Oikeustiedettä vai filosofiaa?

Usein on helpompi päättää mihin haluaisi päästä kuin keksiä kulloinkin tehokkaimmat keinot päästä kohti valitsemiaan tavoitteita. Näin on vapaa-ajattelijoidenkin kohdalla: sekulaari yhteiskunta jossa vallitsee täydellinen vakaumuksen- ja omantunnonvapaus, vakaumusten tasa-arvo sekä uskonnoista riippumaton hallinto, lainsäädäntö ja koulutus ovat pitkään olleet selkeitä johtotähtiä toimenpideohjelmissamme. Silti ei meidänkään ole aina helppoa päätellä, mikä tie tätä tavoitetta kohti nopeiten vie ja minkälaisilla käytännön tason askelilla vapaa-ajattelijain liitto voi tehokkaimmin tuota tietä edetä.

Suomessa kuljettua tietä ja nykyistä tilannetta vakaumusten tasa-arvon saralla voi verrata esimerkiksi Ranskan tai Yhdysvaltojen tilanteisiin. Ranskassa on tänä vuonna tullut kuluneeksi sata vuotta valtion ja kirkon erottamisesta, kuten Eino Huotari kertoo tässä lehdessä. Yhdysvallat on puolestaan ollut perustamisestaan lähtien - yli kaksisataa vuotta - muodollisesti sekulaari valtio. Kuitenkin juuri Yhdysvalloissa voidaan uskonnottoman kansalaisen elämää pitää ainakin joiltain osin perustellusti hankalampana kuin suomalaisen: ruohonjuuritasolla uskonnollisia ihmisiä on huomattavasti Suomea ja Ranskaa enemmän ja heidän uskonnollisuutensa laatu keskimäärin kiihkeämpää ja vanhoillisempaa. Tämän vuoksi kristinusko näkyy laajasti julkisissa kouluissa uskonnottomien vanhempien aika-ajoin nostamista oikeusjutuista huolimatta ja kansallisella tasolla kirkot ovat käytännössä voimakkaassa kytköksessä lainsäädäntöön ja politiikkaan - alkaen George W. Bushin selkeästä uskonnon suosimisesta.

Yhdysvaltain monella tasolla vaikuttavan uskonnollisuuden syistä ja historiasta on esitetty lukuisia teorioita. Olipa syy mikä hyvänsä, on sen opetus vapaa-ajattelijoille, että pelkällä lakimuutoksilla ja hallinnollisista väärinkäytöksistä valittamalla - näitä keinoja lainkaan väheksymättä - ei saada synnytettyä yhteiskuntaa, joka on kaikin puolin yhtä hyvä ateisteja ja uskonnollisia ihmisiä kohtaan. Vaikka vapaa-ajattelijoilla olisi käytössään armeija lobbareita ja lakimiehiä, jotka tehokkaasti hoitaisivat pois päiväjärjestyksestä kaikki uskonnottomien oikeuksia loukkaavat lait ja viranomaisten toimet, ei yhteiskunta olisi yhtä myönteinen uskonnottomuutta kohtaan kuin kuvitteellisessa tilanteessa, jossa kansa itse olisi huomattavasti vähemmän uskonnollista.

Siksi käydessämme päivästä päivään viranomaisten kanssa kädenvääntöä siitä, onko tämä tai tuo tapaus uskonnottomien oikeuksien vastainen, on samalla muistettava myös jatkuvasti tuoda esiin perusteita, jotka osoittavat uskontojen uskonkappaleiden olevan virheellisiä. On edelleen merkittävä filosofinen ja käytännöllinen kysymys, onko jumalia, taivasta tai helvettiä lainkaan olemassa. On yhä syytä nostaa keskusteluun sitä, ovatko parhaan nykyisin käytettävissä olevan todistusaineiston valossa keskenään ristiriidassa olevista lukuisista uskonnoista virheellisiä kaikki paitsi yksi vai aivan kaikki.

Kirkolla ei ole motiivia nostaa julkiseen keskusteluun omia perusteitaan uskonkappaleidensa totuudesta, koska historia on monesti osoittanut että nämä perusteet ovat kritiikin edessä kestämättömiä. Kirkolle on päinvastoin edullista, että uskon oikeellisuuden kysymykset vaietaan kuoliaaksi ja julistetaan yksityisiksi "uskon asioiksi", josta ei kannatakaan keskustella. Vapaa-ajattelijoiden sen sijaan on syytä kaikissa yhteyksissä kyseenalaistaa ns. uskonasioita koskevat tabut - toki kuitenkin ehdottomasti asiallisen tyylin huomioiden, jotta takavuosien stereotypia torilla "Jumalaa ei ole!" huutelevasta dogmaattisesta vapaa-ajattelijasta ei nouse taas kummittelemaan. Oleellisempaa tässäkin asiassa on pikemminkin tuoda esiin hyviä perusteita kuin inttää johtopäätöstä. Vapaa-ajattelijoiden työtä onneksi auttaa se, että kirkon sisällä sen omat "vikuripapit" kuten Antti "kaikki pääsevät taivaaseen" Kylliäinen, Terho "uskovaisuus on ongelma" Pursiainen sekä Jorma "jumalaa ei ole olemassa" Hietamäki ravistelevat sisältäpäin hiljaisuuden konsensusta ja dogmien rakennelmaa.

Yhteiskunnan muutokset ovat monimutkaisia prosesseja emmekä siksi voi ennustaa tarkasti mikä on eri toimintatapojen oikea painoarvo edettäessä kohti sekulaaria yhteiskuntaa. Edetkäämme siis monella rintamalla ja hyödyntäkäämme joukostamme löytyvää asiantuntemusta niin oikeustieteen, ateismin filosofian kuin luonnontieteidenkin alueella - näille kaikille riittää tarvetta vapaa-ajattelijoiden tehtäväkentällä.

Robert J. Brotherus
puheenjohtaja