Helsingin vapaa-ajattelijoiden jäsen ja liiton puheenjohtaja Robert J. Brotherus
pyrkii motivoimaan organisaation väkeä tekemään nimenmuutoksen, tai ainakin sietämään sen
(VA 1/2006) -
näin naapuriyhdistykseen kuuluvana, päädyin kirjoittamaan minäkin puheenvuoron
aiheesta.
Muistutettakoon, että "vapaa-ajattelija" ei suinkaan ole tämän organisaation
alkuperäinenkään nimitunnus. Itse asiassa, voidaan väittää, että tämä organisaatio on aina
käyttänyt jonkinlaista peitesanaa tunnuksenaan. Eräät tunnetut suomalaiset ateistit ovat
pitäneet jopa termiä "vapaa-ajattelija" peitenimenä.
Nyt voisi olla aika siirtyä käyttämään mahdollisimman suorapuheista nimitunnusta.
1930-luvun peitesana oli "siviilirekisteriyhdistys" ja oltiin jonkinlaisia yhteisöjä
siviilirekisteriin kuuluvia varten, ehkä osaksi sen korvikkeena, että
siviilirekisteriläinen ei yhteisöelänyt seurakunnassa tai muuta sellaista.
1940-luvun puolivälistä yleistyi tämä "vapaa-ajattelija" (liittokin vaihtoi nimensä) -
vaikka termin muinaistausta ehkä onkin nähty joidenkin silmin enempi eklektiseksi tai jopa
deistiseksi tai synkretistiseksi tai ekumeeniseksi kuin eksklusiivisen uskonnottomaksi,
ateistiseksi ja agnostiseksi.
Taustaan liittyy sekin, että kirkon/kirkkojen irtioloa valtiosta ovat vanhastaan
ajaneet monet niin kutsutut eriuskolaiset, mikä on muun muassa Yhdysvaltain perustuslain
kyseisen lausekkeen todellinen syy - onpa noita vapaita uskonryhmiä joskus niitäkin
pidetty vapaina ajattelijoina.
Peitesanoissa on se paha ongelma, että ne peittävät itse asiaa paitsi vastustajilta,
myös joiltakin omilta tai ainakin joiltakin liittyjiltä. Täysinpalvellut
liittopuheenjohtaja Erkki Hartikainen on muutama vuosi sitten tämänkin
aikakausjulkaisun palstoilla (Va 2-3/2002) kritisoinut sitä, että peitetunnus, jollaiseksi
voidaan nähdäkseni jopa "vapaa-ajattelija" luokitella, tuo mukaan väkeä, joka ei ajakaan
oikeita asioita, vaan mitä sitten kannattavatkaan.
Tämä on voinut tässä organisaatiossa aiheuttaa haitallista imagonkaunistelua. On
saattanut myös ajetut asiat kompromissoitua. Tavoitteiden rapautumista ja rappiota.
Suorastaan veltostumista.
Mikäli termistä "vapaa-ajattelija" tulee edes jollekin mainittavan kokoiselle joukolle
suomalaisia mielikuva, joka sisältää myös joitakin jonkin uskonnon jäseninä olevia
ihmisiä, silloin nimestä on mielestäni oitis luovuttava.
Oikeastaan, minäkin olen vähäsen sitä mieltä että jokin toinen käsite olisi osuvampi
organisaatiomme tunnukseksi ja nimipohjaksi.
Arvostan funktionaalisuutta: kun järjestöstä on kyse, nimen olisi pikemminkin
vastattava totuudenmukaisesti, rivikansalaistenkin tajuttavalla sanamuodolla kysymykseen,
mitä järjestö tekee, kuin siihen, ketä järjestössä on jäseninä.
Nimen muotoilusta olen sitä mieltä, että minkään järjestön ei pitäisi valita nimeä,
joka yrittää sanoa järjestön käsittävän kaikki johonkin ihmisryhmään kuuluvat. Siis,
"Kettuterrierinomistajat" on heikko nimi jollekin järjestölle, sehän yrittää sanoa, että
järjestön ulkopuolella ei niitä olisi.
Sama koskisi, jos jokin poliittinen järjestö ottaisi itselleen nimen "Sosialistit".
Siksi en voi kannattaa sanamuotoa "Uskonnottomat ry", vaan nimi pitäisi valita pikemminkin
jotakin tyylillä "Uskonnottomien Oikeusjärjestö ry". Olen ymmärtänyt, että
katto-organisaatio on vakiintuneesti määrittäytynyt ajamaan uskonnottomien tms. oikeuksia,
eikä sinänsä sen ole tarve ryhtyä uskonnottomien tms. yhteisöksi.
Pitäisin parhaimpana, että järjestö jo nimeltäänkin julistautuisi ateistiseksi.
Mikäli keskusjärjestö päätyy muuttamaan nimensä, mielestäni se tarkoittaa, että
jäsenyhdistysten nimistökäytäntö tunnustettaisiin vapaammaksi. Ei nimittäin voi
edellyttää, että jäsenyhdistykset samalla kertaa pystyisivät muuttamaan omat nimensä
uudeksi, ja jotkut jäsenyhdistykset voivat päätyä siihenkin, että eivät edes halua muuttaa
nimeään - mitä vaihtoehtoa ei missään tapauksessa saa kieltää.
Tällöin keskusjärjestö ryhtyy näyttämään yhä enemmän eri -ismejä painottavien
kokoelmalta, eli muodoksi tulee umbrella organization.
Kim Sjöström puheenjohtaja
Helsingin Yliopiston Vapaa-ajattelijayhdistys Prometheus
|