Vapaa Ajattelija 1 - 2007
63. vuosikerta
Kun olin kuusivuotias, aloin kiinnostua suvun jatkamisasioista. En seksistä, sen aika tuli myöhemmin, mutta kuusivuotiaana halusin eräänä päivänä ehdottomasti tietää, mistä lapset tulevat. Tiesin että äiti oli meidät lapset synnyttänyt, mutta mistä? Mistä mystisestä paikasta naiset eli akat (niin kuin me maalla sanottiin) suorittivat salaperäisen synnytyksensä?
Kun äidiltä en saanut suoraan kysymykseen suoraa vastausta, ahdistin uteliaisuudellani naapurin poikaa, joka oli minua kymmenen vuotta vanhempi. Tiesikö hän, mistä naiset synnyttivät? Mutta naapurin kuusitoistavuotias vain naurahti ja esitti vastakysymyksen: Mistäs lehmät? Maalaispoikia kun oltiin, tiedettiin hyvin mistä lehmät lisääntyivät. Vitusta, sanoin hämmästyneenä, enkä ymmärtänyt mitä lehmillä oli asian kanssa tekemistä.
Ehkä olin tavallista hölmömpi kuusivuotias, mutta utelias, ja sittemmin on tiedonhaluni sukupuoliasioissa vain kasvanut. Ikävä kyllä kaikkiin kysymyksiini en ole vieläkään saanut vastausta. Norbert Elias osoittaa Tapojen historiassaan (/Über den Prozess der Zivilisation/) miten suhtautuminen ihmisruumiin luonnollisiin toimintoihin vaikeutui viimeksi kuluneina vuosisatoina muuttuen erilaisten kieltojen, häpeäntunteiden ja kristillisten moraalikäsitysten säätelemäksi.
Kristinuskon ahdistunut asenne sukupuoliasioihin ei saanut koskaan kokonaisvaltaista asemaa keskiajan eikä vielä uuden ajan alun yläluokan ja alemman rahvaan keskuudessa. Vasta porvarisluokan vahvistuessa ja lopulta 1800-luvulla päästessä valtaan alkoi kristinuskon vaikutus toden teolla läpäistä, yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta, kaikkien aikuisten ja lasten suhdetta sukupuolielämään.
Kun porvarisluokka ryhtyi kohonneen vaurautensa suojissa harrastamaan henkisiä asioita, tarjosi uskonto näkyvän ja keskinkertaistenkin älyllisten lahjojen ulottuvissa olevan tien tämän luokan luonnolliselle halulle erottautua pekoraalista rahvaasta.
Kristinuskoon ohjelmoitu seksuaalisuuden synnillistäminen sai tiukimmat tulkitsijansa ensiksi Englannissa, josta se levisi hurskauden hyökyaaltojen mukana muuhun Eurooppaan ja 1620 Plymouthista lähteneellä Mayflowerilla seksuaalisuutensa vaivaamilla pikkuporvareilla vähitellen täyttyvään Amerikkaan.
Kristillinen kuristusote porvarillisen kulttuurin genitaaleista koveni aina viime vuosisadan alkupuolelle asti. Helpotusta toi viimein yleinen maallistuminen ja uskon uudet tulkinnat. Huojennus ei tietenkään tapahtunut täydellisenä, mutta sitten antiikin aikojen ei mitään vastaavaa oltu koettu. Seksuaalisuus jäi pimeiden puotien kujille, mutta tietoa siitä alkoi aluksi tihkua suurelle yleisölle pienissä kirjoissa, joita myytiin kulman takana ja pantiin postiin toisella lähettäjänimellä. Sittemmin vapautuminen alalla eteni pienin nykäyksin eteen ja taakse.
Suurimman siunauksen sukupuolielämän käytännön puolella on nykyisille kyselijöille tuonut moderni markkinatalous ja varsinkin mainosteevee, joka näyttää niin sanotusti kädestä pitäen maksaville katsojille ne toiminnot, joita minä lapsena sain turhaan urkkia vanhemmilta ja minua ovelammilta kavereilta. Viimeksi toissapäivänä televisiossa lounasaikaan ammattitaitoiset terapeutit näyttivät muovipeniksen avulla, miten onanointi suoritetaan oikeaoppisesti.
