|
Rukouspäiväjulistuksessa oli kyse kahdesta erillisestä asiasta: ensiksi siitä, pitääkö
valtion olla uskonnollisesti neutraali vai tunnustuksellinen, toiseksi siitä voiko vanha
tapa olla lakiin verrattava oikeusperusta. Eduskunnan käsittelyyn julistusasia päätyi
melkein vahingossa viimeksimainitusta, "vain" lakiteknisestä syystä.
Rukouspäiväjulistus on vuosisatoja vanha Ruotsin ja myöhemmin Suomen
suuriruhtinaskunnan tapa. Itsenäisessä Suomessa julistuksen on allekirjoittanut
tasavallan presidentti vuodesta 1932 alkaen. Julistuksesta ei ole koskaan säädetty
laissa. Julistuksessa säädetään neljä vuosittaista rukoussunnuntaita ja kullekin
päivälle oma raamatunkohtansa.
Julistusta on ehdotettu poistettavaksi aiemminkin. Mm. Kirkko ja valtio -komitea
ehdotti jo 1977 mietinnössään, että rukouspäiväjulistus jätetään valtiolta kirkkojen
tehtäväksi. Vuonna 2001 mietintönsä jättänyt uskonnonvapauskomitea katsoi myöskin, että
"valtion ja uskonnollisten yhdyskuntien nykyisen tehtäväjaon kannalta ei ole perusteltua,
että tasavallan presidentti antaa rukouspäiväjulistuksen".
Julistus oli vastoin uskonnonvapautta
Uskonnonvapauden kannalta olennaista on, että julistus merkittiin säädöskokoelmaan ja
sen allekirjoittamisen katsottiin kuuluvan presidentin virkatehtäviin. Julistuksen asema
oli siten lakiin rinnastuva, Suomen valtio virallisesti kehotti kansalaisiaan lukemaan
tiettyjä raamatunkohtia. Vertailukohdaksi voi ottaa Yhteisvastuukeräyksen. Sen järjestäjä
on evlut kirkko ja keräyksen avaa presidentti, mutta silloin presidentti toimii
yksityishenkilönä eikä viran puolesta.
Julistus oli vastoin katsomuksellisesti neutraalin valtion periaatetta. Ongelmia oli
oikeastaan kaksi: toisaalta valtio suosi kristinuskoa muiden katsomusten edelle,
toisaalta taas puuttui kristillisten kirkkojen sisäisiin asioihin. Julistus esimerkiksi
määräsi rukoussunnuntait, vaikka adventistit viettävät jumalanpalveluksiaan
lauantaisin.
Lisäksi tasavallan presidentilläkin tulee olla uskonnonvapaus. Ei voida olettaa että
presidentiksi voidaan valita vain kristitty, saati että ei-kristitty presidentti
julkisesti valehtelisi allekirjoittamalla julistuksen jonka sisältöön ei itsekään
usko.
Julistuksen asemaa perusteltiin sen symbolisella merkityksellä. Rangaistusta ei
rukoilematta jättämisestä saanut, vaan jokaiselle jäi valta päättää noudattaako
julistusta. Symbolinen asema toimi toisaalta toisinpäinkin: julistuksen poistaminen
presidentin virkatehtävistä oli askel kohti katsomusneutraalia valtiota.
Perustuslakivaliokunnan kanta 2002
Tapahtuma lähti liikkeelle kun käsiteltiin ehdotusta uudeksi uskonnonvapauslaiksi.
Oikeuskanslerin mielestä rukouspäiväjulistukset olisivat saaneet jatkua, sen sijaan
eduskunnan perustuslakivaliokunta nimenomaisesti otti vastakkaisen kannan:
Valtioneuvoston oikeuskansleri katsoi lausunnossaan uskonnonvapauskomitean
mietinnöstä, että julistuksen antamisen perusteena oleva vuosisatainen tapaoikeus
muodostaa perustuslain 57 §:ssä edellytettyyn lakiin rinnastuvan oikeusperusteen. (...)
Valiokunta pitää kestämättömänä käsitystä, että vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain
57 §:n yksiselitteisestä sanamuodosta huolimatta voisi olla vuosisatoja vanhaan
käytäntöön pohjautuvaa lain veroista tapaoikeutta. (Perustuslakivaliokunnan mietintö
10/2002)
Mainittu perustuslain 57. pykälä sisältää vain yhden lauseen: "Tasavallan presidentti
hoitaa hänelle tässä perustuslaissa tai muussa laissa erikseen säädetyt tehtävät." Se
tarkoittaa, että kaikki presidentille kuuluvat tehtävät on säädettävä suoraan laissa, ei
esimerkiksi asetuksella.
