista on toisia, kolmansia jne. avioliittoja suhteellisesti suurempi osa kuin kirkon jäsenten liitoista - ja uudelleen avioituneiden eroriskihän on melkoinen riippumatta siitä, kuuluvatko puolisot kirkkoon vai eivät. Jotta saataisiin selville, vaikuttaako kirkkoon kuuluminen tai kuulumattomuus todella avioeroriskiin, olisi valitettava vertailuryhmät, joiden ulkoiset lähtökohdat muuten olisivat mahdollisimman samanlaiset; meneillään yhtä mones liitto, koulutus ja sosiaalinen asema samanlainen jne.
Jos tällä tavoin sitten saataisiin selville, että kirkkoon kuuluminen tai siihen kuulumattomuus vaikuttaa avioeroalttiuteen, voitaisiin ryhtyä pohtimaan syitä. Luulen, että tilastollisesti merkitsevä ero saattaa tosiaan olla olemassa, vaikkakin pienempi kuin Sihvon esittämä.
Arvatenkin meidän kirkkoon kuulumattomien kansalaisten käsitys "ihannekäyttäytymisestä" poikkeaa keskimäärin jonkin verran kirkon jäsenten näkemyksestä. Me emme ehkä ole yhtä valmiita pitämään huonoa avioliittoa koossa hammasta purren, kun taas kirkon pyhä kirja opettaa, että avioeron ottaja "tekee huorin". Moni kirkkoon kuulumaton on aikanaan joutunut tekemään tietoisen yleisestä mielipiteestä poikkevan ratkaisun erotessaan kirkosta; ehkä me olemme jonkin verran tottuneempia aktiivisesti valitsemaan oman tiemme, rohkeampia poikkeamaan normeista ja vähemmän taipuvaisia alistumaan "kohtaloon".
Olisi muuten mielenkiintoista tietää, miten Sihvon esittämään tilastoon on sijoitettu ne lukuisat avioparit, joissa toinen puoliso kuuluu kirkkoon ja toinen ei.