Kouluaikoina olisin ahminut tällaista teknistä tietoa, nyt ylistettävästä tarkoituksestaan huolimatta ohjelma jätti minuun tietynlaisen tyydyttämättömyyden tunteen. Meissä tiedonhaluisissa alan koulutetut ja kurssitetut asiantuntijat herättävät vain uutta uteliaisuutta, uusia kysymyksiä, joihin tieteen, sanan ja ilmaisun vapaudesta huolimatta ei tunnu löytyvän vastausta.
Sukupuolisuus ja siitä nauttiminen on monissa maissa pantu perustuslakiin. Muutamat taipumukset tällä alalla kuten homous ovat melkeinpä muotia, mutta tieteessä yhä vastauksia välttelevän salaperäisen hämyn saattelemia. Suurelle enemmistölle homous ja tiedot siitä ovat suurelta osin ennakkoluulojen, arvailujen ja kuulopuheiden varassa.
Kun matkustin, nuorena miehenä, ensimmäistä kertaa Pariisiin, kuulin ranskalaisten väittävän, että arabit, joista juuri silloin paljon puhuttiin, ovat kaikki homoja. Halusin hieman väittää vastaan, mutta en tiennyt, kokematon maalaispoika, homoista muuta kuin minkä olin lukenut Burroughsin /Alastomasta lounaasta/, jossa tämä niin sanottu suklaapuolen porukka on sitä siivotonta sakkia, joka jättää jälkeensä tien kahta puolta tyhjäksi puristettuja vaseliiniputkia.
Myöhemmin, uteliaisuuttani, olisin halunnut tietoja homojen paljon puhutusta yhteydestä toiseen "Jumalan luomaan" seksuaaliseen taipumukseen, pedofiliaan, mutta en löytänyt kirjoista enkä akateemisista tutkimuksista mitään apua. Ja kerran aioin kirjoittaa miehisistä joukkuepeleistä urheilussa otsikolla /Jalkapallo ja seksuaaliset poikkeamat/, mutta kun en taaskaan löytänyt aikaisempaa tutkimusta aiheesta, kirjoitus jäi kesken.
Suurimpana kansanvalistuslaitoksena televisio hoitaa yleensä tehtävänsä hyvin. On sanottu, että televisio on modernille ihmiselle uusi kirkko (ja sen seksiohjelmat joulukirkko), mutta ikävä kyllä siinä on osittain samat virret kuin vanhassa.
Dokumenteissa ja fiktiivisissä filmeissä tyydytään rahvaanomaisesti näyttävyyteen, pelkkään liturgiaan, eikä mennä niin sanotusti pintaa syvemmälle. Televisiosarjojen Samanthat ja Marthat käyvät vapaamielisestä ja kiiruhtavat suorittamaan ensimmäiseksi sitä tärkeintä tilapäisille tuttavuuksilleen, mutta television kuvassa se tärkein tehdään aina kuin sattumalta eteen luiskahtaneen lakanan reunan tai täkinkulman takana.
Edistystä tämäkin entisiin heinälatokohtauksiin, jotka päättyivät panoraamaan pilvien välissä, mutta itsestään selvästi kaikissa myös lapsille sallituissa laatufilmeissä se juonen kululle tärkeä paikka, josta lapset tulevat, on salaperäisesti peitettynä.
Suu kuuluu ihmisruumiin erogeenisiin vyöhykkeisiin, ja muotiin tullut ylähuulen paksunnus on selvä parannus Luojan alkuperäiseen luomukseen, mutta onko naisilla suun käyttö synnytyselinten sijasta luonnollista vai pakotettua, väärinkäyttöä vai väärinkäsitystä, televisiofilmien levittämää luuloa tavan yleisyydestä ja siitä johtuvaa yhteisön painostusta? Tästäkin kaipaisi enemmän tietoa, tutkimusta. Tiedonhaluisten päässä pyörii paljon muita yhtä kiinnostavia kysymyksiä.
Kristillinen sukupuolimoraali on lopultakin kokonaan kuollut ja moneen kertaan kuopattukin. Sen uudesta ylösnoususta ei ole pelkoa. Joten on luultavaa, että tieteen pidättyvä asenne seksuaalisuuden tutkimiseen ei enää johdu vanhasta taikauskosta ja yliluonnollisen pelosta, vaan tiedemiesten omasta hyvin ymmärrettävästä ja inhimillisestä ujoudesta.
Pentti Niskanen