Paavi ja ehkäisy

Roomalaiskatolisen kirkon paavi Paavali VI allekirjoitti ensyklikan Humanae Vitae 25.7.1968. Siinä katolinen kirkko naulasi kielteisen suhtautumisensa perhesuunnitteluun. Johannes Paavali I:n mystinen kuolema vain kuukausi nimittämisensä jälkeen 1978 esti uudistuksen tuulet. Vasta seuraajan, Johannes Paavali II:n kuoleman jälkeen aloitettiin mafia-oikeudenkäynti Vatikaanin Banco Ambrosianon talousrikoksista.

Roomalaiskatolisen kirkon ensimmäinen ekumeeninen konsiili kokoontui Roomassa 1870. Päätöksen kutsumisesta teki paavi Pius IX. Tärkein päätettävä asia oli paavin erehtymättömyyden tunnustaminen. Yli tuhannesta osallistujasta vain 451 piispaa äänesti päätöksen hyväksymisen puolesta - eri mieltä olleista vain kaksi oli paikalla - loput eli enemmistö kokouksen osallistujista oli poistunut kokoussalista ennen päätöstä.

Samanlainen epädemokraattinen ja suorastaan häikäilemätön tapa tehdä pienessä sisäpiirissä päätöksiä, jotka koskevat satojen miljoonien ihmisten elämää, jatkui myös 1900-luvulla. Tämä päätös koski katolisen kirkon suhtautumista syntyvyyden säännöstelyyn ja tällä päätöksellä on ollut suunnattoman suuret vaikutukset kaikkiin planeettamme ihmisiin. Siksi on syytä tietää, miten tuohon tuhoisaan kielteiseen päätökseen päädyttiin. Seuraavassa esittämäni perustuu pääosin englantilaisen journalistin David Yallopin vuonna 1984 julkaisemaan kirjaan In God's Name.

Paavi Johannes XXIII (Johnny Walker -kutsumanimellä tunnettu) sai pian paaviksi tultuaan oivalluksen kutsua kokoon toinen Vatikaanin konsiili. Lokakuun 11. päivänä 1962 Roomaan kokoontui 2 381 piispaa juhlallisiin avajaisiin. Tarkoituksena oli uudistaa kirkkoa niin, että se kykenisi vastaamaan 20. vuosisadan haasteisiin. Paavi Johannes halusi uudistaa kirkkoa, sillä esimerkiksi kolmannessa maailmassa "kirkot olivat täynnä, mutta vatsat olivat tyhjiä."

Kirkon kanta perhesuunnitteluun

Toinen vuosisadan kysymyksistä oli "Mikä on kirkon asenne keinotekoiseen syntyvyyden säännöstelyyn?" Tämän teeman valmistelua varten Johannes nimitti laajan perhekysymyksiä pohtivan komission vuonna 1962. Paavi Johannes XXIII kuoli vain muutama kuukausi Vatikaanin konsiilin alkamisen jälkeen. Uudeksi paaviksi valittu Paavali VI laajensi edeltäjänsä nimittämää neuvottelukuntaa niin, että siinä oli lopulta 68 miestä. Lisäksi hän nimitti korkeista prelaateista (siis miehistä) koostuvan 20 hengen ryhmän, jonka tehtävä oli valvoa komission toimintaa. Tämän "valvontakomission" johtaja oli mielipiteiltään hyvin vanhoillinen kardinaali Ottaviani.

Sadat miljoonat katoliset ympäri maailmaa odottivat muutosta kirkon asenteessa. Monet avioparit käyttivät elämänsä arjessa raskauden ehkäisyä. Uuden mahdollisuuden tarjosivat hormoneita sisältävät ehkäisypillerit.

Komission jäsenet ja sen valvojat katsoivat kuitenkin oleellisemmaksi väitellä ensimmäisen Mooseksen kirjan 38. luvun jakeista 7 - 10 (miten Onan laski siemenensä maahan ja Herra antoi hänen kuolla). Komission työ jatkui ja jatkui.

Kun komissio oli keskustellut ja pohtinut asiaa kolme vuotta, antoi Paavali VI lokakuussa 1965 laajan haastattelun. Siinä hän totesi majesteettisesti ilmaisten omia ajatuksiaan Me-muodossa: "Emme voi enää vaieta ehkäisyä koskevissa asioissa. Kirkon ei ole satojen vuosien aikana tarvinnut ottaa kantaa tällaisiin asioihin. Nämä ovat kiusallisen hankalia ja vieraita kirkon miehille. Lausuntoja ja tutkimuksia on vaikka kuinka paljon komission käytössä, mutta meidän on kuitenkin lopulta tehtävä päätös - täysin yksin. Meidän on sanottava jotain, mutta mitä? Jumalan on yksinkertaisesti pakko antaa meille tieto."