Tämän jälkeen oli selvää, että tavan oli loputtava tai asiasta säädettävä laki.
Tanja Karpela ajoi rukouspäiväjulistusta
Rukouspäiväjulistusta ryhtyi ajamaan keskustalainen kulttuuriministeri Tanja
Karpela. Hallituspuolueet eivät päässeet esityksestä sopuun, ja hallituksen esitys
annettiin äänin 10-4. Esitystä kannatti käytännössä Keskusta, ja SDP:n oikeusministeri
Johannes Koskinen vastusti esitystä julkisesti. Samalla julistus oli ensimmäinen
asia, josta Matti Vanhasen johtama hallitus äänesti.
Hallituksen esityksessä julistuksen asemaa olisi hieman lievennetty: se olisi
kuulunut presidentin virkatehtäviin, mutta julistuksen tekstiä ei enää olisi merkitty
säädöskokoelmaan. Kristillisdemokraattien Toimi Kankaanniemi puolestaan teki oman
lakialoitteen, jonka mukaan julistus olisi myös säilynyt säädöskokoelmassa.
Esitys jätettiin 20. marraskuuta. Eduskunta käsitteli asiaa jo seuraavalla viikolla,
ja lähetti lakiesityksen perustuslakivaliokuntaan. Tässä käsittelyssä esitettiin vain
lakia kannattaneita puheenvuoroja.
Perustuslakivaliokunta sai mietinnön tehtyä parissa viikossa. Valiokunta jakautui
tasan kahtia, äänestystulos oli 9-8. Enemmistön kanta oli lain hylkäämisen puolella:
Valiokunta ei pidä perustuslain 11 §:ssä turvatun uskonnon ja omantunnon vapauden
näkökulmasta onnistuneena, että presidentti antaisi päätöksellään uskonnollisperäisen
rukouspäiväjulistuksen. (...) Uskonnon ja omantunnon vapauden näkökulmasta pitää
arvioida, voiko presidentin myötävaikutuksella annettavan rukouspäiväjulistuksen tekstiin
sisältyä kehottavia tai velvoittavia sanontoja. (Perustuslakivaliokunnan mietintö
6/2003)
Eduskunta hylkäsi lain
Eduskuntakäsittelyyn asia pääsi jo 12. joulukuuta. Keskustelun aikana puheenvuoroja
käytettiin sekä puolesta että vastaan useita. Vastustavista puheenvuoroista tiiveimmät
olivat ehkä Kimmo Sasin ja Arto Satosen kommentit:
"Jos me katsomme valtiosääntökehitystä viime vuosikymmenten ajalta ja varsinkin siinä
yhteydessä, kun perustuslakiamme uudistettiin, niin kehitys on vienyt selkeästi siihen
suuntaan, että julkinen valta selvemmin pysyttelee erillään uskonnollisesta toiminnasta.
Sitä pyritään entistä enemmän jättämään uskonnollisten yhdyskuntien itsensä
hoidettavaksi. Tästä syystä kaikki asiantuntijat ovat olleet sitä mieltä, että
hallituksen esitys olisi vienyt kehitystä selkeästi ongelmallisempaan suuntaan." (Kimmo
Sasi / kok)
"Minun mielestäni on erittäin tärkeää, että presidentillä on omaan uskonkäsitykseensä
nähden valinnanvapaus, kuten kaikilla muillakin, ja nimenomaan niin, että presidentti voi
antaa tai olla antamatta ekumeenisen rukouspäiväjulistuksen." (Arto Satonen / kok)
Lakiesitystä puoltavissa kommenteissa asetuttiin avoimesti tukemaan kristinuskoa.
Esimerkiksi Kaarina Dromberg (kok) totesi: "Kristillisen aatemaailman arvot ovat
entistä tärkeämpiä tänä päivänä - -", Jukka Vihriälä (kesk) puolestaan "- - tänä
juurettomana aikana minusta on tärkeää, että meillä on tiettyjä maamerkkejä, ja tämä laki
antaa nimenomaan suuntaa näistä maamerkeistä."
Lakiesitys hylättiin äänin 92-74, poissa 33. Yksimielisesti lakia kannattivat
Keskusta, Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset. Kokonaisuudessaan vastaan olivat
Vihreät ja Vasemmistoliitto. SDP oli lähes kokonaan lakia vastaan, äänin 40-2.
Ruotsalaisen kansanpuolueen edustajista lakia kannatti 6 ja vastusti 2.
Ratkaisijaksi nousi oppositiossa ollut Kokoomus. Sen edustajista lakia kannatti 13 ja
vastusti 22.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen on jatkanut perinnettä ainakin vuosina
2004 ja 2005. Tapa jatkuu tulevaisuudessa, jos presidentit edelleen niin haluavat.
|