Vapaa Ajattelija 1 - 2007
63. vuosikerta
Näkökulma
"Meidän jumalamme on se joka jää jäljelle kun kaikki jumalat on lueteltu ja sanottu: ei, ei se ole hän, ei hän, ei hän". Kutsun tätä Haldór Kiljan Laxnessin romaanihenkilön käyttämää menetelmää metodiseksi ateismiksi. Jääkö jäljelle edes Se Oikea Jumala, sitä en tiedä.
Jumalankieltämisellä menetelmänä tarkoitan jumalaa, jumalia tai jumaluutta koskevien käsitysten ruotimista ja tarpeen tullen - siis yleensä - hylkäämistä. Kuvienkaatamiseen johtaa uskollisuus pyhälle: pyhää voi olla vain se, mikä kestää rienaukseni, kieltämisyritykseni ja uskonnollisen lurjusteluni.
Mahdollinen jumalani ei lennä taivaankannella tulisilla vaunuilla eikä luonut maapalloa 6000 vuotta sitten. Jos ylen älykästä suunnittelua kaivataan jonkin olion tai ilmiön selittämiseksi, arvelen tuon älyn ja ID:n löytyvän muualta kuin jumalasta.
Tieteisusko ei jätä jumalalle sijaa edes tutkimuksen virhemarginaalissa eikä pätkätöissä. Mutta tieteen ja uskonnollisen uskon vertaamien toisiinsa on vielä hölmömpää kuin putkimiehen ja sähkömiehen kilpailuttaminen keskenään.
Juutalaisten ja kristittyjen Vanhasta testamentista irvistää persoonallisuushäiriöinen ja pikkusieluinen despootti, jolta on mopo karannut. Ei, ei se ole hän! Jumala tai Allah, joka vaientaa naisen seurakunnassa ja tölvii homoja? Ei hänkään. Ei minua puhuttele perinteinen teismi persoonallisine tai peräti kolmipersoonallisine olio-jumalineen.
"Sinäkö loit mun, vai sinut ihmisen kaipuu", tuskailee Aaro Hellaakoski. Arkkiateisti Ludwig Feuerbach vastaa: "Millaisia ovat ihmisen toiveet, sellaisia ovat hänen jumalansa". Ei, ihmistekoiset ja ihmisenoloiset jumalat eivät minua vakuuta. Ei ihminen ole kaiken mitta.
Ihmisen haltuunsa ja huostaansa ottama jumala on vallanpidon keppihevonen ja fundamentalismin juoksupoika, tuotteistettu näennäisjumala. Islamisteilla ja George W. Bushilla näyttäisikin olevan samanlainen julmettu ego-tekoinen käsitys jumalasta.
Kärsin, kun jumala minulle julkeasti selitetään, paasataan puhki ja pilalle. Toisaalta jumaliset uskottelijat ja opille addiktoituneet dogmaatikot vakuutteluillaan ja yliselittelyillään auttavat minua pudottamaan pelistä oman käsityksensä jumalasta. Samalla tavalla uhkaa karsiutua "vapaa-ajattelu" ja sen ateistinen teologia.
Jumalan- ja epäjumalankieltämiseni jatkuu. Tuntuu, että mitään tai ketään ei jää jäljelle. Totuus tukahtuu mielipiteisiini.
Käsitys- ja kieltämiskykyni ulottumattomissa on kuitenkin paljon monenlaista. Kaikkea en saata kieltää enkä myöntää. Markku Envallin sanoin: "Uskon suhteen on kaksi väärää ratkaisua, toinen on varmuus epäuskossa ja toinen varmuus uskossa". Fundamentalismia, käsittämättömän "käsittämistä", ei kumoa toinen fundamentalismi, käsittämättömän kieltäminen.
"Radikaaleinkin epäusko on kristillistä ateismia", kirjoittaa Jean-Paul Sartre. Eipä ole minusta epäuskonkaan sankariksi.
Päädyn jonkinlaiseen "nonteistiseen" agnostismiin, uskomaan että en tiedä ja luulemaan etten usko. "Jumala on hyvä kysymys mutta huono vastaus", kuten Paavo Haavikko sanoo.
Päädyn myös mystiikan portille ihmettelemään, onko sen takana mitään. Määritelmät, opin kappaleet ja riekaleet, käsitteet ja sanat eivät tavoita portin takaista todellisuutta - olevaista tai ei-olevaista. Mystikkojen salainen, ei sanottavissa oleva jumala on paha pala sekä nieltäväkseni että kiellettäväkseni - tai liian hyvä.
Menetelmällinen jumalankieltämiseni tai fallibilismini tuntuu välillä ilveilyltä ja välillä ekstremelajilta. Tämän pidemmälle se ei kanna. "Ja ihmislapsi hukkuu loputtomiin sumuihin / eikä tiedä mitään vastausta", päättää Edith Södergran.
Kauko Tuovinen
uskonnollinen hurjastelija
Tampere