Selibaatissa elävän paavin odotellessa jumalalta valaistusta sukupuolten välisestä kanssakäymisestä hänen komissionsa ponnisteli edelleen. Neljä vuotta asettamisensa jälkeen huhtikuussa 1966 komissio oli saanut valmiiksi keräämänsä laajan aineiston käsittelyn ja aloitti suositusten laatimisen.

Neljä komission 68 jäsenestä ilmoitti kaikissa olosuhteissa puolustavansa keinotekoisen syntyvyyden säännöstelyn täyskieltoa. He kertoivat myös, ettei heillä ollut luonnon lakeihin, Raamattuun tai jumalalliseen ilmoitukseen perustuvaa syytä mielipiteelleen. Perusteluksi he esittivät vuosien aikana ilmaistut paavilliset käsitykset asiasta! Tosin jo vuonna 1951 paavi Pius XII oli hyväksynyt "Vatikaaniruletin" eli yhdyntöjen ajoittamisen naisen kuukautiskierron "varmoihin päiviin".

Komissio jätti kesällä 1966 valvontakomissiolle raporttinsa. Edellä mainittua neljää lukuunottamatta muut komission jäsenet ehdottivat, että "katolisen kirkon oli mahdollista ja toivottavaa muuttaa kantaansa syntyvyyden säännöstelystä".

Komission työtä valvova ryhmä toimi sekasortoisesti: kuusi pappismiestä ei ottanut kantaa, kahdeksan äänesti raportin hyväksymisen puolesta ja kuusi vastusti sitä. Joka tapauksessa paavi sai sekä varsinaiselta komissiolta että itse nimittämältään valvontaryhmältä ehdotuksen muuttaa kirkon kantaa myönteiseksi syntyvyyden säännöstelylle.

Raportti aiheutti katolisen kirkon hallintovirastossa valtavan reaktion. Osa kuurian jäsenistä oli innoissaan, toisille tämä oli esimerkki toisen Vatikaanin konsiilin aiheuttamasta pahuudesta. Kriitikoiden johtajana oli jo mainittu kardinaali Ottaviani - paitsi Vatikaanin mahtavin mies paavin jälkeen myös mies, joka ei aikuisena koskaan elänyt Vatikaanin ulkopuolella. Ottaviani pyysi alkuperäistä mietintöä vastaan äänestänyttä neljää pappismiestä laajentamaan lausuntoaan erityiseksi raportiksi. Nämä neljä olivat jesuiitat Marcellino Alba ja John Ford, fransiskaani Emengildo Lio ja Kaikkein Pyhimmän Lunastajan veljeskunnan jässen Jan Visser. Näiden todelliselle elämälle vieraiden neljän munkin ja yhden kardinaalin jääräpäisyys aiheutti ehkä suurimman vahingon, mikä ihmiskuntaa on kohdannut toisen maailmasodan jälkeen.

Siitä alkaen, kun Paavali VI:lle luovutettiin syksyllä 1966 komission ehkäisymyönteinen mietintö ja neljän taantumuksellisesti ajattelevan raportti, aina kevääseen 1969 asti paavia painostettiin asiassa. Ehkäisylle myötämieliset komission jäsenet hajautuivat kauas ympäri laajaa katolista kirkkoa, mutta Vatikaanin vanhan kaartin taantumukselliset kardinaalit Cicognani, Browne, Parente ja Samore tapasivat "sattumalta" päivittäin paavin.

Pitkään epäröityään paavi ilmoitti tekevänsä päätöksen täysin yksin. Sitä varten hän vetäytyi palatsiinsa Castel Gandolfoon. Omaa päätöstään varten paavi pyysi vielä lausuntoja arvostamiltaan kirkon johtajilta. Yksi näistä oli Venetsian piispa Albino Luciani, josta sittemmin tuli Paavali VI:n seuraaja noin kuukauden ajaksi.

Lucianin raportin tärkein viesti oli, että roomalaiskatolisen kirkon tulisi hyväksyä professori Pincusin kehittämän munasolun irtoamisen ehkäisevän hormonipillerin käyttö. Luciani opasti keväällä 1968 omia pappejaan ripissä ja muussa seurakuntatyössä seuraamaan kolmea ohjetta, kunnes paavi antaisi lopullisen sanansa asiassa:
1)Suurin osa aviopareista ei koe tekevänsä syntiä käyttäessään keinotekoista ehkäisyä. Ei ole syytä aiheuttaa levottomuutta heidän keskuudessaan.
2) Katuvaiselle ja pelästyneelle onanistille on soveliasta osoittaa papillisen kohtuullisuuden rajoissa kannustavaa ystävällisyyttä.
3) Rukoilkaamme, että Herra antaa paaville apua tämän kysymyksen ratkaisemisessa. Kirkko on tuskin koskaan joutunut ratkaisemaan näin vaikeaa ongelmaan niin seuraamuksiltaan kuin siihen kohdistuvan suuren mielenkiinnon vuoksi.

Ei hyväksyntää ehkäisylle

Pienen vähemmistön painostus johti kuitenkin siihen, että 25. heinäkuuta 1968 paavi julkaisi ensyklikansa Humanae Vitae. Tässä kiertokirjeessä Paavali VI totesi, että ainoat kirkon hyväksymät hedelmöityksen estämisen keinot ovat pidättäytyminen ja luonnollinen tapa ("varmat päivät"). "Kaikkinaisessa avioliiton toteuttamisessa ei saa heikentää suvunjatkamisen luonnollista mahdollisuutta."

Näin naimaton 71 vuoden ikäinen paavi Paavali VI valitsi taantumuksellisen ratkaisun ja toimi täten itse valitsemiensa neuvonantajien kannan vastaisesti. Katolisen kirkon jäsenistö joutui suunnattoman hämmennyksen valtaan. Ensyklika hajaannutti kirkon. Edellä mainittu piispa Luciani lähetti papistolleen kaksi tuntia paavin kirjeen julkaisemisen jälkeen viestin, jossa hän kertoi toivoneensa toisenlaista kantaa. Hän kuitenkin alistui ja tuki paavia.

Paavin ensyklikaan perustuen osa papistosta kieltäytyi antamasta synninpäästöä aviopareille (naisille!), jotka käyttivät e-pillereitä. Vain puoli vuotta myöhemmin tammikuussa 1969 Luciani joutui ottamaan kantaa Vatikaanin pyynnöstä: ".. papiston tulee osoittaa evankeliumin mukaista myötätuntoa niitä aviopareja kohtaan, jotka vaikean elämäntilanteensa vuoksi eivät kykene noudattamaan kristillisiä normeja eikä heitä tule kohdella samalla vakavuudella, kuin niitä, joiden motiivina on itsekkyys ja nautinnonhimo. Ei tule myöskään aiheuttaa ahdistusta ja sekavia syyllisyyden tunteita."

Erityisen julmaksi tämän julman päätöksen julman historian tekee se, että koko sen keston ajan Vatikaani hyötyi niistä voitoista, joita sen osittain omistama lääketehdas Istituto Farmacologico Sereno tuotti. Yksi Serenon eniten myytyjä tuotteita oli ehkäisypilleri Luteolas!

Vuonna 1970 paavi nimitti Lucianin Venetsian patriarkaksi ja kardinaaliksi. Kahdeksan vuotta myöhemmin, syksyllä 1978 Lucianista tuli paavi Johannes Paavali I. Vain kuukautta myöhemmin hän kuoli nukkuessaan epäselvissä olosuhteissa. Oliko tarkoituksena estää uuden paavin Vatikaaniin tuoma aito muutos vai menehtyikö 66 vuoden ikäinen paavi nukkuessaan tautikohtauksen seurauksena? Yhden vaihtoehdon esittää Francis Ford Coppola elokuvassaan Kummisetä III.

Syyskuussa 1978 uudeksi paaviksi (Johannes Paavali II) valittiin puolalainen kardinaali Karol Wojtula. Samalla pysähtyi mahdollisuus muutokseen, jonka Albino Luciani olisi todennäköisesti toteuttanut, mikäli olisi saanut elää.

Kun Johannes Paavali II kuoli keväällä 2005, lehdissä julkaistiin uutinen (Sydsvenskan 20.4.2005), että Roomassa aloitetaan oikeudenkäynti niitä mafian jäseniä vastaan, joita syytetään 23 vuotta sitten tapahtuneesta Roberto Calvin murhasta. Calvi oli Vatikaanin omistaman Banco Ambrosianon johtaja. Calvin kuoleman yhteydessä Vatikaanin pankissa paljastuivat laajat väärinkäytökset ja katolinen kirkko menetti omaisuuttaan miljardeja dollareita.

Esko Länsimies

Artikkeli on aiemmin julkaistu Nuori Lääkäri -lehdessä 8/2005.

Numeron 2/2007 sisällysluettelo | muut numerot | Vapaa-ajattelijain liitto